Tilataide

Tilataide on nimensä mukaisesti taidetta tilassa: näyttelytilaan tai ulos rakennettu kokonaistaideteos. Tilataideteoksia on hyvin monenlaisia ja niihin voidaan yhdistää erilaisia elementtejä, myös ääniä tai valoa. (Vrt esim. Oulun Lumo -valofestivaali, Frozen people.) Olennaista tilataideteoksissa on katsojan mahdollisuus astua sisälle taiteilijan luomaan tilaan.

Tilataiteen lähtökohtana on tavallisesti teoksen sijoitusympäristö ja tilan edellyttämän vaatimukset. Taiteilija ei siis tee ensin teosta ja sijoita sitä sitten johonkin paikkaan, vaan ensin on paikka johon teos syntyy joko kokonaan tai ainakin osittain paikanpäällä.

Kaarina Kaikkonen 2015: Varjo -installaatio. Tampere, Finlayson.

Aamulehden kuvaaja ikuisti vuonna 2015 Kaarina Kaikkosen pikkutakeista koostuvan Varjo -installaation ripustuksen Satakunnankadulla.


Yayoi Kusama 2022,  One with Eternity. Hirshhorn Museum in Washington, D.C.
Yayoi Kusama's infinity rooms are on magnificent display at the Hirshhorn  Museum : NPR