Afrikka
Afrikka
Afrikka on maailman toiseksi suurin maanosa ja siellä on yli 50 valtiota.
Sen pinta-ala on noin 90 Suomen kokoinen.
Luonto ja ilmasto
Arikan keskeltä kulkee päväntasaaja, joten siellä on todella kuuma.
Afrikan kasvillisuus alueet ovat: savanni, sademetsä sekä aavikko.
Savannin ilmasto on trooppinen. Sadekausi ja kuivakausi vuorottelevat. Savannin eläimiin kuuluu paljon ruhonsyöjiä, kuten gasellit, kirahvit, seeprat ja tietysti niitä syöviä petoja.
Sahara on Afrikan suurin aavikko.
Päivällä lämpötilat ovat todella korkealla, mutta yöllä ollaan lähellä nollaa. Aavikot koostuu hiekkadyyneistä. Siellä on vähän kasveja ja ne ovat sopetuneet elämään kuivuudessa. Aavikon eläimet liikkuvat öisin, koska päivällä on siihen liian kuuma.
Sademetsissä on hyvin kuumaa ja kosteaa, sekä sataa lähes päivittäin. Siellä kasvaa jopa 50 metrin korkuisia puita ja paljon reheviä kasveja.
Asutus ja elinkeinot
Afrikassa on noin 1,2 miljardia ihmistä. Afrikka on suurimmaksi osaksi köyhä maa. Siellä on paljon ihmisiä joilla ei ole puhdasta vettä ja ruokaa sen vuoksi ihmisiä kuolee paljon sellaisiin tauteihin jotka esimerkiksi Suomessa ovat harmittomia. Afrikassa on myös suuria kaupunkeja. Afrikan tärkein elinkeino on maatalous. 60% afrikkalaisista työskentelee siinä. Joissakin Afrikan maissa on kaivostoimintaa, sillä Afrikalla on paljon luonnon varoja. Etelä-Afrikassa on myös hieman teollisuutta.
Historia
Afrikasta on löytynyt varhaisimmat nykyihmisen fossiilit. Siellä on ollut suotuisat elinolosuhteet meidän esi-isillemme. 5000 vuotta sitten Egyptissä kehittyikin yksi maailman varhaisemmista korkeakulttuureista. Noin 500 vuotta sitten Euroopan maat myivät ja käyttivät Afrikan rikkauksia. He myös käyttivät afrikkalaisia halpana
työvoimana ja myivät orjiksi muummuassa Amerikkaan. Myöhemmin kun valtiot itsenäistyivät heimojen välisistä riidoista syntyi sisällissotia.
Uskonnot ja kulttuuri
Afrikan uskonnot ovat: kristinusko, islam, hindulaisuus sekä perinteiset uskonnot. Afrikassa puhutaan noin 2000 eri kieltä. Afrikan kulttuuriin kuluu esiintyminen ja kokoontuminen, joissa yhdistyvät musiikki, tanssi, pukeutuminen ja kehonkoristelu, maskit ja kuvanveisto.
Afrikkalainen ruuan laittotapa on myös erikoinen. Kuvassa on värikästä perinneruokaa Etelä-Afrikasta. Afrikan eri ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeillä on hyödynnetty erilaisia raaka-aineita ruuanlaitossa. Siksi joka paikassa on oman- laisensa perinneruuat.
Lähteet
Internet:
Afrikka wikipedia
Afrikkalainen keittiö wikipedia
Afrikan talous wikipedia
+ kuvahaku
Kirjat:
Tutkimusmatka 6 ympäristöoppi
Sen pinta-ala on noin 90 Suomen kokoinen.
Luonto ja ilmasto
Arikan keskeltä kulkee päväntasaaja, joten siellä on todella kuuma.
Afrikan kasvillisuus alueet ovat: savanni, sademetsä sekä aavikko.
Savannin ilmasto on trooppinen. Sadekausi ja kuivakausi vuorottelevat. Savannin eläimiin kuuluu paljon ruhonsyöjiä, kuten gasellit, kirahvit, seeprat ja tietysti niitä syöviä petoja.
Sahara on Afrikan suurin aavikko.
Päivällä lämpötilat ovat todella korkealla, mutta yöllä ollaan lähellä nollaa. Aavikot koostuu hiekkadyyneistä. Siellä on vähän kasveja ja ne ovat sopetuneet elämään kuivuudessa. Aavikon eläimet liikkuvat öisin, koska päivällä on siihen liian kuuma.
Sademetsissä on hyvin kuumaa ja kosteaa, sekä sataa lähes päivittäin. Siellä kasvaa jopa 50 metrin korkuisia puita ja paljon reheviä kasveja.
Asutus ja elinkeinotAfrikassa on noin 1,2 miljardia ihmistä. Afrikka on suurimmaksi osaksi köyhä maa. Siellä on paljon ihmisiä joilla ei ole puhdasta vettä ja ruokaa sen vuoksi ihmisiä kuolee paljon sellaisiin tauteihin jotka esimerkiksi Suomessa ovat harmittomia. Afrikassa on myös suuria kaupunkeja. Afrikan tärkein elinkeino on maatalous. 60% afrikkalaisista työskentelee siinä. Joissakin Afrikan maissa on kaivostoimintaa, sillä Afrikalla on paljon luonnon varoja. Etelä-Afrikassa on myös hieman teollisuutta.