Veden säästäminen

Veden säästäminen

shutterstock_151163603_fyke_p.jpgBongaa vesivuodot
Eniten vettä hukkautuu vuotojen takia, sillä ne jäävät usein huomaatta. Yksi pisaroita tiputtava hana voi hukata 300 ämpärillistä vettä vuodessa. Koko ajan vuotava vessanpönttö hukkaa sitäkin enemmän. Mikäli huomaat vuodon, ilmoita siitä heti aikuiselle.

Älä lotraa vedessä
Käy mieluummin pikaisesti suihkussa kuin kylvyssä. Vesihana kannattaa pitää auki vain sen aikaa, kun vettä tarvitsee. Uudet laitteet kuluttavat yleensä säästeliäämmin vettä kuin vanhat.

Lotrauslupa
Koska putkistossa seisova vesi pilaantuu, on juomavettä lupa laskea sen aikaa, että vesi viilenee. Lämmintä hanavettä ei saa käyttää juomavetenä tai ruoanlaittoon lainkaan, sillä se pilaantuu kylmää vettä nopeammin.

Älä pilaa jätevettä
Viemäriin ei saa kaataa mitä tahansa. Ylimääräiset aineet tai esineet haittaavat jäteveden puhdistamista. Vessanpönttö on tarkoitettu vain käymäläjätteille: ihmisen eritteille ja vessapaperille. Sinne ei saa heittää kahvinporoja, terveyssiteitä, pumpulipuikkoja, tulitikkuja eikä edes sukkahousuja.