Narnian tarinat
Oma mielipiteeni kirjasta
Kirja oli mielestäni viihdyttävä ja sitä oli kiva lukea, johtuen monipuolisista tapahtuma paikoista ja taisteluista. Mieleäni jäi kuitenkin nakertamaan, että kirjassa ei kerrottu mitä maailman laidalla on. Kirja sopii mielestäni 10-30 vuotialle innokkaille fantasia faneille. Luettuani tämän kirjan aijon lukea kirja sarjan muita osia.
Tuntitehtävä 4: kirjan tapahtumapaikkojen esittely
Sarastus
Sarastus on kuningas Kaspianin komennossa oleva laiva jolla hän lähti etsimään maailman laitaa ja 7 kadonnutta loordia. Sarastus on kohtalaisen iso purjevene jonne mahtuu 50 miehistön jäsentä.
Yksinäiset saaret
Yksinäiset saaret ovat Narnian omistuksessa olevia saaria. Saaria hallitsi kuvernööri, mutta kuningas Kaspian erotti hänet kuultuaan hänen sallivan orja kaupan saarella.
Lohikäärme saari
Lohikäärme saari on Kaspianin laivueen löytämä saari. Saari nimettiin lohikäärme saareksi, koska saarelta löytyi kuollut lohikäärme. Saari on noin hehtaarin kokoinen ja siellä on myös vuori.
Kalmaveden saari
Kalmaveden saarella sijaitsee pahamaineinen lampi, jonka vesi muuttaa mitä tahansa kullaksi esim ihmisen, joka on erehtynyt pulahtamaan veteen. Tämänkin saaren löysi ja valloitti Kaspian.
Aslanin maa
Aslanin maa sijaitsee kaukana maailman rajan takana. Aslan itse asuu kyseisessä maassa. Aslan on siis jumalainen leijona ja koko Narnian hallitsija.