Koulun omat suunnitelmat
Terveystiedon opetuksen tehtävä
Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan pohjautuva oppiaine. Terveystiedon opetuksen tehtävänä on oppilaiden monipuolisen terveysosaamisen kehittäminen. Lähtökohtana on elämän kunnioittaminen ja ihmisoikeuksien mukainen arvokas elämä. Terveyteen, hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä ilmiöitä tarkastellaan ikäkaudelle sopivalla tavalla terveysosaamisen eri osa-alueiden kautta. Näitä ovat terveyteen liittyvät tiedot, taidot, itsetuntemus, kriittinen ajattelu sekä eettinen vastuullisuus.
Opetuksessa huomioidaan terveyteen liittyvien ilmiöiden moniulotteisuus ja -tasoisuus: terveyttä tukevat ja kuluttavat fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset tekijät sekä näiden väliset yhteydet ja syy-seuraussuhteet. Terveyttä tarkastellaan ihmisen elämänkulun eri vaiheissa, yksilön, perheen, yhteisön ja yhteiskunnan tasolla sekä soveltuvin osin myös globaalisti. Oppilaiden kehittyessä ja elinpiirin kasvaessa terveyteen liittyvien kysymysten tarkastelu laajenee ja syvenee. Keskeistä on ohjata oppilaita ymmärtämään terveyttä voimavarana jokapäiväisessä elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa. Opetuksen tulee tukea oppilaiden yksilöllistä ja yhteisöllistä tiedon hankintaa, rakentamista, arviointia ja käyttämistä. Lisäksi tuetaan turvallisuustaitoihin, sosiaalisiin taitoihin sekä tunteiden tunnistamiseen ja säätelyyn liittyvien valmiuksien kehittymistä.
Terveysosaamisen avulla oppilaat hahmottavat terveyden laaja-alaisuutta ja saavat valmiuksia tehdä tarkoituksenmukaisia ja perusteltuja terveyteen liittyviä valintoja ja päätöksiä. Terveysosaaminen lisää kykyä tunnistaa ja muokata tekijöitä, jotka mahdollistavat oppilaiden oman ja ympäristönsä terveyden ja hyvinvoinnin arvostamisen, ylläpitämisen ja edistämisen. Opetuksessa hyödynnetään mahdollisuuksia havainnoida ja tutkia terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä ilmiöitä omassa elin-, ja oppimisympäristössä, tehdä yhteistyötä eri oppiaineiden kanssa sekä harjoitella ja soveltaa osaamista käytännössä.
Vuosiluokilla 7-9 opetuksessa syvennetään ja laajennetaan alempien vuosiluokkien aikana käsiteltyjä teemoja ikäkauden mukaisesti. Opetuksessa pyritään aiempaa tarkempaan tiedonalakohtaiseen käsitteiden käyttöön ja vahvistetaan kriittiseen ajatteluun, itsetuntemukseen ja eettiseen pohdintaan liittyvää osaamista ikäkauden mukaisesti. Opetuksessa eri vuosiluokilla otetaan huomioon opetettavan aineksen ja siihen liittyvän osaamisen merkitys oppilaiden ikäkauden ja kehitysvaiheen näkökulmasta.
Tavoitealue: Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys
Vuosiluokka 7
|
Opetuksen tavoitteet |
Opetuksen sisällöt |
Arvioinnin kohteet |
Arvosanan kahdeksan osaaminen |
||
|
7.lk |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys |
Terveyteen liittyvät käsitykset |
Oppilas osaa kuvata terveys -käsitettä ja terveyden osa-alueita esimerkkien avulla |
||
|
7.lk Ohjata oppilaan kykyä toimia erilaisissa ristiriita- ja kriisitilanteissa L2,L3, L4, L7 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys Terveyttä tukevat ja kuluttavat tekijät sekä sairauksien ehkäisy Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuri |
Vuorovaikutus- ja tunnetaitojen sekä käyttäytymisen säätelyn analysointi |
Oppilas osaa nimetä perustunteet |
||
|
7.lk Ohjata oppilasta kehittämään itsetuntemustaan, omien arvojen ja asenteiden sekä kehon ja mielen viestien tunnistamista Ohjata oppilasta tunnistamaan ja säätelemään käyttäytymistään, oppimistaan ja opiskeluaan tukevia tekijöitä |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys |
Ei käytetä arvosanan muodostumisen perusteena. |
|||
|
7.lk Ohjata oppilasta pohtimaan yksilöllisyyteen, yhteisöllisyyteen ja yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä terveyden näkökulmasta Tukea oppilaan valmiuksia luoda vastuullisia ratkaisuja ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa |
Terveyttä ja hyvinvointia tukeva kasvu ja kehitys |
Terveydellisen kehityksen analysointi ja toiminta vuorovaikutusti- |
Oppilas osaa eritellä esimerkkien avulla yksilölliseen kehitykseen liittyviä kysymyksiä terveyden näkökulmasta |
||
|
|||||
|
Opetuksen tavoitteet |
Opetuksen sisällöt | Arvioinnin kohteet | Arvosanan kahdeksan osaaminen | ||
|
7.lk Ohjata oppilasta syventämään ymmärrystään fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta terveydestä ja niitä vahvistavista ja vaarantavista tekijöistä ja mekanismeista
Tukea oppilaan valmiuksia käyttää näihin liittyviä käsitteitä asianmukaisesti
L1, L2, L3, L4 |
Terveyttä ja hyvinvointia tukeva kasvu ja kehitys Esimerkiksi: Syvennetään tietoa ja ymmärrystä terveyttä tukevista voimavaroista ja sairauksia ehkäisevistä tekijöistä. Terveyteen liittyvistä tottumuksista arkirytmi, uni, ravitsemus ja liikunta. Terveyden vaaratekijöistä liikkumattomuus ja passiivinen elämäntapa, ravitsemuksen ja nukkumisen ongelmat. Riippuvuudet sekä päihteet ja niiden käytön ehkäisy. Sairauksien ehkäisyyn liittyvistä sisällöistä keskeiset ja ajankohtaiset tartuntataudit. Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuri |
Terveyteen vaikuttavien tekijöiden tunnistaminen ja terveyteen liittyvien käsitteiden käyttäminen |
Oppilas pystyy nimeämään useita terveyttä ja hyvinvointia tukevia ja vaarantavia tekijöitä |
||
|
7.lk Tukea oppilaan kehittymistä terveyteen ja sairauteen liittyvän tiedon hankkijana, soveltajana ja käyttäjänä
Edistää valmiuksia toimia tarkoituksenmukaisesti terveyteen, turvallisuuteen ja sairauksiin liittyvissä tilanteissa
L2, L3, L5, L6, L7 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys Itsehoito sekä tuen ja avun hakeminen. Turvallisuustaidot ja -valmiudet, ensiaputaidot sekä tuen ja avun hakeminen. |
Terveyteen, turvallisuuteen ja sairauteen liittyvien tietojen ja taitojen soveltaminen |
Oppilas tietää terveyteen liittyviä luotettavia tiedon lähteitä |
||
|
7.lk Ohjata oppilasta tunnistamaan ja arvioimaan omia terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä tottumuksiaan, valintojaan ja niiden perusteluja sekä rohkaista oppilasta pohtimaan oman terveyden kannalta merkityksellisiä voimavaroja L2, L3, L4, L7 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys |
Ei käytetä arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. |
|||
|
7.lk Ohjata oppilasta tunnistamaan ja tarkastelemaan kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyviä ilmiöitä, niihin liittyviä arvoja ja normeja.
Ohjata oppilasta arvioimaan tiedon luotettavuutta ja merkitystä
L1-L7 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys |
Terveyteen ja sairauteen liittyvien ilmiöiden tarkastelu ja terveyteen liittyvän tiedon luotettavuuden arvioiminen ja kriittinen ajattelu |
Oppilas tietää terveystottumuksiin vaikuttavia tekijöitä |
||
7. luokka
Tavoitealue: Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuri
|
Opetuksen tavoitteet |
Opetuksen sisällöt |
Arvioinnin kohteet |
Arvosanan kahdeksan osaaminen | ||
|
7.lk Ohjata oppilasta ymmärtämään ympäristön, yhteisöjen, kulttuurin ja tieto- ja viestintäteknologian merkitystä terveydelle ja hyvinvoinnille
L2, L4, L5, L7 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys Elinympäristön terveysvaikutukset Terveyden edistäminen Sisältöjä käsiteltäessä otetaan huomioon eri näkökulmia kuten lapsuus ja lasten oikeudet, vanhuus, vammaisuus tai pitkäaikaissairaus. |
Ympäristön terveysvaikutusten hahmottaminen |
Oppilas osaa kuvata yhteisöjen merkitystä terveydelle. |
||
|
7.lk Ohjata oppilasta luomaan perustaa opiskelu-, toiminta- ja työkyvylle ja sen ylläpitämiselle
Ohjata oppilasta kuvaamaan terveyspalvelujen asianmukaista käyttöä L1, L3, L6 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys |
Työkyvyn edistämisen keinojen hahmottaminen |
Oppilas osaa laatia ja arvioida opiskelukykyä sekä sitä edistäviä suunnitelmia. |
||
|
7.lk Ohjata oppilasta ymmärtämään ja arvioimaan perheen ja omaan elämänpiiriin kuuluvien ihmisten ja yhteisöjen edustamia terveyskäsityksiä, tunnistamaan niiden merkitystä itselle
Ohjata oppilasta muodostamaan kuvaa itselle sopivista oppimisen keinoista L1,L2, L3, L7 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys |
Terveyskäsitysten arviointi sekä oppimista edistävien tekijöiden hahmottaminen |
Oppilas osaa pohtia esimerkein sitä, miten perhe vaikuttaa käsityksiin terveydestä. |
||
|
7.lk Eritellä yksilön oikeuksia, velvollisuuksia, vastuita ja vaikuttamiskeinoja terveyttä ja turvallisuutta koskevissa asioissa omassa oppimisympäristössä ja lähiyhteisöissä L1-L7 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys |
Terveyteen liittyvän viestinnän arviointi sekä terveyteen ja turvallisuuteen vaikuttavien keinojen tunteminen |
Oppilas osaa arvioida terveyteen liittyvän viestinnän luotettavuutta pienryhmässä |
||
8. LUOKKA
Tavoitealue: Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys
|
Opetuksen tavoitteet |
Opetuksen sisällöt |
Arvioinnin kohteet |
Arvosanan kahdeksan osaaminen |
||
|
8.lk |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys |
Terveyteen liittyvät käsitykset |
Oppilas ymmärtää terveyden osa-alueiden välistä vuorovaikutusta |
||
|
8.lk Ohjata oppilasta kehittämään valmiuksiaan tunne- ja vuorovaikutustaidoissa Ohjata oppilaan kykyä toimia erilaisissa ristiriita- ja kriisitilanteissa
L2,L3, L4, L7 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys Terveyttä tukevat ja kuluttavat tekijät sekä sairauksien ehkäisy Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuri |
Vuorovaikutus- ja tunnetaitojen sekä käyttäytymisen säätelyn analysointi |
Oppilas osaa nimetä useita tunteita sekä osaa antaa esimerkkejä tunteiden ja käyttäytymisen välisestä vuorovaikutuksesta |
||
|
8.lk Ohjata oppilasta kehittämään itsetuntemustaan, omien arvojen ja asenteiden sekä kehon ja mielen viestien tunnistamista
Ohjata oppilasta tunnistamaan ja säätelemään käyttäytymistään, oppimistaan ja opiskeluaan tukevia tekijöitä |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys |
Ei käytetä arvosanan muodostumisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. |
|||
|
8.lk Ohjata oppilasta pohtimaan yksilöllisyyteen, yhteisöllisyyteen ja yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä terveyden näkökulmasta
Tukea oppilaan valmiuksia luoda vastuullisia ratkaisuja ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys |
Terveydellisen kehityksen analysointi ja toiminta vuorovaikutustilanteissa |
Oppilas osaa arvioida sosiaalisten suhteiden merkitystä mielen hyvinvoinnille ja terveydelle. |
||
8. luokka
Tavoitealue: Terveyttä tukevat ja kuluttavat tekijät sekä sairauksien ehkäisy
|
Opetuksen tavoitteet |
Opetuksen sisällöt | Arvioinnin kohteet | Arvosanan kahdeksan osaaminen | ||
|
Ohjata oppilasta syventämään ymmärrystään fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta terveydestä ja niitä vahvistavista ja vaarantavista tekijöistä ja mekanismeista
Tukea oppilaan valmiuksia käyttää näihin liittyviä käsitteitä asianmukaisesti
L1, L2, L3, L4 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys Syvennetään tietoa ja ymmärrystä terveyttä tukevista voimavaroista ja sairauksia ehkäisevistä tekijöistä. Seksuaalisuus, seksuaaliterveyden eri osa-alueet ja seksuaalisen kehityksen monimuotoisuus. Terveyden vaaratekijöistä kiusaaminen.
Terveyteen liittyviä tottumuksia syventäen
|
Terveyteen vaikuttavien tekijöiden tunnistaminen ja terveyteen liittyvien käsitteiden käyttäminen |
Oppilas pystyy nimeämään useita terveyttä tukevia ja vaarantavia tekijöitä sekä kuvaamaan pääpiirteissään näiden välisiä yhteyksiä |
||
|
Tukea oppilaan kehittymistä terveyteen ja sairauteen liittyvän tiedon hankkijana ja käyttäjänä
Edistää valmiuksia toimia tarkoituksenmukaisesti terveyteen, turvallisuuteen ja sairauksiin liittyvissä tilanteissa
L2, L3, L5, L6, L7 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys Itsehoito sekä tuen ja avun hakeminen. Turvallisuustaidot ja -valmiudet, ensiaputaidot sekä tuen ja avun hakeminen. |
Terveyteen, turvallisuuteen ja sairauteen liittyvien tietojen ja taitojen soveltaminen |
Oppilas osaa hakea terveyteen liittyvää luotettavaa tietoa erilaisista lähteistä |
||
|
Ohjata oppilasta tunnistamaan ja arvioimaan omia terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä tottumuksiaan, valintojaan ja niiden perusteluja sekä rohkaista oppilasta pohtimaan oman terveyden kannalta merkityksellisiä voimavaroja L2, L3, L4, L7 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys |
Ei käytetä arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. |
|||
|
Ohjata oppilasta tunnistamaan ja tarkastelemaan kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyviä ilmiöitä, niihin liittyviä arvoja ja normeja.
Ohjata oppilasta arvioimaan tiedon luotettavuutta ja merkitystä
L1-L7 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys |
Terveyteen ja sairauteen liittyvien ilmiöiden tarkastelu ja terveyteen liittyvän tiedon luotettavuuden arvioiminen ja kriittinen ajattelu |
Oppilas osaa eritellä terveystottumusten omaksumiseen vaikuttavia tekijöitä |
||
8. luokka
Tavoitealue: Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuri
|
Opetuksen tavoitteet |
Opetuksen sisällöt |
Arvioinnin kohteet |
Arvosanan kahdeksan osaaminen | ||
|
Ohjata oppilasta ymmärtämään ympäristön, yhteisöjen, kulttuurin ja tieto- ja viestintäteknologian merkitystä terveydelle ja hyvinvoinnille
L2, L4, L5, L7 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys Elinympäristön terveysvaikutukset Terveyden edistäminen Sisältöjä käsiteltäessä otetaan huomioon eri näkökulmia kuten lapsuus ja lasten oikeudet, nuoruus, vanhuus, vammaisuus tai pitkäaikaissairaus. |
Ympäristön terveysvaikutusten hahmottaminen |
Oppilas osaa kuvata yhteisöjen merkitystä terveydelle ja hyvinvoinnille. |
||
|
Ohjata oppilasta luomaan perustaa opiskelu-, toiminta- ja työkyvylle ja sen ylläpitämiselle
Ohjata oppilasta kuvaamaan terveyspalvelujen asianmukaista käyttöä L1, L3, L6 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys |
Työkyvyn edistämisen keinojen hahmottaminen |
Oppilas osaa laatia opiskelu- ja toimintakykyä edistäviä suunnitelmia ja arvioida omaa opiskelu-, toiminta- ja työkykyä. |
||
|
Ohjata oppilasta ymmärtämään ja arvioimaan perheen ja omaan elämänpiiriin kuuluvien ihmisten ja yhteisöjen edustamia terveyskäsityksiä, tunnistamaan niiden merkitystä itselle
Ohjata oppilasta muodostamaan kuvaa itselle sopivista oppimisen keinoista L1,L2, L3, L7 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys |
Terveyskäsitysten arviointi sekä oppimista edistävien tekijöiden hahmottaminen |
Oppilas osaa pohtia esimerkein sitä, miten perhe ja lähiyhteisöt vaikuttavat käsityksiin terveydestä. |
||
|
Tukea oppilaan valmiuksia arvioida kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyvää viestintää. Eritellä yksilön oikeuksia, vastuita, velvollisuuksia ja vaikuttamiskeinoja terveyttä ja turvallisuutta koskevissa asioissa omassa oppimisympäristössä ja lähiyhteisöissä L1-L7 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys |
Terveyteen liittyvän viestinnän arviointi sekä terveyteen ja turvallisuuteen vaikuttavien keinojen tunteminen |
Oppilas osaa arvioida terveyteen liittyvän viestinnän luotettavuutta ja merkitystä pareittain |
||
9. LUOKKA
Tavoitealue: Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys
|
Opetuksen tavoitteet |
Opetuksen sisällöt |
Arvioinnin kohteet |
Arvosanan kahdeksan osaaminen |
||
|
Ohjata oppilasta ymmärtämään terveyden ja hyvinvoinnin laaja-alaisuutta, terveyden edistämistä sekä elämänkulkua, kasvua ja kehitystä voimavaralähtöisesti
L1, L2, L3, L7 |
Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuurit |
Terveyteen liittyvät käsitykset
|
Oppilas osaa kuvata terveyden osa-alueet ja näiden välistä vuorovaikutusta esimerkkien avulla sekä kuvata mitä terveyden edistämisellä tarkoitetaan Oppilas pystyy esittelemään elämänkulun eri vaiheita, erityisesti nuoruuden kehitystä ja kuvaamaan esimerkkien avulla terveyden, kasvun ja kehityksen merkitystä elämän voimavarana
|
||
|
Ohjata oppilasta kehittämään valmiuksiaan tunne- ja vuorovaikutustaidoissa Ohjata oppilaan kykyä toimia erilaisissa ristiriita- ja kriisitilanteissa
L2,L3, L4, L7 |
Terveyttä ja hyvinvointia tukeva kasvu ja kehitys Vuorovaikutustilanteissa toimiminen, tunteiden ilmaisu ja niiden säätely. Ristiriitojen ja ongelmatilanteiden rakentava käsittely. Stressinhallinta ja kriisien rakentava käsittely.
|
Vuorovaikutus- ja tunnetaitojen sekä käyttäytymisen säätelyn analysointi |
Päättöarviointi: Oppilas pystyy tuottamaan ratkaisuja ristiriitatilanteiden selvittämiseen sekä esitellä keinoja stressinhallintaan ja kriisien käsittelyyn.
|
||
|
Ohjata oppilasta kehittämään itsetuntemustaan, omien arvojen ja asenteiden, terveystottumusten sekä kehon ja mielen viestien tunnistamista
Ohjata oppilasta tunnistamaan ja säätelemään käyttäytymistään, oppimistaan ja opiskeluaan tukevia tekijöitä
L1, L3, L4,L6 |
Terveyttä ja hyvinvointia tukeva kasvu ja kehitys Identiteetin, minäkuvan ja itsetuntemuksen rakentuminen. |
Ei käytetä arvosanan muodostumisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. |
|||
|
Ohjata oppilasta pohtimaan yksilöllisyyteen, yhteisöllisyyteen ja yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta
Tukea oppilaan valmiuksia luoda vastuullisia ratkaisuja ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa
L1, L2, L3, L4, L6, L7 |
Terveyttä ja hyvinvointia tukeva kasvu ja kehitys |
Terveydellisen kehityksen analysointi ja toiminta vuorovaikutustilanteissa |
Päättöarviointi: |
||
9. luokka
Tavoitealue: Terveyttä tukevat ja kuluttavat tekijät sekä sairauksien ehkäisy
|
Opetuksen tavoitteet |
Opetuksen sisällöt | Arvioinnin kohteet | Arvosanan kahdeksan osaaminen | ||
|
Ohjata oppilasta syventämään ymmärrystään fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta terveydestä sekä näiden holistisesta kokonaisuudesta ja niitä vahvistavista ja vaarantavista tekijöistä ja mekanismeista
Tukea oppilaan valmiuksia käyttää näihin liittyviä käsitteitä asianmukaisesti
L1, L2, L3, L4 |
Terveyttä ja hyvinvointia tukeva kasvu ja kehitys Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuri Terveyden voimavaroista mielenterveys, hyvinvointia tukevia ympäristöjä ja yhteisöjä sekä mielekäs vapaa-ajan toiminta. Terveyden vaaratekijöistä liikkumattomuus ja passiivinen elämäntapa, ravitsemuksen ongelmat ja stressi. Nuoren mielen pahoinvointi, riippuvuudet sekä päihteet ja niiden käytön ehkäisy.
Sairauksien ehkäisyyn liittyvistä sisällöistä kansantaudit.
|
Terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden tunnistaminen, arvioiminen ja terveyteen liittyvien käsitteiden käyttäminen |
Päättöarviointi:
Oppilas osaa käyttää keskeisiä terveyteen ja sairauteen liittyviä käsitteitä asianmukaisesti. |
||
|
Tukea oppilaan kehittymistä terveyteen ja sairauteen liittyvän tiedon hankkijana ja käyttäjänä
Edistää valmiuksia toimia tarkoituksenmukaisesti terveyteen, turvallisuuteen ja sairauksiin liittyvissä tilanteissa
L2, L3, L5, L6, L7 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys Turvallisuustaidot ja -valmiudet, ensiaputaidot sekä tuen ja avun hakeminen. |
Terveyteen, turvallisuuteen ja sairauteen liittyvien tietojen ja taitojen soveltaminen |
Päättöarviointi:
Oppilas osaa kuvata esimerkein tai esittää asianmukaisia toimintamalleja itsehoidossa, avun hakemisessa ja terveyttä ja turvallisuutta vaarantavissa tilanteissa. |
||
|
Ohjata oppilasta tunnistamaan ja arvioimaan omia terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä tottumuksiaan, valintojaan ja niiden perusteluja sekä rohkaista oppilasta pohtimaan oman terveyden kannalta merkityksellisiä voimavaroja L2, L3, L4, L7 |
Terveyttä ja hyvinvointia tukeva kasvu ja kehitys |
Ei käytetä arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. |
|||
|
Ohjata oppilasta tunnistamaan ja tarkastelemaan kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyviä ilmiöitä, niihin liittyviä arvoja ja normeja.
Ohjata oppilasta arvioimaan tiedon luotettavuutta ja merkitystä
L1-L7 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys
|
Terveyteen ja sairauteen liittyvien ilmiöiden tarkastelu ja terveyteen liittyvän tiedon luotettavuuden arvioiminen |
Päättöarviointi: Oppilas osaa kuvata elämäntapoihin liittyviä eettisiä kysymyksiä ja esimerkkejä käyttäen arvioida elämäntapoihin liittyvien valintojen seurauksia. Oppilas osaa arvioida terveyteen liittyvän tiedon luotettavuutta usean tiedon luotettavuutta kuvaavan tekijän pohjalta. |
||
9. luokka
Tavoitealue: Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuri
|
Opetuksen tavoitteet |
Opetuksen sisällöt |
Arvioinnin kohteet |
Arvosanan kahdeksan osaaminen | ||
|
Ohjata oppilasta ymmärtämään ympäristön, yhteisöjen, kulttuurin ja tieto- ja viestintäteknologian merkitystä terveydelle ja hyvinvoinnille
L2, L4, L5, L7 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys Elinympäristön terveysvaikutukset Terveyden edistäminen Sisältöjä käsiteltäessä otetaan huomioon eri näkökulmia kuten lapsuus ja lasten oikeudet, nuoruus, vanhuus, vammaisuus tai pitkäaikaissairaus.
|
Ympäristön terveysvaikutusten hahmottaminen |
Päättöarviointi: Oppilas osaa esitellä yhteisöjen, kulttuurin, median ja tieto- ja viestintäteknologian yhteyksiä terveyteen. |
||
|
Ohjata oppilasta luomaan perustaa opiskelu-, toiminta- ja työkyvylle ja sen ylläpitämiselle
Ohjata oppilasta kuvaamaan terveyspalvelujen asianmukaista käyttöä L1, L3, L6 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys |
Työkyvyn edistämisen keinojen hahmottaminen ja arviointi |
Päättöarviointi:
Oppilas osaa kuvata miten hakeutua oman koulun ja kunnan terveyspalveluihin ja antaa useampia esimerkkejä siitä, miten niitä voi hyödyntää tarkoituksenmukaisesti eri tilanteissa. |
||
|
Ohjata oppilasta ymmärtämään ja arvioimaan perheen ja omaan elämänpiiriin kuuluvien ihmisten ja yhteisöjen edustamia terveyskäsityksiä, tunnistamaan ja arvioimaan niiden merkitystä itselle
Ohjata oppilasta muodostamaan kuvaa itselle sopivista oppimisen keinoista L1,L2, L3, L7 |
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys Terveyskäsitykset |
Terveyskäsitysten arviointi sekä oppimista edistävien tekijöiden hahmottaminen |
Päättöarviointi:
Oppilas osaa esimerkein eritellä omaa oppimistaan tukevia tekijöitä. |
||
|
Tukea oppilaan valmiuksia arvioida kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyvää viestintää. Eritellä yksilön oikeuksia, vastuita ja vaikuttamiskeinoja terveyttä ja turvallisuutta koskevissa asioissa omassa oppimisympäristössä ja lähiyhteisöissä L1-L7
|
Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys |
Terveyteen liittyvän viestinnän arviointi sekä terveyteen ja turvallisuuteen vaikuttavien keinojen tunteminen
|
Oppilas osaa arvioida terveyteen liittyvän viestinnän luotettavuutta ja merkitystä sekä perustella terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä käsityksiä |
||
Terveystiedon tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 7–9
Tavoitteiden pohjalta luodaan ehyitä, ikätasoisesti eteneviä opetuskokonaisuuksia. Opintokokonaisuudet rakentavat monipuolista tietoa ja osaamista terveydestä voimavarana, sen fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta osa-alueesta sekä näiden välisestä vuorovaikutuksesta. Opintokokonaisuuksissa otetaan huomioon elämänkulku, lapsuuden ja nuoruuden kasvu, kehitys sekä niiden kehitystehtävät. Sisältöjen valinnoissa hyödynnetään paikallisia ja globaaleja ajankohtaisia aiheita ja sovelletaan niitä tavoitteiden mukaisesti.
S1 Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys: Sisällöissä painotetaan terveyden eri osa-alueiden kokonaisvaltaista hahmottamista terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisyn näkökulmasta. Opetuksessa käsitellään elämänkulun sekä kasvun ja kehityksen yleisiä tunnuspiirteitä, monimuotoisuutta ja henkilökohtaisuutta. Kasvun ja kehityksen sisällöissä painottuvat identiteetin, minäkuvan ja itsetuntemuksen rakentuminen, seksuaalinen kehittyminen, huolenpidon sekä perheen ja läheisten merkitys, mielen hyvinvointi ja itsensä arvostaminen sekä turvataidot. Tunne- ja vuorovaikutustaitojen sisällöissä kiinnitetään huomiota vuorovaikutustilanteissa toimimiseen, tunteiden ilmaisuun ja niiden säätelyyn. Lisäksi perehdytään ristiriitojen, ongelmatilanteiden, stressin ja kriisien rakentavaan käsittelyyn.
S2 Terveyttä tukevat ja kuluttavat tekijät sekä sairauksien ehkäisy: Sisältöjä valitaan syventäen tietoa ja ymmärrystä terveyttä tukevista voimavaroista ja sairauksia ehkäisevistä tekijöistä. Terveyteen liittyvistä tottumuksista käsitellään arkirytmi, uni, ravitsemus ja liikunta. Sisällöissä perehdytään seksuaalisuuteen, seksuaaliterveyden eri osa-alueisiin ja seksuaalisen kehityksen monimuotoisuuteen. Terveyden voimavaroista tarkastellaan mielenterveyttä, hyvinvointia tukevia ympäristöjä ja yhteisöjä sekä mielekästä vapaa-ajan toimintaa. Lisäksi käsitellään turvallisuustaitoja ja -valmiuksia, ensiaputaitoja, itsehoitoa sekä tuen ja avun hakemista. Sisältöjä valittaessa otetaan huomioon myös ajankohtaisia terveysilmiöitä sekä tarkastellaan terveyteen liittyvän tiedon luotettavuutta.
Terveyden vaaratekijöistä nostetaan esiin liikkumattomuus ja passiivinen elämäntapa, ravitsemuksen ja nukkumisen ongelmat, kiusaaminen ja stressi. Sisällöissä otetaan huomioon nuoren mielen pahoinvointi, riippuvuudet sekä päihteet ja niiden käytön ehkäisy. Sairauksien ehkäisyyn liittyvistä sisällöistä valitaan keskeiset ja ajankohtaiset tartuntataudit sekä kansantaudit ja tapaturmat.
S3 Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuri: Sisällöissä otetaan esille opiskelu-, työ- ja toimintakyky nuoruudessa. Kestävää elämäntapaa tarkastellessa otetaan huomioon sosiaalinen kestävyys ja vastuullinen kuluttaminen. Elinympäristön terveysvaikutuksia käsiteltäessä nostetaan esille keskeisiä terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisyn keinoja, terveyspalvelut, kansalaistoiminta ja ympäristön terveysriskit.
Tietolähteitä, erilaisia terveysmarkkinoinnin ja vaikuttamisen keinoja tarkastellaan erityisesti tiedon luotettavuuden ja terveysvaikutusten näkökulmasta. Terveyden edistämisen sisällöissä otetaan huomioon kulttuurin terveyttä edistävä merkitys ja kulttuurinen herkkyys, kestävä elämäntapa, kansalaisten yhdenvertaisuus ja osallisuus sekä ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Sisältöjä käsiteltäessä otetaan huomioon eri näkökulmia kuten lapsuus ja lasten oikeudet, vanhuus, vammaisuus tai pitkäaikaissairaus.