Muita vesistöjen uhkia

Suomen kallioperä koostuu suurelta osin graniitista ja muista happamista kivilajeista. Toisin kuin esimerkiksi Suomenlahden eteläpuolella Virossa, emäksistä kalkkikiveä on Suomessa hyvin vähän. Tästä johtuen maamme järvien vesi on altis happamoitumaan. Jos ilmansaasteiden mukana tulee esimerkiksi rikkidioksidia ja typen oksideja, ne voivat muodostaa ilmassa olevan veden kanssa rikki- ja typpihappoa. Ne tulevat sateen mukana alas päätyen vesistöihin. Erityisesti kirkasvetiset järvet, joiden puskurikyky on alhainen, voivat tällöin happamoitua. Tällöin niiden veden pH-arvo laskee, ja monet eliöt kuolevat. Erityisesti kalkkikuoriset eliöt, kuten rapu ja simpukat, sietävät happamuutta heikosti. Myös kasvillisuus vähenee ja korvautuu happamuutta paremmin sietävillä sammalilla.

Monet vesistöistämme on valjastettu sähköntuotantoon. Tällöin on rakennettu voimalapatoja, jotka estävät vesieliöiden normaalin liikkumisen vesistössä. Samalla monet kosket omine eliöyhteisöineen ovat tuhoutuneet. Lisäksi vesivoiman tuotanto aiheuttaa normaalista poikkeavaa vedenpinnan vaihtelua, mikä myös on monille eliöille haitaksi.

Rehevöittävien päästöjen lisäksi vesistöihin voi tulla muita haitallisia aineita. Esimerkiksi kaivostoiminnasta voi ympäristöön päästä raskasmetalleja, jotka jäävät vesistöjen ravintoketjuihin. Tästä kärsivät erityisesti ravintoketjun huipulla olevat pedot, joihin myrkkyjä rikastuu eniten. Esimerkiksi vanha, suurikokoinen hauki voi sisältää enemmän elohopeaa kuin on elintarvikkeelle suositeltavaa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä