13. sunnuntai helluntaista: Jeesus, parantajamme
Joh. 9:1-7, 18-23 ja 35-41 (käsikirja 1-7 ja 39-41 (3. vsk)
(alkuperäisiin kysymyksiin pääset tästä)
Taustaa: Tuskin mitään toista Jeesuksen ihmettä ihmeteltiin ja käsiteltiin yhtä paljon kuin sokeana syntyneen parantamista (vrt. 9:32; 10:21; 11:37). Sokeana syntyneen ihmisen silmät ovatkin yleensä surkastuneet; muut aistit – varsinkin kuulo – sen sijaan toimivat erittäin hyvin. Ennen sokean kohtaamista Jeesus oli juuri lähtenyt pyhäköstä (8:59).
Jakeet 1-3 Opetuslasten kysymyksestä huomaamme, että sairautta (ja muitakin vastoinkäymisiä) pidettiin itsestään selvästi rangaistuksena jonkun synnistä.
- Kuvittele, millainen oli ollut tämän sokean kerjäläisen lapsuus ja nuoruus.
- Kuvittele, millainen oli tämän sokean miehen arkipäivä, kun hän elätti itseään kerjäämällä.
- Tekstimme mies oli varmasti monta kertaa kuullut ohikulkevien ihmisten kommentoivan vammaansa. Luuletko, että hän oli ajan mittaan tottunut sellaisiin huomautuksiin, kuin mitä opetuslapset esittivät jakeessa 2? Perustele vastauksesi.
- Miksi me ihmiset pyrimme usein tekemään kohtaamamme kärsimyksen jonkun syyksi?
- Millaisissa tilanteissa sinusta on tuntunut, että omasi ja läheistesi kärsimykset ovat jonkun syytä?
- Mitä kerjäläinen ehkä ajatteli kuullessaan Jeesuksen vastauksen opetuslasten kysymykseen?
Jakeet 4-5
- Millä tavalla Jeesus on tälläkin hetkellä maailman valo?
Jakeet 6-7
- Mitä osoittaa se, ettei mies vastustellut, kun tuntematon muukalainen tuli voitelemaan tahnaa hänen silmiinsä?
- Miksi Jeesus ei parantanut sokeaa siltä istumalta, vaan lähetti hänet etsimään hapuillen tietä Siloan altaalle?
Jakeet 18-23 kuvaavat vanhempien reaktiota. Sitä ennen on kerrottu, miten vihamielisesti fariseukset suhtautuivat tähän ihmeeseen. Huomaa, että synagogasta erottaminen tarkoitti koko yhteisöstä erottamista. Esimerkiksi häitä ja hautajaisia ei voitu järjestää muuten kuin synagogan yhteydessä.
- Myöhemmin käy ilmi, ettei parantunut mies pelännyt synagogasta erottamista, toisin kuin vanhempansa. Miksi hän ei sitä pelännyt?
Jakeet 35-43 kertovat parantuneen miehen ja Jeesuksen toisesta kohtaamisesta. Sitä ennen parantunut oli jo heitetty ulos synagogasta (34b).
- Miksi Jeesus tahtoi keskustella parantuneen miehen kanssa vielä uudemman kerran?
- Miksi Jeesus ei kysynyt mieheltä: "Uskotko minuun?" vaan: "Uskotko Ihmisen Poikaan / Jumalan Poikaan"? (Vanha käännös sanoo "Jumalan Poika" ja uusi "Ihmisen Poika".)
- Jeesus esittää sinulle tänään saman kysymyksen kuin parantuneelle. Mitä sinä hänelle vastaat?
- Mikä oli ollut parantuneen miehen kärsimyksen tarkoitus?
- Mitä tarkoittaa, että Jeesus on tullut maailmaan tuomioksi?
- Mitä pitää tapahtua hurskaalle fariseukselle tai viisaalle filosofille, että nämä myöntäisivät olevansa sokeita?
Ilosanoma: Jeesuksen piti kokea kadotuksen pimeys ristinpuulla, vaikka hän on maailman valo. Hän suostui siihen voidakseen pelastaa sinut tuosta lopullisesta pimeydestä. Oma kärsimyksesi ja rakkaittesi kärsimys on annettu teille siksi, että Jumalan teot tulisivat teissä julki ja että teidän silmänne aukenisivat näkemään Jeesuksen valon.
Katsotaan videolta poikkeuksellisesti koko luku, jotta saamme paremman kuvan tilanteesta. Vetäjän kannattaa pohtia yhdessä ryhmän kanssa sitä, miltä osin video vastaa tai ei vastaa tekstiä.