RIIKKA KARJALAINEN

MINUN VUOTENI

Vietin vaihtovuoteni Hongkongissa, Kiinassa. Vaihtoon lähdin vuoden 2015 elokuussa ja takaisin saavuin kesäloman puolivälissä 2016. Parhaat kokemukset minulle jäi paikallisesta koulusta, jossa tutustuin moniin eri ikäisiin nuoriin, sillä oppitunteja minulla oli niin 12-vuotiaiden kuin myös oman ikäisteni kanssa. Oli kummallista ja jännittävää olla aivan uudenlaisen kulttuurin ympäröimänä, ja alussa "mokailin" ahkerasti, sillä en ollut tietoinen lähes huomaamattomista kulttuurieroista.

13423933_761234394013995_6698318864293360644_n.jpg

Minulla oli vuoden aikana neljä eri perhettä, jossa sain tilaisuuden tutustua monen eri perheen arkeen. Jokainen niistä oli aivan omanlaisensa ja antoi paljon, sillä sain nähdä asioita monesta näkökulmasta. Ihmiset, joita tapasin olivat monesti todella lämminhenkisiä ja ennen kaikkea kiinnostuneita Suomesta. Hongkongilainen kulttuuri ja elämäntyyli tekivät minuun vaikutuksen, vaikka tietysti joskus ikävöin myös Suomea.

hongkong.jpg

Vaihtovuoden aikana tapasin paljon ihmisiä eri kulttuureista, sillä vaihto-oppilaita Hongkongissa oli vähän alle 50, joten koulun jälkeen ei ollut yllättävää törmätä johonkin heistä matkalla kotiin. Suurimman osan vapaa-ajastani vietin usein muiden vaihto-oppilaiden kanssa, sillä paikalliset olivat todella sitoutuneita opiskeluun, eikä muulle löytynyt aikaa.

Vaihtovuosi opetti minulle äärettömän paljon asioita, enkä voisi olla tyytyväisempi siihen, että uskalsin lähteä. Tulin takaisin monta kokemusta rikkaampana ja pystyn sanomaan, että minulla on myös koti toisella puolella maapalloa. Ikävöin paljon ystäviä, joita sain siellä, enkä malta odottaa kun seuraavan kerran pystymme kaikki olemaan yhdessä taas.

Riikka Karjalainen LU2