12. Näkökyky

Ihmisen näkökyky

ihminen_silma_lapsi_shutterstock_126895157.jpgIhmisellä on stereonäkö. Se tarkoittaa, että kahdella eteenpäin suunnatulla silmällä pystymme yhdistämään kaksi hieman erikulmista nähtyä kuvaa.

Aivomme yhdistävät siis kahdelta silmältä tulevan tiedon ja näin koemme ympäristömme kolmiulotteisena, pystymme vaikka arvioimaan paremmin etäisyyksiä. Tämä on tyypillistä kädellisille ja petoeläimille, joille etäisyyksien tarkka arvioiminen on elinehto.

Kanille riittää heikompikin kyky arvioida etäisyyksiä, kunhan sen avulla voi erottaa liikkeen mahdollisimman suurelta alueelta ympäristöstä. Se löytää kyllä ruokansa painamalla päänsä alas. Kanin silmät ovatkin eri puolilla päätä, eikä kanilla ole stereonäköä.

Yle: silmä (vaatii Flashin)

Stereonäkö

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämä lomake

Stereonäköä tarvitaan erityisesti kohteen


Kirjaudu sisään lähettääksesi tämä lomake

Silmän rakenne

Silmää suojaa valkoinen kovakalvo. Aivan edessä silmän suojana on valoa läpäisevä ja sitä taittava sarveiskalvo. Sarveiskalvon alla on värikalvo, joka säätelee mustuaisen kokoa. Värikalvon väri vaihtelee ruskeasta vaalean harmaaseen. Vain harvoilla ihmisillä on siniset värikalvot. Värikalvon alla sijaitsee linssi. Linssi taittaa voimakkaasti valoa ja sen muotoa voidaan muokata linssin mukauttajalihaksilla.
 
Lasiainen on geelimäistä nestettä, joka täyttää silmän. Aivan silmän takaosassa on verkkokalvo. Verkkokalvolla sijaitsevat valoa aistivat hermosolut. Verkkokalvon hermosolut kuluttavat runsaasti energiaa ja happea, siksi verkkokalvon takana onkin suonikalvo, jonka pienen pienet hiussuonet tuovat paikalle sokeria ja happea. Verkkokalvon hermosolujen viejähaarakkeet muodostavat yhdessä näköhermon. Kummastakin silmästä lähtee yksi näköhermo aivoihin. Näköhermon lähtöpisteen kohdalla ei ole lainkaan itse aistinsoluja. Siksi sitä kutsutaankin sokeaksitäpläksi. On siis pieni piste kummankin silmän näkökentässä, jota emme näe. Aivot yhdistävät kuitenkin kummaltakin silmältä tulevan tiedon ja siksi emme huomaa verkkokalvon "sokeaa kohtaa". 
 
ihminen_silma_silman_osat_numeroitu_shutterstock.jpg
Silmän rakenne. 1. Sarveiskalvo, 2. Mustuainen (osa linssiä), 3. Linssi, 4. Värikalvo,  5. Mukauttajalihakset, 6. Lasiainen, 7. Verkkokalvo (jonka takana suonikalvo ja sen takana kovakalvo), 8. Näköhermo.


Silmän osat

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämä lomake


Osa, joka taittaa valoa

Osa, jossa kuva muodostuu

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämä lomake

Näköaistin ominaisuuksia

Ihminen kykenee aistimaan hyvin eri värejä. Värinäön avulla esi-isämme ovat voineet tunnistaa esimerkiksi kypsät hedelmät raaoista. Näköaistimme onkin osittain korvannut heikentynyttä hajuaistiamme. Silmän tappisolut ovat verkkokalvolla olevia värien erottamiseen erikoistuneita aistinsoluja. Niitä on eniten verkkokalvon keskellä, keltaisessa täplässä. Kun haluamme tarkentaa katseemme johonkin hyvin pikkutarkkaan, käännämme silmiämme niin, että valo kohdistuu suoraan keltaiseen täplään. Sen kohdalla erotuskyky on parhain. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan näe värejä samalla tavalla. Värien erottelu kyky voi vaihdella paljonkin. Tyypillisintä on punavihersokeus, jolloin punaisten sävyjen erottaminen vihreistä on hankalaa. Toiset eivät näe värejä lainkaan.
 
Verkkokalvon sauvasolut tuottavat hämärässä näköpurppuraa. Sen avulla voimme nähdä myös hämärässä. Muodostumiseen kuluu hetken aikaa, joten hämärään mukautuminen kestää hetken. Näköpurppura hajoaa nopeasti valon vaikutuksesta, joten esimerkiksi valojen sytyttäminen täysin pimeässä voi aiheuttaa hetken häikäistymisen. Hämärässä tai hyvin läheltä lukeminen ei heikennä näköä, mutta voi rasittaa silmien lihaksia. Tämä voi aiheuttaa esimerkiksi päänsärkyä. Kirjan tai näyttöpäätteen siirtäminen hieman kauemmas tai silmien lepuuttaminen katsomalla välillä kauas, helpottavat oloa.
 
ihminen_silma_verkkokalvon_solut_shutterstock_117249538.png
Verkkokalvon (1) solut. Tappisoluja (3) on kolmea päätyyppiä: punaisen, vihreän ja sinisen värin erottavat solut. Sauvasolut (2) toimivat hämärässä. Ne eivät pysty erottamaan värejä.

 

Silmän toiminta

Silmän etuosan sarveiskalvo taittaa valon linssille. Linssi taas taittaa valon täsmällisesti verkkokalvon pintaan. Linssin muotoa voidaan muuttaa ja siten voimme tarkentaa katseemme lähelle tai kauas. Kun katselemme kaukana olevaa kohdetta, linssin mukauttajalihakset ovat levossa. Kun taas siirrämme katseemme lähelle, lihakset supistuvat ja linssi paksunee. Tämä saa läheltäkin tulevat valonsäteet taittumaan tarkasti verkkokalvolle.
 
ihminen_silma_tarkennus_shutterstock_77893249.png
Kuvan tarkentuminen. Osat: 1. Mukauttajalihakset, 2. Mustuainen, 3. Linssi. Kun katsotaan kauas (ylempi kuva): Mukauttajalihakset ovat levossa, ripustimet kireällä ja linssi litteänä (pieni taittovoima). Kun katsotaan lähelle (alempi kuva): Mukattalihakset ovat supistuneena ("silmä tekee työtä"), ripustimet löysänä ja linssi kupertuu. Iän myötä linssi kupertumiskyky heikkenee.

 

Taittovirheet

ihminen_silma_lukusali_shutterstock_122305825_peda.jpgSilmän muoto ja sarveiskalvon paksuus ja epätasaisuus voivat vaihdella. Tällöin silmään tuleva valo ei aina osu tarkasti verkkokalvon pintaan ja näemme huonosti.

Tyypillisesti nuorilla on likinäköä, jolloin kuva piirtyy verkkokalvon eteen. Ihminen ei tällöin näe hyvin kauas, mutta lähinäkö on hyvä. Tätä voidaan korjata koverilla silmälaseilla tai nykyisin myös leikkaamalla sarveiskalvoa ohuemmaksi.

Vanhemmiten silmän pienten lihasten toimivuus heikkenee ja kyky muuttaa linssin muotoa heikkenee. Tämä aiheuttaa valon säteiden taittumista verkkokalvon taakse. Tällöin ihminen näkee hyvin kauas, mutta lähinäkö on heikentynyt. Kaukotaitteisuutta voidaan korjata pluslaseilla, joiden pinta on kupera.

Ikänäkö
alkaa aiemmin normaalitaittoisella vaivata noin 40-45 vuoden iässä. Siinä silmän mukauttaminen kaukaa lähelle ja näkökyky hämärässä alkaa heiketä.

Katso kuvat taittovirheistä.