5.5. Oikeudenmukainen yhteiskunta omana aikanamme

John Rawls: oikeudenmukaisuus reiluutena

Oikeudenmukaisen yhteiskunnan kehittelemisessä amerikkalaisfilosofi John Rawls (1921–2002) on keskeinen hahmo. Hänen kirjansa Oikeudenmukaisuusteoria (1971) on jo klassikko. Rawls tavoittelee teoriaa, ”joka yleistää ja nostaa korkeammalle abstraktion tasolle tutun teorian yhteiskuntasopimuksesta sellaisena kuin se esiintyy esimerkiksi Locken, Rousseaun ja Kantin tuotannossa”. Rawls on siis sopimusteorian edustaja. Hänen oikeudenmukaisuusnäkemyksensä on proseduraalinen. Ratkaisevassa roolissa on menetelmä – proseduuri – jolla oikeudenmukaisuuden periaatteisiin päästään.

Rawlsin teorian keskeisiä käsitteitä ovat alkuasema ja tietämättömyyden verho. Alkuasemassa ihmiset itse valitsevat oikeudenmukaisuusperiaatteet tietämättömyyden verhon takana. Valitsijat pyrkivät edistämään omaa hyvinvointiaan. Kyseessä on ajatuskoe, jossa tietämättömyyden verho peittää ihmisiltä olennaisia tietoja. Valitsijat eivät tiedä omia käsityksiään hyvästä yhteiskunnasta, paikkaansa yhteiskunnassa (orja vai kuningas, jos kyseessä on orjanomistuksen salliva yhteiskunta), sosiaalista statustaan, sukupuoltaan, rotuaan tai älykkyyttään. Tämän valintamenettelyn seurauksena syntyy justice as fairness, oikeudenmukaisuus reiluudeksi käsitettynä.

Ajatuskokeensa tulokseksi Rawls saa kuuluisat oikeudenmukaisuuden periaatteet. Vapausperiaate kuuluu seuraavasti: jokaisella ihmisellä on oltava yhtäläinen oikeus laajimpaan mahdolliseen yhtäläisten perusvapauksien kokonaisjärjestelmään, joka on yhdistettävissä jokaista koskevaan samanlaiseen vapauden järjestelmään. Toisin sanoen: perusvapaudet ja oikeudet tulee taata kaikille, eikä yhden vapaus saa sulkea pois toisen samanlaista vapautta. Toinen periaate eli ns. eroperiaate sanoo, että sosiaaliset ja taloudelliset eriarvoisuudet on järjestettävä niin, että ne liittyvät virkoihin ja asemiin, jotka ovat kaikille avoimia mahdollisuuksien reilun yhtäläisyyden ehdoilla, ja että ne tuottavat huonoimmassa asemassa oleville suurimman mahdollisen hyödyn.

Hyvinvointivaltion moraaliperustelu liittyy pitkälti rawlsilaiseen ajatteluun, vaikka hyvinvointivaltiolla on yhteyksiä myös aristoteeliseen traditioon. Rawlsin sosiaaliliberalismi yhdistää ajatuksen ihmisten perustavista oikeuksista näkemykseen yhteiskunnan vastuusta kansalaisten hyvinvointia kohtaan. Ihmiset tarvitsevat tosiasiallisia mahdollisuuksia elämänsuunnitelmiensa toteuttamiseen, toimeentuloa ja koulutusta, eivät pelkkiä abstrakteja oikeuksia.

Kun oikeudenmukaisuusteoria siirretään yhteiskunnallisen todellisuuden laboratorioon, huomataan, kuinka syvästi ihmisten intuitiot oikeudenmukaisuudesta eriävät, vaikka kaikki ihmiset kysyttäessä pitävätkin oikeudenmukaisuutta yhteiskuntien keskeisenä arvona. Oikeudenmukaisuus on yhteiskuntien koossapitävä liima.

Eri yhteiskuntafilosofioissa juuri varallisuuden uudelleenjakoon omaksutaan oikeudenmukaisuuden näkökulmasta erilaisia kantoja. Yksi hyvinvointivaltion kriitikoista on Rawlsin kollega Harvardin yliopistosta, Robert Nozick.

Robert Nozick: Vapaiden markkinoiden libertarismi

Yhdysvaltalaisfilosofi Robert Nozickin (1938–2002) vapaiden markkinoiden libertarismi on paljon keskusteltu teoria. Kirjassa Anarchy, State and Utopia esitetyt kannat ovat siinä määrin voimakkaita, että jotkut ovat epäilleet Nozickin tahallaan provosoineen keskustelua. Tämän hetken yhteiskunta-ajattelijoissa on kuitenkin libertaristeja, jotka ovat tosissaan Nozickia tulkitessaan.

Nozickin mukaan sellainen uudelleenjakava verotus, jota valtiot käyttävät rahoittaakseen erilaisia hyvinvointivaltion toimintoja, on moraalisesti vailla oikeutusta. Se merkitsee eräänlaista pakkotyötä, koska osa yksilön työajasta – se osa joka tuottaa varallisuutta, joka otetaan yksilöltä veroina – on työaikaa, joka käytetään pakosta valtion hyväksi. Tällainen verotus merkitsee yksilön osittaista orjuutta. Kun jokaiselle kansalaiselle suodaan oikeus tiettyihin etuihin (esim. sosiaaliturvaan), valtio itse asiassa antaa heille oikeuden osaan yksilön työn tuotosta. Jokaisesta kansalaisesta tulee näin toisten yksilöiden työn tuoton osittaisia omistajia. Nozickin mielestä tämä on ristiriidassa yksilöiden itsensä omistamisen kanssa. Itsensä omistaminen tarkoittaa sitä, että yksilöt omistavat ruumiinsa, lahjansa ja kykynsä ja työnsä. He omistavat myös lahjakkuutensa ja työnsä hedelmät.

Nykyaikaiset liberaalit hyvinvointivaltiot ovat Nozickin mielestä moraalittomia. Ainoa moraalisesti oikeutettavissa oleva valtio on minimivaltio tai “yövartijavaltio”. Minimivaltio suojelee yksilöitä poliisin ja armeijan avulla väkivallalta, petokselta ja varkaudelta. Se pitää myös yllä oikeuslaitosta. Muita tehtäviä sillä ei ole. Minimivaltio ei voi säännellä sitä, mitä kansalaiset syövät ja juovat – eikä sitä, polttavatko he tupakkaa. Se ei voi kontrolloida, mitä he julkaisevat tai lukevat. Se ei voi perustaa pakollista sosiaalivakuutusta tai julkisin varoin kustannettua koulutusta. Se ei voi päättää minimipalkasta tai vuokrasääntelystä. Se ei ylipäätäänkään voi kontrolloida talouselämää.

Libertarismi on siis tiivistettynä poliittinen filosofia, jonka mukaan valtion rooli yhteiskunnassa tulisi rajata poliisilaitoksen, kansallisen turvallisuuden ja oikeuslaitoksen tarjoamiseen. Muista tehtävistä – esimerkiksi koulutuksesta ja sosiaaliturvasta – huolehtisivat uskonnolliset yhteisöt, hyväntekeväisyysjärjestöt ja vapailla markkinoilla toimivat yksityiset instituutiot.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä