RSS
Yle
Mies menehtyi työtapaturmassa Paraisilla
Uhri putosi katolta ja menehtyi tapahtumapaikalle.
Pörssit avautuivat lievästi laskuun Suomessa ja Euroopassa
Torstain pörssiromahdus Yhdysvalloissa näkyi perjantaiaamuna Euroopan pörsseissä.
13 prosenttia nuorista kohdannut tekoälyllä tehtyä kiusaamissisältöä – digioppi tarpeen alakoululaisillekin
Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Elisan Digiturvakoulu laajeni alakouluihin, sillä tekoälyn riskit koskettavat yhä nuorempia lapsia.
Ammatilliselle ohjaajalle potkut Tampereella: kosketteli opiskelijan pakaroita ja halaili kollegaa
Vakituisessa työsuhteessa ollut henkilö irtisanotiin toistuvan epäasiallisen ja seksuaalissävytteisen käytöksen vuoksi.
Syyttäjä: Supon ex-päällikkö salli eläkeläisen käsittelevän salaista tietoa – Antti Pelttari kiistää kaiken
Helsingin käräjäoikeus alkoi käsitellä suojelupoliisin tiedustelutoimintaan liittyviä rikossyytteitä.
Veikko Paronen kauhistui nähdessään Irwinin tuhotun muistoristin – teki tilalle uuden
Muistoristi on Virolahdella, Vaalimaantien varrella olevalla levähdyspaikalla. Laulaja menehtyi sen lähettyvillä tammikuussa 1991.
Sokea nainen ei pystynyt maksamaan ostoksiaan: ”Se on väärin”
Musti ja Mirri pahoittelee tilannetta ja vaihtoi maksupäätteet. Ongelma koskee myös esimerkiksi kodinkoneita ja pakettiautomaatteja, joissa on kosketusnäyttö.
Grafiikka näyttää, miten amerikkalaiset äänestivät: vanhat valkoiset miehet olisivat halunneet republikaanit jatkoon
Kaikki väestöryhmät siirtyivät välivaaleissa poliittisesti vasemmalle. Varsinkin nuoret, naiset ja mustat halusivat muutosta.
Sensofusion ja IQM nousivat sijoittajien suosikkien joukkoon – Tesla taas putosi
Sijoittajat kiinnostuivat drooneista ja kvanttitietokoneesta. Vakaiden osingonmaksajien rinnalle poimitaan nyt kasvuyhtiöitä.
Ylen laaja selvitys: pankki sulki islamilaisten säätiöiden tilit Suomessa, supo esti rahoittajan maahantulon
Pankit ovat olleet haluttomia käsittelemään kahden islamilaisen säätiön varoja. Muun muassa Saudi-Arabiasta tullutta rahaa on kuljetettu käteisenä rajan yli.
Tyrnävän tulipalo aiheutti miljoonien eurojen vahingot, arvioi poliisi – kaikki neljä hallia perunoineen tuhoutuivat
Hallialueelle on varastoituna yli neljä miljoonaa kiloa perunoita. Palo ei ole aiheuttanut henkilövahinkoja. Poliisi tutkii syttymissyytä.
Eurojackpot-voittaja torjui Venäjän vakoilua eläkkeellä – tästä historiallisilla supo-käräjillä on kyse
Perjantaina alkavassa oikeudenkäynnissä useita suojelupoliisin nykyisiä tai entisiä työntekijöitä syytetään maanpetosrikoksista. He ovat kiistäneet syyllisyytensä.