Oppimisen ja koulukäynnin tuki

Sivistysjohtajan tiedote

Oppimisen tuki on muuttunut esi- ja perusopetuksessa 1.8.2025 alkaen. Oppimisen tuki tarkoittaa apua, jota oppilas tarvitsee oppimisessa ja koulunkäynnissä. Perustan oppimisen tuen rakenteille luovat oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt, joita ovat mm. opetusryhmien muodostaminen, oppilaiden erilaiset tarpeet ja edellytykset huomioiva opetus sekä pedagogiset ratkaisut kuten eriyttäminen. Mm. käytöksen ongelmiin vastataan jatkossa oppimisen edellytyksiä tukevilla opetusjärjestelyillä.

Oppimisen tuen käsitteet ovat uudistuneet. Enää ei puhuta tuen tasoista, kuten yleisestä, tehostetusta ja erityisestä tuesta. Kun oppilaan tuen tarve koulussa havaitaan, tukea tarjotaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa oppilaan omassa opetusryhmässä (=ryhmäkohtaiset tukimuodot). Tällöin tuki voi olla yleistä tukiopetusta, opetuskielen tukiopetusta tai erityisopettajan antamaa opetusta muun opetuksen yhteydessä.

Jos ryhmässä annettava tuki ei ole riittävää, oppilas voi saada lisäksi myös henkilökohtaista tukea (=oppilaskohtaiset tukitoimet). Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi säännöllistä erityisopettajan opetusta pienryhmässä tai erityisluokanopettajan opetusta erityisluokassa. Henkilökohtaiseen tukeen voivat kuulua myös tulkitsemis- ja avustajapalvelut ja erilaiset apuvälineet.

Uudistus muuttaa tuen painopistettä ennaltaehkäisevään suuntaan ja ryhmässä annettavaa tukeen. Järjestelmän tavoitteena on varmistaa, että kaikki perusopetuksen oppilaat voivat osallistua opetukseen ja suorittaa koko perusopetuksen.

Tämä lukuvuosi on tuen uudistuksen siirtymäaikaa. Kaikki tukea tarvitsevat oppilaat saavat ensin ryhmäkohtaista tukea ja siirtymäkauden aikana arvioidaan mahdollinen tarve oppilaskohtaisiin tukitoimiin, joista tehdään hallintopäätökset.

 

Tarja Leinonen

sivistysjohtaja