Korvaava tehtävä 25.1.2019 Rovaniemi

Korvaava tehtävä 25.1.2019 Rovaniemi

LUKILOKI 2. koulutusosion 1. lähiopetuspäivän (Rovaniemi 25.1.2019) korvaava tehtävä/ Pia Liettu, erityisopettaja, Kittilä

Tehtävä 1. Lähiopetuspäivän runko. Täsmennä oma opetuksen kehittämistehtävä tutkimuskysymyksen muotoon. Avaa hieman tulevan kehittämistehtävän tavoitetta.
LUKILOKI-koulutukseen osallistuu koulultamme kolme opettajaa, minun lisäkseni erityisopettaja Leena Jussila ja luokanopettaja Jenni Jokela (6.lk). Olemme suunnitelleet tekevämme yhteistyössä kehittämistehtävämme. Kehittämistehtävämme tavoitteena on lukumotivaation herättäminen/vahvistaminen/ylläpitäminen. Suunnitelmamme on, että alkuopetuksen oppilas ja 6. luokan oppilas tekevät yhdessä tehtävän/tehtäviä, jotka liittyvät lukemisen harrastamiseen. Olemme suunnitelleet, että kuudennen luokan oppilaat tekisivät videon tms. omasta lukemisestaan. Idean saimme Julianna Aerilan hankkeesta Porin seudulla, missä Porin Ässien jääkiekkoilijat innostavat yläkouluikäisiä lukemiseen kertomalla omia kokemuksiaan. Tärkeänä tavoitteena tässä projektissa ovat lukumotivaation lisäksi vuorovaikutustaitojen vahvistaminen ja vertaisarviointi.
Tutkimuskysymyksemme on: Kuinka paljon eri-ikäisten oppilaiden yhdessä lukeminen ja esimerkki omasta lukemisesta tukevat lukumotivaatiota?
Koulussamme on tällä hetkellä voimakkaasti käytössä 1.luokalla yhteisopettajuus, jossa me erityisopettajat olemme tiiviisti mukana. Kehittämistehtävämme tavoitteena on myös sen vahvistaminen ja laajentaminen tässä tehtävässä 6. luokkaan.
Kehittämistehtävämme on monella tavoin vielä suunnitteluvaiheessa, joten edellä esittämäni suunnitelmamme voivat vielä muuttua.

Tehtävä 2. Lue lapselle – Sanataidekasvatuksen menetelmiä ja mahdollisuuksia. Tee seuraavien kohtien tehtävät ja raportoi lyhyesti
1. Määrittele sanataide ja lisää lähde.
Sanataide on monitaiteista (yhdistettynä voi olla musiikkia, kuvataidetta, tanssia, sirkusta, draamaa..). Keskeistä sanataiteessa ovat lapsen tuottamat omat tarinat, jotka voivat olla kerrottuja, kirjoitettuja, piirrettyjä. Sanataidekasvatuksen kautta lapsi saa intoa lukemiseen. (Diat Lue lapselle-sanataidekasvatuksen menetelmiä ja mahdollisuuksia, Outi Lähteenlahti, Karoliina Suoniemi)

2. Mikä oli lempikirjasi lapsena? Miksi? Kuka luki kirjaa vai luitko itse? Mitä tunteita kirjaan liittyi? Muita lukumuistoja?
Lempikirjojani lapsena olivat Pupu Tupuna- kirjat. Niissä oli kauniita, värikkäitä kuvia ja kiinnostavia, pieniä tarinoita, sekä sopiva määrä tekstiä. Äitini luki kirjoja minulle ennen kuin opin itse lukemaan. Muistan, että tuntui turvalliselta ja kodikkaalta kuunnella äidin lukemista. Muistan myös voimakkaan ilon ensimmäisellä luokalla, kun opettaja luki meille oppilaille kirjaa ääneen. Olisin jaksanut kuunnella vaikka kuinka pitkään ja odotin aina innolla seuraavaa lukutuntia.

3. Valitse kaksi diasarjassa esiteltyä sanataidekasvatuksen linkkiä. Kokeile linkkien alla olevia sanakasvatuksen tehtäviä tai harjoitteita (1-2kpl) omassa työssäsi. Kerro lyhyesti kokemuksistasi. Toteuttamani tehtävä on Yöstäjä-linkeistä: Uusia juhlapäiviä. Keksitään vuoteen uusia merkkipäiviä: päivämäärä, mikä on juhlapäivän nimi, miksi ja miten sitä vietetään.
Tehtävä toteutettiin 2.luokan lukiryhmässä, jossa oli viisi oppilasta. Oppilaat saivat keksiä uusia juhlapäiviä, jotka koottiin yhdessä taululle. Oppilaat lähtivät innokkaasti mukaan keksimään juhlapäiviä, esimerkkinä perheenmuistelupäivä, jolloin perheen kanssa muistellaan aikaisempia, yhteisiä kokemuksia ja myös isovanhemmat voisivat osallistua tähän. Kun päivät oli keksitty, keskusteltiin siitä, että juhlapäivät kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella ja ne ovat kaikki yhdyssanoja. Samalla kerrattiin nämä tärkeät asiat.




Tehtävä 3. Elokuvakasvatuksen työpaja. Tee seuraavien kohtien tehtävät ja raportoi lyhyesti.

1. Miten toteutat elokuvakasvatusta tällä hetkellä työssäsi? Kerro esimerkki. Mitä haasteita kohtaat? Koulumme käy muutaman kerran lukuvuodessa katsomassa elokuvateatterissa kunnan kulttuuritoimen tarjoamia tai meidän toivomiamme lapsille sopivia elokuvia. Niistä keskustellaan, kirjoitetaan, piirretään, käsitellään kulloinkin ikäryhmälle soveltuvalla tavalla joko etu- tai jälkikäteen. Ikärajoista tulee monesti keskustelua oppilaiden kanssa, kun he kehuvat katsoneensa elokuvia, joiden ikäraja on paljon korkeampi kuin heidän ikänsä. Koen haastavaksi sen, että joidenkin kotien huoltajat eivät välitä ikärajoituksista vapaa-ajalla.

2. Tutustu sivustoon koulukino.fi. Mene Oppimateriaalit ja elokuvat- sivulle ja valitse sieltä kohta alkuopetus. Valitse elokuva ja tutustu sen traileriin ja tehtäviin. Tutustuin Onneli, Anneli ja nukutuskello-traileriin. Elokuvan teemoja ovat tunteet, uni ja nukkuminen, keksinnöt ja koneet, ruoka, ruokakasvatus ja arvot. Trailerin perusteella elokuva vaikutta alkuopetusikäisille sopivaksi ja heitä kiinnostavaksi.

3. Tutustu sivustoon kavi.fi. Mene Alapolku-sivulle ja tutustu vasemman laidan otsikoihin (kuvakoot, kuvakulmat, jne.) Valitse jokin otsikoista ja katso sen alla oleva elokuvanäyte. Valitsin Kuvakoot-aiheen ja katsoin elokuvanäytteen elokuvasta Iris. Siinä erottuivat hyvin eri kuvakoot ja se sopisi hyvin tämän aiheen käsittelyyn alkuopetuksessa.


4. Pohdi lyhyesti, kuinka voit hyödyntää Koulukinon ja KAVIn sivustojen sisältöä omassa työssäsi.
Voin hyödyntää Koulukinon ja KAVIn sivustoja monella tapaa työssäni. Näiltä sivuilta saa hyviä henkilöitä, tapahtumapaikkoja, tarinan alkuja yms. oppilaiden omiin suullisiin ja kirjallisiin kertomuksiin, kuvataiteen ja kirjallisuuden yhteisiin teemoihin, näytelmiin jne. Nämä sivut tarjoavat myös paljon materiaalia motivointiin ja voimaannuttaviin taide- ja ”palkinto”-hetkiin.