5.-9. LUOKKIEN TEHTÄVÄT

”Kaikki voivat toimia yhdessä”
5.-9. luokka

Tavoitteet
Tavoitteena on kehittää yhteistoiminta taitoja, ja ylittää tyttöjen ja poikien väliset sosiaalirajat työskentelyssä. Ilmaisuleikeillä houkutellaan varhaisnuoria toimimaan, puhumaan ja työskentelemään rohkeammin. Harjoituksen kehittävät oppilaiden taitoja toimia ryhmässä.

Valmistautuminen
Tutustu harjoituksiin, ja valmistaudu toimimaan harjoitusten ohjaajana. Harjoitukset eivät tarvitse mitään lisämateriaalia. Ne voidaan toteuttaa luokassa, kunhan pulpetit siirretään syrjään. Toimi joustavasti! Jos aika ei riitä, voit myös jättää tilanteen mukaan jonkin harjoituksen pois tai toistaa niitä oppilaiden toiveiden mukaan. Tärkeää on kertoa tunnin tavoite, ja koota oppiminen tunti lopussa, jotta oppilaatkin ymmärtävät tunnin merkityksen.

Työskentelykerran sisältö

Tavoitteen ilmoittaminen
Tämän tunnin tarkoituksena on harjoitella yhteistyötaitoa, joita tarvitaan kaikessa kanssakäymisessä. Teemme yhdessä helppoja improvisaatioharjoituksia. Improvisaatio tarkoittaa työskentelyä, jossa pitää nopeasti hyväksyä toisen tai toisten idea, ja jatkaa tekemistä siitä. Improvisaatio vaatii toisen kuuntelemista, joka on yhteistyötaidoista usein se vaikein. Teemme harjoituksia, jotka vaikeutuvat tehtävä tehtävältä. Miltä kuulostaa, haluatteko kokeilla miten onnistutaan?

Opettajalle: Muista, että näyttäminen on monta kertaa tehokkaampi tapa esitellä ja ohjeista tehtävä, kuin yrittää kertoa se sanallisesti.

Ameeba -lämmittelyleikki
Kaikki ovat aluksi ameeboja. Ameeban täytyy taistella toisen ameeban kanssa päästäkseen ravuksi, ravun on taisteltava ravun kanssa päästäkseen jänikseksi. Jäniksestä tulee seuraavaksi karhu ja lopulta ihminen. Taistelu tapahtuu kivi-paperi-sakset -tyyliin. Voittaja siis pääsee yhden tason ylöspäin, ja häviäjä tippuu yhden alaspäin (voidaan myös pelata niin, että häviäjä ei tipu alaspäin vaan pysyy samalla tasolla kunnes voittaa). Tavoitteena on leikkiä niin kauan, kunnes kaikki ovat ihmisiä. (Yleensä näin ei käy, joten ryhmän täytyy olla sellainen, jossa ”häviäminen” ei ole kauhistus).

Sen, millä tasolla kukin leikkijä on, tunnistaa liikkeistä ja ääntelyistä. Tasot ja niiden järjestys on hyvä kirjoittaa esimerkiksi taululle. On myös hyvä kerrata liikkeet ja ääntelyt riittävän moneen kertaan, jotta ei tule sekaannuksia. Ameeba tekee käsillä rintauintiliikettä ja hokee ”ameeeeba”, rapu tekee kädet ojennettuina eteenpäin ”leikkaavaa” liikettä käsillä ja hokee ”naps, naps”, jänis heiluttelee käsiä korvina pään yläpuolella ja hokee ”fläpäti, fläpäti”, ja karhu taasen koukkaa ”tassulla” ja hokee ”mur, mur”. Ihmisiksi päässeet seuraavat leikkiä sivusta. Tämä leikki on hauska jäänmurtaja, jossa tulee huomaamatta toimittua eri oppilaiden kanssa.

1-2-omanimi -harjoitus
Aseta oppilaat piiriin. Sovitaan, että luetellaan piirissä numeroita numerojärjestyksessä oppilas kerrallaan. Ollaan paikoillaan ja sanotaan numero, mutta jos numero kuuluu kolmosen kertotauluun esimerkiksi numero kolme, sen kohdalla sanotaan oman nimi ja hypätään. Leikki alkaa. Ensimmäinen oppilas sanoo "Yksi", toinen "Kaksi", kolmas hyppää ilmaan ja sanoo oman nimensä, neljäs sanoo "Neljä" jne. Ylimääräisiä liikkeitä ei saa tehdä. Kun joku mokaa omalla kohdallaan, hän tuulettaa, ja ottaa muulta ryhmältä raikuvat aplodit vastaan.

Mitä sinä teet? -ryhmäharjoitus
Jaa oppilaat kahteen ryhmään, jotka kummatkin muodostavat piirin. Yksi vapaaehtoinen kummastakin ryhmästä menee oman piirinsä keskelle, ja alkaa miimisen tekemisen (esimerksi tanssii balettia). Joku piiristä kysyy: Mitä sinä teet?. Keskellä olija vastaa keksimällä jonkin muun tekemisen (esimerkiksi ulkoilutan koiraa). Tämän jälkeen kysyjä menee vuorostaan piirin keskelle, ja alkaa miimisesti ”ulkoiluttamaan koiraa”. Kun häneltä kysytään mitä hän tekee, pitää hänen keksiä taas uusi tekeminen. Harjoitusta jatketaan kunnes kaikki ovat käyneet piirin keskellä ainakin kerran.

Hei, mitä sinä teet? -pariharjoitus
Jaa oppilaat pareihin, mielellään sekaparit eli tyttö poika -parit. Jatketaan äskeistä harjoitusta pariharjoituksena. Sovitaan ensin pareissa kumpi on A ja B. A aloittaa ryhtymällä ensin tekemään jotain arkista toimintaa miimisesti. B seuraa vieressä, ja antaa A:n rauhassa rakentaa omaa toimintaansa. Hetken päästä B kysyy: ”Mitä sinä teet?” A jatkaa toimintaansa, ja vastaa jonkin tekemisen, joka ei ole sama tai lähellä hänen juuri tekemäänsä. B ryhtyy välittömästi toteuttamaan tätä toimintaa. A jatkaa myös omaa toimintaansa, ja vie sen kunnolla loppuun, ja ryhtyy vasta sen jälkeen seuraamaan mitä B tekee. Sitten onkin A:n vuoro kysyä. Näin harjoitus etenee.

Liikkuva -veistos
Jaa oppilaat pareihin, mielellään sekaparit eli tyttö poika -parit. Parit tekevät toisistaan vuorotellen liikkuvia veistoksia, joiden aiheena on kaveruuteen liittyvät aisat esim. epäluotettava kaveri. Liikkuvassa patsaassa on liikkuvia osia, jotka esim. käsi ja jalka, jotka toistavat saamaa liikettä. Liikkuvat patsas voi myös äännellä tai toistaa jotakin lyhyttä repliikkiä. Anna pareille lyhyt työskentelyhetki ja katsokaa sitten yhdessä syntyneitä tuotoksia.

Liikkuvat kuvat ryhmissä
Jaa oppilaat 3-5 hengen ryhmiin. Laita taululle esiin joukko otsikoita esimerkiksi laulun nimiä. Pyydä ryhmiä tekemään otsikoista esimerkiksi tutuista lauluista ryhmässä ”liikkuva patsas”. Laulu esitetään miimisesti ja muut yrittävät arvata, mikä laulu on kyseessä. Kaikkien ryhmän jäsenten pitää osallistua ”patsaaseen”.

Loppupiiri ja pohdinta
Aseta oppilaat lattialle piiriin istumaan. Kootaan tunnin harjoitukset ja pohditaan mitä huomattiin.

  • Viittaa, jos yhteistyö sujui sinusta hyvin? Kerro mistä tunnistaa?
  • Tuntuiko jokin harjoitus erityisen vaikealta? Miksi?
  • Mistä harjoituksesta pidit eniten? Miksi?

Lisätehtävä: Tehdään ryhmissä liikkuvia patsaita, joilla käsitellään ystävyyteen tai kaveruuteen liittyviä asioita. Millainen on hyvä ystävä? Miten käyttäytyy huono ystävä? jne. Kootaan ajatukset esimerkiksi taululle, ja käsitellään niitä keskustellen.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä