Terhot
Yhdenvertainen leikki Terhoissa – syksyn kuulumisia
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus leikissä – Terhojen syksyn toimintaa
Tämän toimintakauden 2025–2026 Liedon varhaiskasvatuksen kehittämisen kohteena on tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden huomioiminen leikissä. Terhoissa olemme syksyn aikana panostaneet erityisesti leikin tukemiseen ja siihen, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus osallistua leikkiin omien vahvuuksiensa mukaisesti.
Olemme muovanneet leikkiympäristöä lasten tarpeita kuunnellen sekä ottaneet aktiivisesti käyttöön kuvatukea, jotta leikin ideointi ja yhdessä sopiminen sujuisi kaikilta. Lisäksi olemme ohjanneet leikkiä pienryhmissä viikoittain.
Syksyn aikana meillä on ollut käytössä vaihtuva roolileikki, jossa lapset ovat päässeet yhdessä aikuisten kanssa rakentamaan esimerkiksi kauppa- ja eläinlääkärileikkejä. Tämä on lisännyt lasten osallisuutta ja tasavertaista mahdollisuutta tuoda omia ideoita mukaan.
Olemme Terhoissa myös pysähtyneet pohtimaan lasten välisiä kaverisuhteita ja tukemaan niitä arjessa. Vasu-keskusteluissa olemme yhdessä vanhempien kanssa jutelleet siitä, millaiset leikkikumppanit ja vuorovaikutustilanteet tukevat kunkin lapsen hyvinvointia.
