12. Tapaturmien ehkäiseminen

Tapaturmien ehkäiseminen

Tekninen työ

Vahinko ei tule kello kaulassa, sanoo sananlasku. Vaaratilanteet ja onnettomuudet tapahtuvat usein yllättäen. Tapaturmia voi ehkäistä käyttämällä järkeä ja noudattamalla ohjeita. Suojalaseilla kannattaa suojata silmänsä aina, kun se on tarpeen. Esimerkiksi metallia poratessa silmään voi sinkoutua terävä metallilastu. Silmien lisäksi kannattaa suojata korvat. Kuulosuojaimet ovat tarpeen teknisen työn koneita käytettäessä sekä esimerkiksi kovaäänisen bändin konsertissa. Opettajan ohjeita tulee noudattaa huolellisesti. Työstökoneita ei saa käyttää ilman aikuisen valvontaa.
 
kuulosuojaimet-suojalasit.jpg
 

Arkiympäristön myrkyt

Tuntemattomista pulloista ei pidä juoda. Lapset ovat saaneet myrkytyksiä, kun virvokejuomapullossa onkin ollut puhdistusainetta. Vaaralliset jätteet pitää toimittaa oikeaan keräys/käsittelypaikkaan - ei siis WC-pönttöön, viemäriin tai metsään. Vaarallista jätettä ovat mm. loisteputket ja -lamput, vanhat lääkkeet, liimat, maalit, liuottimet ja öljyt sekä öljynsuodattimet. Myös elohopeakuumemittarit, televisiot, paristot ja akut ovat sitä. Pienet lapset saattavat niellä nappiparistoja, tupakan tumppeja, aikuisten lääkkeitä tai pesuaineita. Silloin lapsen suu pitää tyhjentää ja huuhdella, mutta oksennuttaa ei saa. Myrkytystietokeskuksesta saa lisätietoa. Sen puhelinnumero on 09 471 977.

varoitusmerkit.png

 

Vaaralliset eliöt

Suomessa on varsin vähän hengenvaarallisia eliöitä. Niihinkin tulee kuitenkin suhtautua kunnioittavasti. Tuntemattomia marjoja tai muita kasvinosia ei saa syödä. Sama koskee sieniä, joita ei ole luotettavasti tunnistettu. Harvinaista kyykäärmettä ei pidä pelätä, mutta hyvä on liikkua tömistellen ja katsoa, mihin kätensä työntää. Puutiaisen eli punkin esiintymisalueilla tulee pukeutua kesälläkin peittävästi ja noudattaa ohjeita. Ihoaan on hyvä tarkkailla punkin puremien varalta. Mikäli matkustaa ulkomaille, on hyvä etukäteen ottaa selvää alueen vaarallisista eliöistä. Esimerkiksi koralliriutoilla voi törmätä hyvinkin myrkyllisiin eläimiin.

puutiaispihdit-ST.jpg

 

Rasvapalo

sammutuspeite-JR.JPGRuoanlaitossa voi syntyä rasvapalo. Siinä kuuma rasva syttyy palamaan. Sitä ei saa sammuttaa vedellä, koska se saa palon vain roihahtamaan. Rasvapalo pitää tukahduttaa kattilan kannella tai sammutuspeitteellä. Paksu mattokin käy hätätilanteessa. Liesituuletin pitää kytkeä pois päältä heti, ettei tuli pääse leviämään.

Sammutuspeite vedetään molemmin käsin ulos suojuksestaan ja palavaa kohdetta lähestytään peitteen suojassa. Peite levitään liekkien päälle ja jätetään paikoilleen, kunnes se on jäähtynyt.

 

Avotuli

Avotulta ei saa koskaan jättää ilman aikuisen valvontaa. Viimeisenä huoneesta poistuva sammuttaakin lähtiessään kaikki kynttilät. Ulkokäyttöön tarkoitettuja tähtisadetikkuja, kynttilöitä ja roihuja ei saa polttaa sisällä. Ulkonakin on varmistettava, että alusta on palamaton. Moni tulipalo saa alkunsa huolimattomasta tupakoinnista.

ulkotuli-ST.jpg
 

Palovaroitin

palovaroitin-ST.jpgVaaratilanne voi syntyä, mikäli siihen ei varauduta. Tulipalovaaran vuoksi joka kodissa pitää olla toimiva palovaroitin. Sen paristo on hyvä vaihtaa joka vuosi 11. helmikuuta (11.2.). Mikäli asuntoon on mahdollista muodostua häkää esimerkiksi varaavan takan tai kaasulämmittimien virheellisen käytön vuoksi, tulisi siellä olla myös häkävaroitin.

 

Räjähteet ja aseet

Ilotulitteet eivät ole leikkivälineitä, vaan niitä tulee käyttää tarkkaan käyttöohjeiden ja säädösten mukaan. Väärään suuntaan lähtevät tulitteet aiheuttavat vaaratilanteita, tulipaloja ja silmävahinkoja. Siksi myös katselijoilla tulee olla suojalasit. Omatekoiset räjähteet ovat silponeet monen koululaisen käsiä ja kasvoja. Ampuma-aseita ei tule käyttää ilman aikuisen valvontaa ja niitä on aina käsiteltävä niin kuin ne olisivat ladattuja. Aseen piipun on aina osoitettava pois päin ihmisistä.

 
aseet-kielletty-ST.jpg

 

Miten ensiapua annetaan?

Ensiaputaidot ovat tärkeitä. Käy ensiapukurssi heti, kun se on mahdollista. Sitten osaat toimia oikein. Loukkaantuneen hengitystiet pitää saada auki ja verenvuoto tyrehdytettyä. Pyydä muita avuksi, ellet itse osaa elvyttää. Ihmisen sydän ei saa olla kauaa pysähdyksissä. Soita hätäpuhelu 112:een. Opasta pelastushenkilökunta oikeaan paikkaan. Noudata heidän ohjeitaan. Onnettomuuspaikalle ei kaivata turhia katselijoita, vaan auttajille pitää antaa työrauha.

Lue lisää tapaturmien ehkäisemisestä: http://turvaopas.pelastustoimi.fi/.
 

Toiminta tulipalossa

112.jpgTulipalon sattuessa ei saa mennä komeroon piiloon, vaan silloin tulee liikkua tulipalosta pois päin. Kuumaa ovea ei saa aukaista. Lisäksi ovet pitää sulkea perässään. Lattianrajassa konttaamalla voi vältellä myrkyllisiä savukaasuja. Kostea kangas suun edessä helpottaa hengittämistä. Palokunta soitetaan yleisestä hätänumerosta 112.