Tervetuloa Äetsän koulun tukareiden omalle sivulle!

Tukioppilastoiminnan suunnitelma:

Tukioppilastoiminta on peruskoulussa toimiva tukijärjestelmä, joka perustuu vertaistukeen. Tukioppilastoiminnan tavoitteena on edistää hyviä toverisuhteita, kouluviihtyvyyttä, yhteisvastuuta sekä turvallista ja kannustavaa ilmapiiriä koulussa. Tukioppilas on tavallinen 8. tai 9. luokalla oleva oppilas, joka haluaa auttaa muita nuoria ja toimia näin koko kouluyhteisön hyväksi. Äetsän koulussa on noin 30 tukioppilasta. Tukioppilastoiminta on vertaistukea: nuoret tukevat toisiaan keskustelemalla ja järjestämällä yhteistä toimintaa. Toiminta lisää nuorten välistä vastuuntuntoa, vaikuttamismahdollisuuksia ja yhteistyötä koulussa. Äetsän koulun tukioppilastoimintaa tukee Mannerheimin lastensuojeluliitto toimittamalla muun muassa opetusmateriaaleja.

Jokaisella uudella 7. luokan oppilaalla on kummina tukioppilas, jonka puoleen voi kääntyä ja joka pitää yhteyttä. Tukioppilaat myös seuraavat välituntitilanteita ja tarpeen vaatiessa tiedottavat opettajia, jotta esimerkiksi kiusaamistapauksiin voidaan puutua ajoissa. Elokuussa kummitukioppilaat ovat mukana 7. luokkien leiripäivillä. Kummitukioppilaat myös pitävät seiskaluokkalaisilleen oppitunteja lukuvuoden aikana. Alkusyksystä tukioppilaat järjestävät Seiskojen illan, jonka tarkoituksena on tutustuttaa 7. luokkien oppilaita sekä toisiinsa että tukioppilaisiin. Vuoden aikana järjestetään myös muita tapahtumia, muuan muassa väriviikko, joulun toivekonsertti, ystävänpäivän halauskilpailu, kevään teemaviikko ja vappubileet. Keväällä valitaan uudet tukioppilaat halukkaista 7. luokkien oppilaista seuraavaksi lukuvuodeksi ja lukuvuoden aikana järjestetään tukioppilastoiminnan peruskoulutus.

Roosa Suomalainen ja Merja Hanhisalo

Tukioppilaiden ohjaajat