Rooman tuho

Rooman tuhon syitä

ROOMAN TUHOON LIITTYVIÄ MAHDOLLISIA SYITÄ!

SAIRAUS!


Jokin sairaus voi hyvinkin olla syynä Rooman tuhoutumiseen sillä jos joku sairastuu ja levittää tautia moni voi kuolla. Siihen aikaan nimittäin tuskin oli kovin hyviä lääkkeitä jos niitä edes oli.
Sairaus voi olla mahdollinen myös siksi koska tutkijat ovat löytäneet joitakin viruksen jäämiä luista, se sama sairaus joka mahdollisesti tuhosi tai ainakin vaikutti Rooman tuhoon saattoi olla uudelleenkin.

SODAT!

Myös sodat niin maan sisäiset että kahden maan keskeiset voivat olla osa syynä Rooman tuhoutumiseen. Sillä Sinä aikana jolloin moni eri keisari oli vuorollaan hallitsemassa Roomassa myös Rooman legioonat muuttuivat ja alkoivat sotia keskenään.


LÄNSI JA ITÄ ROOMA!


Yhteen aikaan Rooma jakautui kahteen osaa länsi ja itä Roomaan. Puoliskot alkoivat sotia keskenään jolloin Rooman rajaa ei vartioitu kovin hyvin, tämän takia monia eri pikku heimoja alkoi tulla Roomaan ja kun toiset kuulivat siitä he tunkeutiuvat myös Roomaan. Toinen puolisko kärsi eniten ja se tuhoutui kokonaan.