Päiväretki Örön saarelle 2025

 Luontoa, historiaa ja yhteisöllisyyttä

Sunnuntaina 25.5.2025 opistoltamme suuntasi 21 hengen ryhmä keväiselle päiväretkelle Saaristomeren kansallispuistossa sijaitsevalle Örön saarelle. Retkeä oli suunniteltu jo aiemmin opistolla juhlistaen samassa opiston 80-vuotisjuhlavuotta kahvin ja teen merkeissä.

Öröpäivänä sää suosi meitä, aurinkoinen ja kirkas päivä loi täydelliset puitteet merimatkalle Kasnäsin satamasta kohti Örötä. Perillä lähdimme tutustumaan saaren monipuoliseen luontoon ja historiaan. Ensimmäisellä patikointiosuudella kuljimme ns. punaisen reitin eli 120 mm -kierroksen, joka suuntautui saaren pohjoiskärkeen. Reitti kuljetti meidät rantaniittyjen, vanhojen metsien ja avoimen länsirannan halki – maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit.

Lounaan jälkeen osa ryhmästämme jatkoi vielä siniselle reitille, eli 6 tuuman kierrokselle, joka vei saaren eteläkärkeen. Siellä odottivat upeat merinäkymät, historialliset tykkiasemat ja 6-tuuman kasarmialue sekä vaikuttava riippusilta. Aikataulusyistä emme ehtineet kiertää koko reittiä, mutta se jäi monen mieleen houkuttelevana retkikohteena kenties joskus toiste.

Toiset meistä tutustuivat lounaan jälkeen Metsähallituksen Örö-näyttelyyn, kävivät Ökmossa (entinen korjaamorakennus, nykyisin kappeli), sekä vierailivat kasarmirakennuksessa (nykyään toimii hotellina) sijaitsevassa valokuvanäyttelyssä.

Retken aikana luonnonystäviä hemmoteltiin – osa meistä onnistui bongaamaan harvinaisen lännenkylmänkukan (ketokylmänkukka), joka kasvaa nykyään vain Örössä. Lisäksi näimme useita lintuja, kuten joutsenia, haahkoja ja tiiroja. Etäällä horisontissa erottui myös Bengtskärin majakka, joka täydensi merellisen tunnelman.

Kaiken kaikkiaan retki oli onnistunut yhdistelmä luontoelämyksiä, kulttuuria, historiaa ja yhdessäoloa – sekä tietysti maukasta lounasta. Lämmin kiitos kaikille teille mukana olleille! – Anne, opistomme saksan- ja ranskan opettaja