Sääntö 2

Noudatan hyviä käytöstapoja.

Koulupäivän aikana
  • Tervehdin muita.
  • Osaan kiittää ja pyytää anteeksi.
  • Työskentelen tunneilla opettajan ja/tai ohjaajan antamien ohjeiden mukaisesti toisia häiritsemättä.
  • Noudatan K-merkkiä (keskeytä – katso – kuuntele).
  • Pidän kännykän ym. omat laitteeni äänettömällä ja poissa näkyvistä oppitunneilla ellei niiden käyttöön ole erikseen annettu lupaa.
  • Olen hiljaa koetilanteessa, lukutunneilla ja hiljaisen työskentelyn tunneilla. Annan kaikille keskittymisrauhan.
  • Käytän kouluun sopivaa kieltä ja puhun asiallisesti muille oppilaille ja koulun henkilökunnalle.
Ruokailussa
  • Ruokailen luokan ruokailuvuorolla.
  • Siirryn ruokailuun rauhallisesti opettajan ja/tai ohjaajan johdolla.
  • Käyttäydyn ruokailussa hyvien ruokailutapojen mukaisesti: käytän ruokailuvälineitä, otan ruokaa sen verran kun jaksan syödä ja keskustelen puheäänellä lähellä istuvien kanssa. Muistan, että ulkovaatteet (lippikset, pipot, takit) eivät kuulu ruokalaan.
  • Otan muut huomioon ruokalassa.
  • Ruokailun jälkeen tyhjennän lautasen biojäteastiaan, laitan roskat roskikseen ja palautan astiat ruokailun jälkeen niille varatuille paikoille, kiitän ruoasta ja nostan tuolini ylös.
  • Voin ottaa ksylitolpastillin, mikäli olen maksanut siitä. Otan vain yhden pastillin/ateria.
  • Poistun ruokalasta rauhallisesti, kun valvova opettaja ja/tai ohjaaja on antanut minulle luvan.