Tammikuun kirje
Hyvää uutta vuotta 2026! Uusi vuosi toi tullessaan paukkupakkaset.
Tammikuun teema liittyykin talveen, lumeen ja jäähän. Joulukuussakin oli muutamana päivänä sen verran pakkasta, että pihalta löytyi jääpaloja, joita lapset keräsivät kuin kallisarvoisia aarteita. Ensi viikolla jäädytämmekin ulkona ”timantteja” ja ”jalokiviä” tyhjiin konvehtirasioihin. Käytämme jäämuotteina myös muita erikokoisia astioita, esim. jugurtti- ja maitopurkkeja. Testaamme veden värjäykseen vesi- ja elintarvikevärejä. Lisäksi teemme lumitaidetta: lapset pääsevät maalaamaan lunta siveltimillä sekä sumuttamalla värillistä vettä lumelle. Leikin kautta tutkimme myös veden eri olomuotoja.
Myös Roihuset-materiaali (kielenkehityksen tueksi) seurailee talvisia teemoja. Tutustumme Roihusten perheen talveen. Opettelemme talvista sanastoa ja lauseenmuodostusta. Eriytämme kielellisten taitojen harjoittelua lasten kehityksellisten tarpeiden mukaan. Osa lapsista kartuttaa sanavarastoaan, muutama lapsi hyötyy jo kielentietoisuuteen (esim. alkuäänteen kuuleminen ja tunnistaminen) liittyvistä peleistä ja leikeistä.
Harjoittelemme ryhmässä edelleen päivittäin myös leikki- ja vuorovaikutustaitoja. Ryhmässä leikitään paljon tuettuja leikkejä, joissa aikuinen tukee paitsi kaveritaitoja, myös leikin rakentumista. Leikin lomaan suunnittelemme nyt kevätpuolella enemmän pieniä tavoitteellisen toiminnan hetkiä, jotka liittyvät hahmottamiseen, matemaattiseen ajatteluun, hienomotoriikkaan sekä kielellisiin taitoihin.
Toivomme vielä, että lunta sataisi lisää, jotta saisimme ladun päiväkodin ympärille. Sitä odotellessa pääsemme jäähalliin luistelemaan 26. ja 27. päivä tammikuuta. Toivomme, että ennen päiväkodin luistelukertoja, lapsen kanssa käytäisiin jäähallissa tai ulkojäillä (esim. koulujen ulkojäillä) harjoittelemassa. Ensimmäisiä kertoja jäällä ollessaan, lapset kaipaavat aikuista rinnalleen kokoaikaisesti. Luistelusta muodostuu lapselle positiivinen kokemus, kun hän saa riittävästi aikuisen tukea ensimmäisillä kerroilla jäällä. Mikäli lapsellasi ei ole luistimia, ei niitä tarvitse välttämättä hankkia. Päiväkotiin järjestetään heille muuta ohjelmaa.