Metropolifoorumi 15.2.2018 yhteistyössä Svenska Nu - verkoston kanssa

Metropolifoorumi 15.2.2018 Hanasaaressa 16.30 - 19.00




Arvoisa yhteiskunnallinen vaikuttaja, (PÅ SVENSKA NEDAN)

Hallituksen toisen kotimaisen kielen kokeilu on kirvoittanut kansallisen keskustelun ruotsin kielen asemasta Suomessa. Mitä vaikutuksia ruotsin kielen aseman nakertamisella on pitkällä aikavälillä – kulttuurisesti, taloudellisesti ja maan kaksikielisyyden kannalta?

Svenska nu -verkosto ja Kansalliskielet ry järjestävät yhdessä kaksikielisen Metropolifoorumin ruotsin kielestä 15.2.2018 klo 17-19 Hanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa Espoossa. Opetusneuvos Armi Mikkola alustaa ruotsin kielen opetuksen kehittämisestä Suomessa, jonka jälkeen Lappset Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Johanna Ikäheimo sekä Norsk-Finska Handelsföreningen ry:n puheenjohtaja Klas Blomqvist valottavat yritysten mahdollisuuksia pohjoismaisilla markkinoilla omissa puheenvuoroissaan.

Tilaisuus päättyy paneelikeskusteluun ruotsin kielen merkityksestä pääkaupunkiseudulla. Keskustelijoina toimivat Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Multala (Kok), Kauniaisten kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (Rkp) ja Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen, dosentti Thomas Wallgren (Sdp). Keskustelun juontaa toimitusjohtaja Gunvor Kronman.

Hanasaaren maittava kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Lataa ohjelma tästä. (luettavissa myös tämän kutsun lopussa, jos linkki ei aukea)

Ilmoittautumiset pyydetään tämän linkin kautta.

Lämpimästi tervetuloa!

Värderade samhällspåverkare,

Regeringens försök gällande det andra inhemska språket har väckt en nationell debatt om svenska språkets ställning i Finland. Vilken inverkan har det på lång sikt – kulturellt, ekonomiskt och för tvåspråkigheten – att svenska språkets ställning naggas i kanterna?

Nätverket Svenska nu och Kansalliskielet rf arrangerar tillsammans ett tvåspråkigt Metropolforum om svenska språket 15.2.2018 kl. 17-19 på Hanaholmen – kulturcentrum för Sverige och Finland. Undervisningsråd Armi Mikkola inleder om utveckling av svenskundervisningen i Finland, varefter Lappset Group Ab:s styrelseordförande Johanna Ikäheimo samt Norsk-Finska Handelsföreningen rf:s ordförande Klas Blomqvist beskriver företagens möjligheter på den nordiska marknaden i sina anföranden.

Evenemanget avslutas med en paneldebatt om svenska språkets betydelse i huvudstadsregionen. Som debattörer fungerar stadsstyrelseordförande i Vanda, riksdagsledamot Sari Multala (Saml), stadsstyrelseordförande i Grankulla, riksdagsledamot Veronica Rehn-Kivi (Sfp) och medlem i Helsingfors stadsfullmäktige, docent Thomas Wallgren (Sdp). Verkställande direktör Gunvor Kronman fungerar som debattledare.

Hanaholmens goda kaffeservering fr.o.m. kl. 16.30. Ladda ner programmet här.

Anmälningen sker via denna länk.

Hjärtligt välkommen!

Lisätietoja/ Mera information:

Mikael Hiltunen

Projektipäällikkö | Projektchef | Project Manager Hanasaari – ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus Hanaholmen – kulturcentrum för Sverige och Finland Hanaholmen – Swedish-Finnish Cultural Centre

Osoite I Adress I Address

Hanasaarenranta 5 l Hanaholmsstranden 5 FI-02100 ESPOO l FI-02100 ESBO +358-(0)40 620 6006 Mikael.Hiltunen@hanaholmen.fi

www.hanaholmen.fi www.svenskanu.fi

 

Hanaholmen - Kulturcentrum för Sverige och Finland svenskanu@hanaholmen.fi Hanaholmsstranden 5 www.svenskanu.fi FI-02100 Esbo

TILAISUUDEN OHJELMA:

Metropolifoorumi ruotsin kielestä

Aika: 15.2.2018 klo 17.00-19.00

Paikka: Hanasaari – ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus

Järjestäjät: Svenska nu –verkosto ja Kansalliskielet ry

OHJELMA

klo 16.30 Kahvitarjoilu

klo 17.00 Seminaarin avaus

    • • Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen toimitusjohtaja Gunvor Kronman
  • • Kansalliskielet ry:n hallituksen puheenjohtaja Janne Virkkunen.

klo 17.15 Tervehdys, Helsingin Seudun Rehtorit ry:n puheenjohtaja Sari Hakola

klo 17.20 Ruotsin kielen opetuksen kehittäminen Suomessa, opetusneuvos Armi Mikkola

klo 17.35 Yritysten mahdollisuudet pohjoismaisilla markkinoilla

    • • Lappset Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Johanna Ikäheimo
  • • Norsk-Finska Handelsföreningen ry:n puheenjohtaja Klas Blomqvist

klo 18.05 Yleisökysymyksiä

klo 18.15 Keskustelu ruotsin kielen merkityksestä pääkaupunkiseudulla

  • • Keskustelijoina toimivat Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Multala (Kok), Kauniaisten kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (Rkp) ja Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen, dosentti Thomas Wallgren (Sdp).
  • • Keskustelun juontaa toimitusjohtaja Gunvor Kronman

klo 18.50 Yleisökysymyksiä

klo 19.00 Tilaisuus päättyy Hanaholmen - Kulturcentrum för Sverige och Finland svenskanu@hanaholmen.fi Hanaholmsstranden 5 www.svenskanu.fi FI-02100 Esbo

Metropolforum om det svenska språket

Tid: 15.2.2018 kl. 17.00-19.00

Plats: Hanaholmen – kulturcentrum för Sverige och Finland

Arrangörer: Nätverket Svenska nu och Kansalliskielet rf

PROGRAM

kl. 16.30 Kaffeservering

kl. 17.00 Öppning av seminariet

    • • Verkställande direktör för Hanaholmen – kulturcentrum för Sverige och Finland Gunvor Kronman
  • • Kansalliskielet rf:s styrelseordförande Janne Virkkunen.

kl. 17.15 Hälsning, ordförande för Helsingin Seudun Rehtorit rf Sari Hakola

kl. 17.20 Utveckling av svenskundervisningen i Finland, undervisningsråd Armi Mikkola

kl. 17.35 Företagens möjligheter på de nordiska marknaderna

    • • Lappset Group Ab:s styrelseordförande Johanna Ikäheimo
  • • Norsk-Finska Handelsföreningen rf:s ordförande Klas Blomqvist

kl. 18.05 Publikfrågor

kl. 18.15 Diskussion om svenska språkets betydelse i huvudstadsregionen

  • • Som debattörer fungerar stadsstyrelseordförande i Vanda, riksdagsledamot Sari Multala (Saml), stadsstyrelseordförande i Grankulla, riksdagsledamot Veronica Rehn-Kivi (Sfp) och medlem i Helsingfors stadsfullmäktige, docent Thomas Wallgren (Sdp).
  • • Verkställande direktör Gunvor Kronman fungerar som debattledare.

kl. 18.50 Publikfrågor

kl. 19.00 Evenemanget avslutas

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä