Platonin tavoitteena oli löytää yleispätevät eli objektiiviset kriteerit arvoille, tiedolle ja ajattelulle. Ideaopiksi jälkikäteen nimetyssä metafyysisessä teoriassa Platon asettaa ideoiden ikuisen maailman perustaksi kaikelle aistimaailmassa tapahtuvalle ajattelulle, arvioinnille ja tulkinnalle. Aistitodellisuus on luulon kohde, koska se on jatkuvan muutoksen alainen, rapistuu ja uusiutuu, häviää. Tiedon maailman taas tulee olla pysyvä ja ikuinen, ja vain järkeilyn avulla ihminen voi tavoittaa ikuisia, yksiselitteisiä totuuksia. Ideoiden maailma on vapaa aistimaailmaa vaivaavista epätäydellisyyksistä. Ideat ovat yleiskäsitteitä, asioiden ihannemuotoja, tosiolevaa, jota aistimaailma ”jäljittelee”. Platonin ajattelussa todellisuuden ydin on henkinen ja järjellinen. Kaikki tieto ja moraali ankkuroituu siihen.

Ideat muodostavat arvohierarkian, jonka huipulla on täydellisyyttä edustava hyvän idea. Esimerkiksi pahan ideaa ei Platonilla ollut: paha on hyvän puutetta, ei idea itse. Ideamaailma ei siis sisällä kaikkia käsitteitä. Platonin ideat eroavat muiltakin osin käsitteistä: hyvän idea on hyveellisempi kuin aistimaailman hyvät asiat ja teot, ja silti se sisältää hyvien tekojen ja asioiden ominaisuudet.

Miten esimerkiksi tunnistat jonkun teon hyväksi teoksi? Sinulla on mielessäsi hyvän idea, ja sen avulla tunnistat kyseisen asian. Idean ymmärtäminen tarkoittaa idean tunnistamista olosuhteista ja näkökulmasta riippumatta. Jopa aistimaailman muutokset perustuvat pysyviin ideoihin. Maailma on pohjimmiltaan järjellinen, ja siitä voi järjen avulla tavoittaa todellisuuden yleiset piirteet.

Tiede etsii lainalaisuuksia, joiden avulla voidaan selittää aistimaailman tapahtumia. Platon etsi yhteyksiä eri asioiden välille filosofian keinoin. Platonin mukaan filosofian tehtävänä on saattaa ihminen havaintomaailman taakse ideoiden ääreen, viisauden ja perustellun ajattelun lähteille.

Platon luokitellaan tyypillisesti objektiiviseksi idealistiksi, mutta hän jäsentää todellisuuden samalla myös kaksijakoiseksi, dualistiseksi. Platon erottaa toisistaan mm. luulon ja tiedon, muuttuvan ja ikuisen, ruumiin ja sielun, järjen ja havainnot, idean ja aistillisuuden, jumalallisen ja inhimillisen, näennäisen ja todellisen kahdeksi eri todellisuudeksi.