SYYSKUUN KIRJE

Elokuussa tunnustelimme yhdessä uusia tiloja. Moni asia hakee vielä paikkaansa/on hukassa, mutta tärkeimmät asiat ovat paikoillaan. On myös keskeneräisiä juttuja, esim. vessan ovessa on talo, johon lapset saavat jatkossa, Satakieliin aamulla tulleessaan, kiinnittää oman kuvansa. Kuvat vain vielä odottavat ottamistaan😊.

Muutoin elokuu sujui vielä kesäisissä tunnelmissa kesälomia muistellen. Kesään oli lasten jutuissa kuuluneet mukavat jäätelöhetket, uiminen ja lomareissut. Jutustellessa ja leikkiessä olemme myös pikkuhiljaa tutustuneet toinen toisiimme, ja lasten kiinnostuksen kohteetkin ovat tulleet meille aikuisille tutuiksi.

Syyskuu suuntaa ajatuksemme jo syksyisiin aiheisiin. Tutustumme vuodenaikaan kaikin aistein. Havainnoimme yhdessä syksyn mukanaan tuomia muutoksia luonnossa, luemme syksyisiä kuvakirjoja, laulamme aiheeseen liittyviä lauluja sekä maalaamme ja askartelemme. Tämä teema on koko ryhmälle yhteinen. Lisäksi toteutamme yksilöllistä toimintaa, joka liittyy lasten erityisiin kiinnostuksen kohteisiin.

Muuta mukavaa syyskuussa:

  • 01.09. Koko perheen liikuntatapahtuma urheilukentällä klo 17.00 alkaen.
  • 09.09. klo 17.30 vanhempainilta.
  • 12.09 ja 23.09. saamme vieraaksi yläkoulun oppilaita, jotka tulevat lukemaan lapsille.
  • 15.09. lähdemme retkelle Kultelan Savipuistoon