7. Kulttuuriympäristöt ja kaupunkiluonto

Ihmistoiminta muuttaa maisemaa

kasvit_piharatamo_shutterstock_89507806 (2).jpgKulttuuriympäristöillä tarkoitetaan kokonaisuuksia, joissa on rakennettua ympäristöä, ihmisen muokkaamaa maisemaa sekä muinaisjäännöksiä. Ihminen on aina muuttanut ympäristöään. On rakennettu taloja, siltoja, karjasuojia, tehtaita ym. rakenelmia. On muokattu maata, raivattu peltoja, kaadettu metsää ja muokattu vesialueiden rantoja. Luonnonympäristö on muutettu kulttuuriympäristöksi. Luonto ei ole kuitenkaan väistynyt kokonaan. Kun ihmistoiminta muuttaa aluetta, yleensä on myös eliölajeja, jotka hyötyvät tästä. Esimerkiksi kiuru ja räystäspääsky ovat lintuja, joita tuskin olisi Suomessa lainkaan ilman ihmistoimintaa. Kiuru on arojen lintuna ottanut ihmisen raivaamat pellot omiksi elinympäristöikseen, ja räystäspääsky on kelpuuttanut rakennukset omiksi pesimisympäristöikseen. Vastaavia lajeja on lukuisia niin eläin- kuin kasvikunnassa. Tällaisia lajeja sanotaan kulttuurilajeiksi

Ihmistoiminta sekä rikastuttaa että köyhdyttää luontoa. Esimerkiksi Suomen luonnossa olisi lajeja selvästi nykyistä vähemmän, jos ihmistoimintaa ei olisi. Täällä olisi metsä-, suo- ja vesiekosysteemien luonnonvaraisia lajeja mahdollisesti nykyistä enemmän, mutta lukuisat lähiympäristöstämme tutut lajit puuttuisivat. Samalla kun ihminen edistää monien lajien mahdollisuuksia, toisten lajien elinmahdollisuudet kapenevat. Monet luonnossamme eläneet lajit ovat ihmisen vaikutuksesta hävinneet.

Kulttuuriympäristöissä on muitakin arvoja kuin pelkkä lajien lukumäärä. Rakennetulla ja muokatulla maisemalla voi olla merkittäviä esteettisiä ja historiallisia arvoja. Perinteisen maatalouden maisemissa oma historiamme näkyy rakennuksissa muussa ympäristössä. Kaupungeissa arkkitehtuuri on usein merkittävä taiteellinen arvo, ja yksittäiset rakennukset voivat olla suoranaisia taideteoksia. Tehdasrakennuksetkin voivat olla arvokasta kulttuuriympäristöä, sillä ne kertovat alueen historiasta. Kulttuuriympäristöissä näkyy ihmisen ja luonnon vuorovaikutus. Niiden säilyttämiseksi on Suomessa luotu kansallinen kulttuuriympäristöstrategia. Kansainvälisessä mittakaavassa esimerkiksi UNESCO:n maailmanperintökohteissa on lukuisia luonnon ja ihmisen vuorovaikutusta sisältäviä kulttuuriympäristöjä.


Maatalouden ympäristövaikutuksia

Maatalous on muuttanut ympäristöä voimakkaasti koko historiansa ajan. Suomessa esimerkiksi aina 1940-luvulle jatkuneella kaskiviljelyllä on ollut hyvin suuri vaikutus ympäristöön. Kaskiviljelyssä metsä raivataan ja hakkuissa syntyneet risut sekä matalampi aluskasvillisuus poltetaan. Näin saadaan raivatuksi viljelymaata, jossa on tuhkasta vapautuneita ravinteita. Kun kaskipeltoa on viljelty muutama vuosi, sen ravinteet ovat huvenneet ja se on voitu jättää metsittymään. Näin on syntynyt entisiä kaskipeltoja, ahoja. Kaskiviljely vähensi merkittävästi Suomen vanhoja metsiä ja niiden lajeja. Samalla synnytettiin elinympäristöjä avoimien maiden lajeille, kuten mesimarjalle ja ahomansikalle.

Avoimuuden lisääntymisen lisäksi maataloudella on monia muitakin vaikutuksia ympäristöön. Maan muokkaus kuohkeammaksi helpottaa monien muidenkin kuin viljelykasvien kasvua. Muokattaessa paljastuu kasvitonta maata, jossa kasvien siemenet pääsevät hyvin itämään. Peltoja lannoitetaan, jolloin siinä on enemmän kasvien tarvitsemia ravinteita. Niitä voi veden mukana kulkeutua pelloilta vesistöihinkin. Mihin ravinteita kulkeutuukin, siellä kasvit rehottavat. Viljelmille kylvetään tarkoituksellisesti siemeniä. Jotkut kasvit, kuten rapsi ja timotei, saattavat levitä pellolta luontoon. Lisäksi viljelykasvien siemenien seassa on varsinkin aiemmin tavannut olla muitakin siemeniä. Näin on levinnyt mm. ruiskaunokki. Niitto ja laidunnus on pitänyt kasvillisuutta matalana ja luonut pieniä laikkuja, joissa heikommin kilpailukykyiset kasvit ovat voineet menestyä.

Maatalous vaikuttaa myös eläimistöön. Kun esimerkiksi kukkivat ruohot menestyvät, tulee alueelle lukuisia niitä hyödyntäviä hyönteisiä. Näistä hyötyvät edelleen lukuisat hyönteissyöjät, kuten pääskyt. Maatalousrakennuksissa on sopivia loukkoja paitsi monille linnuille, myös hiirille, myyrille ja lepakoillekin. Pelloista hyötyvät monet kasvien ja siementen syöjät, kuten varpuset, sinisorsat ja kauriit.


Maatalous aiheuttaa myös lajiston yksipuolistumista. Nykyiset pellot tapaavat olla salaojitettuja, jolloin lajirunsautta ylläpitäviä pientareita on vain vähän. Rikkakasveja torjutaan kemiallisesti, jolloin kasvilajisto yksipuolistuu. Tuholaisten torjunta-aineet eivät ole erikoistuneet tiettyihin tuhohyönteislajeihin, vaan tappavat kaikkia hyönteisiä. Näin hyönteisten lajikirjo ja yksilömääräkin pienenevät, mistä voi seurata laajempia vaikutuksia ravintoketjujen ylemmillä tasoilla. Nykyaikaisessa maataloudessa kotieläimet eivät välttämättä laidunna ulkona lainkaan, mikä myös yksipuolistaa maatalousympäristön monimuotoisuutta.


suomi_pelto_shutterstock_77617219 (2).jpg
Suomalainen peltomaisema. Lajien monimuotoisuutta voitaisiin lisätä muun maussa lisäämällä pelloille suojakaistoja.

Perinnebiotoopit

suomi_perinnemaisema_shutterstock_69164554 (2).jpgPerinteinen maatalous on luonut lajistoltaan omalaatuisia ympäristöjä, jotka nykyisin ovat käyneet harvinaisiksi.  Niitä kutsutaan perinnebiotoopeiksi.

Kedot ovat luonnostaan kuivia ja vähäravinteisia niittyjä. Niillä on ollut laiduntavia eläimiä, jotka ovat pitäneet kasvillisuuden matalana. Syötyjen kasvien mukana ravinteita on poistunut. Kun aluetta ei lannoiteta, se säilyy karuna. Laidunnus ja vähäravinteisuus hyödyttävät monia pienikokoisia, usein yksivuotisia kasvilajeja. Kun ravinteita on vähän, suuret kasvit eivät pääse peittämään aluetta alleen. Laiduntaminen luo pieniä aukkoja, joissa siemenet pääsevät hyvin itämään. Esimerkiksi kissankello, päivänkakkara ja ahomansikka ovat tyypillisiä kedoilla menestyviä lajeja.

Hakamaa tarkoittaa harvapuustoista aluetta, joka on aidattu eläinten laiduntamista varten. Eläimet, kuten lehmät, lampaat ja hevoset, syövät maassa kasvavia ruohoja ja heiniä. Lisäksi ne syövät puiden alimpia oksia ja maasta nousevia taimia. Sen seurauksena hakamaat ovat luonnonmetsiä selvästi avoimempia ja valoisampia, puistomaisia alueita.

Perinteinen maatalous on synnyttänyt monenlaisia niittyjä, joita on joko niitetty, tai jota on laidunnettu. Karjan polkemille merenrannoille on syntynyt merenrantaniittyjä. Järven- ja joenrantaniityt ovat syntyneet, kun rantojen saraikkoja on hyödynnetty karjan rehuna. Myös joitakin ravinteikkaampia soita on niitetty samasta syystä. Näin on syntynyt suoniittyjä.

Kaskiviljelyssä viljeltäväksi aiottu metsäalue hakattiin, ja puista saadut risut poltettiin. Näin saatiin maahan ravinteita, joiden ansiosta vilja kasvoi hyvin. Kun maa vähitellen köyhtyi, ei sille enää kannattanut kylvää. Viljelemätön alue alkoi kasvaa heiniä ja ruohoja, joita saatettiin edelleen niittää tai laiduntaa. Näin syntyi aho, jolla esimerkiksi mesimarja saattoi kasvaa runsaana.
Perinteiseen maatalouteen ovat kuuluneet myös monet rakennukset, kuten ladot, riihet ja aitat. Yhdessä kasvillisuuden kanssa ne muodostavat perinnemaisemia.

Suomessa perinnebiotooppien määrä on huvennut alle prosenttiin sadan vuoden aikana. Sen vuoksi maanomistajien on mahdollista hakea ELY-keskuksista avustuksia sekä perinnebiotooppien että rakennusperinnön kunnostamiseen ja ylläpitoon. Perinnebiotoopeille on tyypillistä, että säilyäkseen ennallaan ne vaativat hoitoa. Hoitamaton perinnebiotooppi kasvaa nopeasti umpeen, jolloin myös sille tyypilliset kasvit ja eläimet katoavat.



Luonto kaupungissa

kupittaanpuisto_oharma_Turku_IMG_8273.jpgKaupunki voi mielikuvissa olla suoranainen luonnon vastakohta, betoninen ja asfaltoitu autojen valtakunta. Todellisuudessa kaupungeissa luonto työntyy kaikkialle. Erityisesti kasvilajien määrä on usein kaupungissa paljon suurempi kuin ympäröivällä maaseudulla. Tähän lajirikkauteen on useita syitä.

Kaupungeissa rakennetaan paljon, ja siihen liittyy aina maansiirtoa. Tällöin syntyy kasvittomia laikkuja, joihin siemenillä leviävien kasvien on helppo juurtua. Tällainen paljaiden maiden valloittaja on esimerkiksi pujo. Teiden ja pihojen pientareita, joita hoidetaan vain vähän, mutta joiden kasvillisuus pidetään matalana, on kaupungeissa paljon. Ojan reunat ja rakennettujen alueiden sisään jäävät ns. joutomaat ovat lajistoltaan usein hyvin rikkaita.

Puistot ja kaupunkimetsät lisäävät myös kaupungin lajikirjoa. Uusia kasveja istutetaan, ja usein niistä hyötyvät myös monet hyönteiset. Istutusten mukana leviää vahingossa muitakin lajeja. Esimerkiksi riesaksi asti levinneet lehtokotilot ovat tulleet istutettavien kasvien mullan mukana. Kaupungeissa on paljon sellaisia ekologisia lokeroita, jotka muistuttavat luonnon harvinaisia elinympäristöjä. Esimerkiksi kalkkipitoisia kallioseinämiä Suomen luonnossa on hyvin vähän, mutta niitä muistuttavia betoni- ja tiiliseiniä sekä aitamuureja on kaupungeissa paljon. Piharatamo menestyy voimakkaasti häirityillä alueilla, jollaisia luonnossa olisi hyvin vähän.

Myös ravinteita on kaupungeissa enemmän kuin ympäröivässä luonnossa. Tämä johtuu osaltaan siitä, että puisto- ja piha-alueita lannoitetaan, mutta ravinteiden määrää lisäävät myös pakokaasujen typen oksidit. Lemmikkieläinten jätöksilläkin on niin suuri merkitys, että Suomessa on havaittu karujen metsien muuttumista rehevämmiksi lehdoiksi siellä, missä lemmikkejä ulkoilutetaan. Esimerkiksi nokkonen ja vuohenputki olisivat luonnossa rehevien lehtojen lajeja. Kaupunkiympäristöissä näitä lajeja näkee yleisinä niiden polkujen varsilla, joilla koiria ulkoilutetaan.

Paitsi ravinteita, myös valoa kaupungissa on enemmän katuvalojen ja muun valaistuksen vaikutuksesta. Vaikutuksen voi havaita esimerkiksi lehtipuista, jotka valaistuilla alueilla kellastuvat normaalia myöhemmin.
Myös monet eläimet hyötyvät kaupunkiympäristöstä. Kesykyyhkyt eli pulut olisivat luonnossa rajoittuneet kalliojyrkänteiden asukeiksi. Rakennuksista on pesimätilaa tullut paljon lisää, kuten monille muillekin linnuille ja pikkunisäkkäille. Roska-astioiden ja grillien ympäristöistä löytyy ravintoa esimerkiksi lokeille ja varislinnuille. Kaupungeissa on myös paljon lintujen talviruokintaa, mistä hyötyvät pikkulintujen lisäksi oravat, myyrät, hiiret, sekä näitä saalistavat petoeläimet. Esimerkiksi kettu, varpushaukka ja huuhkaja ovat siirtyneet elämään myös kaupunkiympäristöissä.