Tutor-sivu
Tutorit 2016-2017
Tutorit 2015-2016
Tutorina TYL:lla
Miksi?
Peruskoulusta lukioon siirtyminen on niin iso loikka kouluasteelta toiselle että sitä helpottamaan on koulussamme jo vuosikausia käytetty tutoreita. Tutoriksi pääset valitsemalla opinto-ohjauksen kurssi 4 jonka suorittaminen kestää koko lukuvuoden. Tutoreiden määrä vaihtelee lukuvuosittain. Jokaiselle ykkösten ohjausryhmälle nimetään omat tutorinsa, myös kaksoistutkintolaisille. Tutoreiden ryhmäkuvat löytyvät ala-aulan tutor-tolpasta.
Tutorin päiväkirja, osa 1
Moikka !
Tutor-päiväkirjan ensimmäinen kirjoitus ja tänne olisi tarkoitus kirjoittaa tutoreiden tekemisistä tähän mennessä ja tulevaisuudessa. Osa tutoreista kirjoittaa tänne päivityksiä ja osa pitää koululle aamunavauksia.
Ykkösten ensimmäisenä päivänä lukiossa tutorit kiersivät ryhmien kanssa lukion tiloja ja näyttivät ykkösille paikkoja.
Tutorit ovat olleet mukana pitämässä ykkösille ryhmäinfoja, joissa on käyty läpi lukion perusjuttuja kuten koeviikko ja palautukset sekä koeviikon kaatajaisista.
Ykkösten jännittävää ryhmäytymispäivää suunnitteltiin Aaltosessa. Ryhmäytymispäivän tehtävät ja aikataulun valmistelu sujui kouluajalla ja koulun jälkeen. Kun koulun ykkösten melkeimpä jännittävin päivä koittaa ja kaikki ykköset kokoontuivat lukion alakerran saliin he saivat haltuunsa tehtävät, kunhan olivat kääntäneet vaatteensa nurin. Ryhmät alkoivat heti tehtävien tekoon ja pisteiden keräämiseen. Ryhmäytymispäivän voittaja,15 C , sai palkinnoksi elokuvaillan Aaltosessa oman ryhmän kanssa.
Ykköset ovat sulautuneet hyvin lukion porukkaan eikä ongelmia ole ollut niin kuin ei aikaisemminkaan.
Tutoreilla on mietinnässä ohjelmaa ykkösille ennen joulua ja ideoita ja ajatuksia otetaan vastaan :)
Ykköset, tavataan ryhmäinfossa 12.11 ! :)