Biologian ja maantieteen opettajien liitto

Ajankohtaista

Vuoden biologian ja maantieteen opettajaksi on valittu Katja Tauriainen Turusta

Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL on valinnut vuoden biologian ja maantieteen opettajaksi Turun suomalaisen yhteiskoulun lukion lehtorin Katja Tauriaisen. Valinta tehtiin liiton syyspäivillä 16.11.2019 Vantaalla.

”Tauriainen on lämmin ja monipuolinen opettaja, joka työssään yhdistää tiedettä, luovuutta ja useita eri oppiaineita innostavalla tavalla”, sanoo biologian ja maantieteen opettajien liiton puheenjohtaja Minttu Kalmi.

Tauriainen kertoo olevansa edelleen lapsellisen innostunut biologian ilmiöistä, vaikka hän onkin jo kokenut ammattilainen. ”Minusta on ihan älyttömän hienoa päästä kertomaan opiskelijoille asioista jotka ovat minua itseänikin hämmästyttäneet! Ja on huippua tulla aamuisin töihin kun opiskelijat tervehtivät hymyillen ja jäävät juttelemaan”, Tauriainen sanoo.

Tauriainen toteuttaa työssään paljon yhteistyötä muiden oppiaineiden kanssa. Tällä hetkellä hän rakentaa systematiikan erikoiskurssia varten opiskelijoidensa kanssa lukioon taidepuutarhaa yhdessä kuvataiteen opetuksen kanssa. Puutarhasta voidaan hakea kurssille tutkimusmateriaalia, ja se lisää myös kaupunkiluonnon monimuotoisuutta ja opiskelijoiden viihtyisyyttä. Aikaisemmin Tauriainen on ollut toteuttamassa vedenalaista luontopolkua monen aineen yhteistyönä. Lukion opiskelijoiden tekemät vedenalaiset veistokset on upotettu Dalskärin saaren edustalle. Yksi Tauriaisen vuoden kohokohta on jokavuotinen poikkitieteellinen vaelluskurssi Lemmenjoelle, jossa yhdistetään maantiedettä, biologiaa ja matematiikkaa.

Tauriaisen opiskelijat ovat päässeet myös itse opettamaan: turkulaisen päiväkodin esikoululaiset vierailevat lukiossa, ja lukiolaiset pitävät pienille esimerkiksi ihmisen biologiaan liittyviä työpajoja.

Tauriaista motivoivat työhön toimivan työyhteisön lisäksi myös kohtaamiset oppilaiden kanssa. Hän uskoo, että uran huippuhetkiä on vielä paljon jäljellä. ”Parasta on kun huomaa saavansa yhteyden opiskelijaan joka on ollut minulle kiinni kuin simpukka. On upeaa, kun joku ylittää reilusti kouluaikaiset suorituksensa ylioppilaskirjoituksissa tai entinen opiskelija tulee kaupungilla iloisena halaamaan. Jokainen opiskelijan antama palaute tai ihan vaan iloinen hymy käytävällä on minulle rakkainta kiitosta”, Tauriainen sanoo.

Enosta kotoisin oleva Tauriainen valmistui Joensuun yliopistosta vuonna 2001 ja hän on työskennellyt Turun lisäksi myös Pohjois-Karjalassa Tuusniemellä ja Outokummussa. Hänelle myönnettiin vuonna 2018 Suomen tiedeseuran opettajapalkinto.

Syyspäivillä muistettiin myös muita ansioituneita opettajia. Liiton kunniajäseneksi nimitettiin Jukka Talvitie Helsingistä. Kultainen ansiomerkki myönnettiin Hannele Heinolle Lahdesta.

kuva 16.jpgVuoden BG-opettajana palkittiin Katja Tauriainen Turusta. Kuva: Hannele Heino


kuva 19.jpgJukka Talvitie nimitettiin liiton kunniajäseneksi, Katja Taurianen vuoden BG-opettajaksi ja Hannele Heinolle myönnettiin kultainen ansiomerkki.