Terveisiä Vilskeestä

Terveiset

Erasmus-projekti tapaaminen 21.10.2019

Päiväkodinjohtajan työ, on monesti aika yksinäistä, vaikka ympärillä olisikin ihmisiä. Joudumme tekemään monenlaisia päätöksi ja pohtimaan pieniä arjen haasteita.
Päätimme ottaa tämän projektin mahdollisuutena jakaa hyviä olemassa olevia käytänteitä ja pohtia yhdessä ratkaisuja arjen kimurantteihin kysymyksiin. Vaikka toimimme kaikki neljä erilaisissa työyhteisöissä ja taloissa, jaamme monia samanlaisia tilanteita.
Aloitamme yhteisen matkamme tutustumalla jokaisen työpäivään ja työpaikkaan.
Sain kunnian olla esittelemässä omaa työpäivääni ja työpaikkaani, Päiväkoti Vilskettä ensimmäisenä.
Toimin päiväkodissa päiväkodinjohtajana ja yrittäjänä. Vilske on yksityinen 130 lapsen päiväkoti. Meillä on kaksi rakennusta. Pikku Vilske-talossa on 24 alle kolme vuotiasta lasta, Isossa Vilskeessä lapsia on 80, luontoeskarissa vielä 22 lisää. Henkilökuntaa meillä on yhteensä 24.
Olemme hiukan erilainen, kun ihan perinteiset päiväkodit. Meillä ei ole perinteisiä ryhmiä tai ryhmätiloja. Lapset on toki jaettu iän mukaan ryhmiin, jotta vanhempien on helpompi hahmottaa, mutta teemme paljon pienryhmätoimintaa ja henkilökuntaa ei ole sidottu kehenkään tiettyyn lapseen.
Sama näkyy tiloissa, eli meillä ei ole perinteisiä ryhmätiloja, vaan lapset ovat olleet mukana suunnittelemassa meille eri teemojen mukaiset huoneet, jotka ovat kaikkien käytössä. Meillä löytyy niin sointula, riehula, rauhala, tutkimushuone, ateljee, pari leikkilää, satusaleja ja iso loikkala, jossa liikunnan riemu näkyy.
Painotamme lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia, iloista leikkiä, liikuntaa ja luonnossa liikkumista. Uskomme, että terveessä hyvinvoivassa yhteisössä kasvaa iloisia ja tasapainoisia lapsia. Jokaisella meillä, on lupa kasvaa, siksi keitä olemme, niin lapsilla kuin aikuisillakin. Vilskeen arvot kiteytyvät viiteen jokalapsenoikeuteen joka on liitteenä.
Vilskeen arki on monesti iloista tekemisen vilskettä, mutta meillä on tärkeänä arvona myös osata pysähtyä ja kuunnella niin omaa itseään, kuin myös toista. Suuressa roolissa meillä on myös positiivinen pedagogiikka. Halumme nähdä kaikissa asioissa ja ihmisissä hyvää ja kasvun mahdollisuuden. Uskomme siihen, että vahvistamalla hyvää, haasteet ja negatiiviset piirteet pienenevät. Uskomme että kuppimme on aina ennemmin puoliksi täysi, kuin tyhjä. Elämä kantaa, kun antaa sille mahdollisuuden. Uskomme että voimme parantaa maailmaa hiekkalaatikolta käsin, sillä lapsemme ovat tulevaisuutemme.
Minun työpäiväni, esimiehenä on monesti kirjava ja ennalta arvaamaton. Koska toimin myös yrittäjänä on työpäivissä aina myös pientä hommaa, joka liittyy tähän. Haluan olla esimiehenä helposti lähestyttävä ja saatavilla. Pedagogiikan kehittämisen kannalta haluan myös olla tukevasti mukana kentällä tekemässä työtä työkavereitteni rinnalla. Jotta tämä kaikki mahdollistuisi, olemme jakaneet minun hommia, myös yhtiökaverini Kalervon kanssa. Myös varajohtajani ja erityisopettajamme on suuri tuki ja voimavara. Teemme työtä yhdessä rinnakkain.
Keskustelimmekin paljon vierailun aikana niin positiivisen pedagogiikan jalkauttamisesta, kuin esimiestyön raskaudesta. Esimiehen rooli on sellainen, jota haluamme yhdessä avata ja tutkia. Miten saamme voimamme riittämään? Millä tuemme työyhteisöjämme positiiviseen moodiin, iloiseen tekemisen meininkiin?
Uskomme, että tästä projektista tulee paljon hyvää. 😊


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä