2.2. Olemassaolo ja metafyysiset peruskannat

Mitä on olemassa?

Mitä näet kuljeskellessasi kaupungilla? Ainakin havaitset erilaisia olioita: pyöriä, autoja, taloja ja ihmisiä, joukkoliikennevälineitä. Kävelet asfaltilla, hengität ilmaa, näet taloja ja ihmisiä, kuulet melusaastetta ja puhetta, haistat erilaisia hajuja. Kaikki nämä ovat olioita tai niiden erilaisia määreitä – tyypillisesti ominaisuuksia. Jos havaitset humalaisen öykkäröivän, tilannetta voidaan kuvata olioiden ja määreiden avulla: humalainen (ominaisuus) filosofi (olio) solvasi (tekeminen) poliisia (olio) Helsingin rautatieasemalla (paikka).

Pysähdy hetkeksi miettimään: kertooko ylläoleva kuvaus enemmän kielestä vai todellisuudesta?

Aristoteleen mukaan maailma vastaa ajattelussamme käyttämiämme käsitteitä. Yksi perinteinen metafysiikan kysymys koskeekin sitä, mitkä ovat tarpeelliset peruskäsitteet, joiden avulla olevaa tulisi kuvata? Ymmärrämmekö ja havaitsemmeko maailman sellaisena kuin se on? Vai määrittelemmekö käsitteidemme avulla maailman sellaiseksi, millaisena me voimme sen ymmärtää ja havaita? Esimerkiksi Immanuel Kantin mukaan emme tavoita todellisuutta sellaisena kuin se on, olevana. Tavoitamme olevan eli todellisuuden ainoastaan sellaisena kuin me sen havainnoissamme koemme ja ymmärrämme. Näin ei olisi mitään takeita siitä, että oleva vastaisi käsitteitä, joiden avulla sitä kuvaamme.

Pelkkä todellisuuden kuvailu ei vielä kerro sitä, millainen maailma pohjimmiltaan on. Ei, vaikka Aristoteleen hengessä niin haluttaisiin ajatella.

Substanssi – todellisuuden perimmäinen yksikkö

Substanssi on yksi metafysiikan peruskäsitteistä. Se tarkoittaa todellisuuden perimmäistä ainesta tai ilmiön perimmäistä yksikköä, johon kaikki ominaisuudet ja määreet ovat sitoutuneet. Kaikki muut asiat ovat olemassa vain substanssin takia. Substanssia et voi havaita, mutta se on ainoa tosioleva. Jos päätät värjätä hiuksesi vihreäksi, tehdä korviisi reikiä tai amputoida kaksi sormeasi, olet edelleen sinä – vaikka osa ominaisuuksistasi on muuttunut. Sinä säilyt edelleen olemassa olevana oliona. Kun sinä lopulta kuolet, eivät sinun ominaisuutesi jää vaeltelemaan substanssistasi irrallisina.

Pohdi hetken aikaa riisuuntumista, metafyysistä alastomuutta. Mitä sinusta jää jäljelle, kun esität metafyysisen stripteasen? Rupeat arasti riisumaan ominaisuuksiasi ja määreitäsi, pudotat esimerkiksi ensin hiustesi ja ihosi värin ja muita vastaavia sinulle tyypillisiä ulkoisia piirteitä ja ominaisuuksia. Livahdat sen jälkeen tekemistäsi teoista ja henkilöhistoriastasi ulos. Rohkaistut. Seuraavaksi loput persoonastasi lentää lattialle, eikä sinulla ole enää mitään muista ihmisistä erottavia ominaisuuksia. Metafysiikasta innostuneen katselijan järki herkistyy – näkyykö lavalla jo hieman ihmisen substanssia? Sitten päätät irrottaa sukupuolesi ja viskaat samalla myös pituutesi ja painosi pois…

Kun lopulta olet päässyt esityksesi loppuun, mitä sinusta jää jäljelle?

Yleensä ajatellaan, että jäljelle jäisi olion pysyvä perusaines. Vain substanssi voi jäädä, kun olioilta poistetaan kaikki ominaisuudet ja määreet. Mutta minkä substanssi on kuoriutunut havaittavien ominaisuuksiesi alta? Onko se olevan substanssi? Vai jääkö jäljelle jokin olevan tietty substanssi, joka tekee sinusta sinut? Esimerkiksi henkinen substanssi, sielu, joka eroaa aineellisesta substanssista? Onko ylipäätään olemassa erilaisia substansseja?

Jos sinun substanssisi pysyy samana niin kauan kuin sinä olet olemassa, vaikka ominaisuutesi ja määreesi muuttuvat, niin väistämättä herää kysymys: ei kai substanssi voi tehdä sinusta sitä, mitä pohjimmiltaan olet? Etkö vasta ominaisuuksiesi ja määreidesi myötä tule sellaiseksi, mitä olet ja voit olla?

Vaihtoehtoja on aina – ei kannata uskoa poliitikkoa, joka muuta väittää. Jos olet ainoastaan määreidesi ja ominaisuuksiesi summa, ei substansseja tarvita olemuksesi käsittelyyn edes filosofien ajatuksissa. Sinusta ei esityksen lopussa jäisi jäljelle mitään viimeisen määreen pudottua lavalle.

Substanssin käsitteellä on siis tarkoitettu "oliota sinänsä". Substanssiajattelu oli filosofiassa vallalla koko antiikin ja keskiajan. Uudesta ajasta lähtien sillä on ollut merkitystä esimerkiksi kysymyksessä montako erilaista substanssia on olemassa. Nykyisin substanssikeskustelu kohdistuu ensisijassa mielen filosofiaan – siihen, miten mieli on olemassa.

Kuinka monta perusainesta on olemassa?

Monististen oppien mukaan koko todellisuus voidaan selittää yhden perusaineksen avulla. Esimerkiksi mieli selitetään aivojen toiminnan avulla. Dualismi puolestaan tunnustaa kaksi erilaista perusainesta. Pelkät aivot eivät voi selittää mieltä, vaan tarvitaan jotain muuta, aineeton mieli tai sielu. Eroavatko aivojen toimintaperiaatteet muiden kehon osien kuten sydämen toimintaperiaatteista?

Materialismi ja fysikalismi


Filosofi Thomas Wallgren keskustelee professori Kari Enqvistin kanssa tieteellisestä maailmankuvasta ja mielen filosofiasta.

Materialismin mukaan koko todellisuus on pohjimmiltaan aineellinen. On olemassa yksi perussubstanssi, ja se on materiaalinen. Väite on arki-intuition vastainen. On selvää, että fyysinen todellisuus, kuten kivet ja rakennukset, ovat ainetta. Mutta on rajua väittää, että kaikki mitä on, on ainetta. Myös ajatukset, tunteet, mielensisällöt, arvot ja kokemukset ovat pohjimmiltaan aineellisia. Aivan kaikki. Mitään henkistä ei ole itsenäisesti olemassa. Miten materialisti perustelee kantansa?

Mieli–ruumis-ongelma

Psykofyysinen ongelma tarkoittaa kehon ja mielen välisen vuorovaikutuksen ongelmaa. Ongelmaa on yritetty tutkia myös kokeellisesti. Materialismia ja psykofyysisen ongelmaa voidaan käsitellä oppitunnilla viittaamisen avulla. Tiedän vastauksen opettajan esittämään kysymykseen ja päätän viitata. Mieti, onko seuraava selitys pätevä.

Korvani reseptorisolut muuttavat opettajan lähettämät ääniaallot sähköimpulsseiksi, jotka henkeni ymmärtää opettajan kysymykseksi aivojen sähkökemiallisen toiminnan ansioista. Tahtoni synnyttää ajatuksen viittaamisesta, joka aktivoi aivojeni sähkökemiallista toimintaa ja lähettää signaalin kädelle, joka tahtoni mukaisesti liikkuu.

Mikä selityksessä on materialistille ongelmallista? Materialistin täytyy jättää kaikki henkiset tekijät tilanteen kuvauksesta pois: käden liike selittyy ihmisen hermoston sähkökemiallisen toiminnan avulla ilman henkistä substanssia. Onko se mahdollista?sokrates-keksii.png

Aloita asian pohtimien kysymyksellä: voiko henkinen ajatus vaikuttaa ympäristöönsä? Onneksi voit halutessasi kokeilla asiaa itse. Yritä vaikuttaa sinua ympäröivän tai lähellä olevan rakennuksen sähkövirtaan pelkällä ajatuksen voimalla. Sammuta vaikkapa lamppu tai käynnistä tietokone tahdon voimalla. Onnistuuko? Jos henki on itsenäinen ja ei-ulottuva substanssi, ei ole mitään syytä, miksi temppu ei onnistuisi – mikäli henkesi kykenee aktivoimaan aivojen sähkökemiallisia prosesseja. Aivoissa kulkeva sähkö on aivan samaa sähköä kuin sähkölaitteiden sähkö, eikä henkinen substanssi sijaitse missään paikassa. Mikä on siis tilanteiden ero?

Henki on harhaa?

Perinteisenä olemassa olemisen kriteerinä on pidetty sitä, että kaikella olevalla täytyy olla kausaalista voimaa vaikuttaa ympäristöönsä. Henkisellä substanssilla ei sitä näyttäisi olevan. Henkinen substanssi ei voi sijaita missään paikassa, koska sillä ei ole tilallista ulottuvuutta. Ajatus käden nostamisesta, viittaamisesta ei sijaitse missään: se ei voi vaikuttaa aivojen hermoimpulsseihin yhtään sen enempää kuin se ei voi vaikuttaa sähköjohdoissa kulkevaan sähkövirtaan.

Materialistin mielestä henki on vain abstraktio, puhetapa, joka liittyy materiaalisten aivojen tuottamiin ominaisuuksiin. Tunteemme, toiveemme, pelkomme ja unelmamme ovat palautettavissa keskushermoston toimintaan. Henki on harhaa. Henkeä ei ole. Jos elolliset prosessit voidaan selittää ei-elollisilla ominaisuuksilla, miksi aivojen toiminnan avulla ei voitaisi selittää mielen toimintaa? Miksi ihmeessä mielen toimintaa ei voisi selittää materiaalisesti, kun kerran kaikki muu maailmassa voidaan? Esimerkiksi neuropsykologia tarkastelee ihmistä nimenomaisesti biologisena aivo-oliona, jossa mielenprosessit pyritään selittämään materiaalisin termein. Psykologiassa henki ei nimeä mitään aivoista erillistä olioita.

Jos henki olisi itsenäinen substanssi, kuinka aivojen materiaaliset vauriot voisivat vaikuttaa ihmisen mielen toimintoihin? Kuinka ihmeessä tolkullisen ihmisen ajatuksista ei tahdo saada selvää, kun hän on humalassa? Miten psyyken lääkkeet voisivat auttaa mielenterveyspotilaita? Ehkäpä henki ei olekaan niin aineeton kuin idealisti ja dualisti olettavat.

Materialismi on nykyisin hallitseva luonnontieteen metafysiikka. Yksi syy on se, että ajan saatossa tutkimusvälineet ja -menetelmät ovat kehittyneet valtavasti, ja voimme tutkia biologista ja aineellista todellisuutta huomattavasti täsmällisemmin kuin aikaisemmin. Materialismin kriitikko voi tietysti huomauttaa, että on olemassa aito ero sen välillä, mitä asiat todella ovat, ja sen välillä, miten voimme niitä tutkia. Vanhassa vitsissä yöllä avaimensa kadottanut humalainen mies etsii avaimiaan katulampun valossa. Kun paikalle osunut ja etsimisessä auttava humalaisen ystävä kysyy: ”Tännekö sinä ne avaimet tosiaan kadotit?”, ensimmäinen mies vastaa: ”En, mutta katulampun valossa niitä näkee etsiä”. Se, että jokin selitys toimii, ei vielä tarkoita, että se olisi tosi.

Materialistinen metafysiikka rakentaa kantojaan olevan luonteesta luonnontieteellisen tiedon varassa. Mielenfilosofia on hyvä esimerkki tutkimusalueesta, jossa filosofia hyödyntää tieteellistä tietoa muodostaakseen uskottavia metafyysisiä kantoja. Filosofia tähtää ymmärtämiseen, ja siinä tehtävässä tiedosta on usein hyötyä.

Materialismin haaste

Materialismin pitäisi kyetä täsmentämään, mitä materia tarkkaan ottaen on, ja selittää, miten kaikki voi olla vain ja ainoastaan materiaa. Esimerkiksi fysiikka tulkitsee maailmankaikkeuden materiaksi, jota ei voi nähdä eikä koskettaa. Fysiikan luoma kuva materian luonteesta on vähintäänkin outo, mutta perusteltu. Dualisti voi esimerkiksi kysyä, ilmentävätkö fysiikan teorioiden sisältämät moninaiset ainekset, kuten hiukkaset, voimat, prosessit, energiat ja kentät, materialismin takaa löytyvää ykseyttä, esimerkiksi matematiikan tai Jumalan perustavaa roolia todellisuuden rakentumisessa.

Mielenfilosofia – kivun ongelma


Filosofi Thomas Wallgren keskustelee professori Kari Enqvistin kanssa empiirisen ja käsitteellisen tieteen erilaisista tavoista lähestyä kivun ongelmaa.

Dualismi

Dualismi on arki-intuition mukainen kanta. Minulla on välitön kokemus ruumiistani aineellisena, mitattavana ja ulottuvana materiana. Ainoastaan minun ajatteleva, ei-ulottuva henkeni kykenee käskemään ruumistani toimimaan. Dualistin mukaan koko todellisuus voidaan selittää näiden kahden substanssin avulla. Pelkkä eloton aine ei kykene toimimaan vapauden ja psykologian maailmassa, eikä henkeä voida selittää yksin materiaa kuvaavien luonnonlakien avulla.

Toimita minulle huomiseksi viisi kiloa ajatuksia ja yksi metri rakkautta. Saanko halata minäkuvaasi?

Ruumiin käskyistä irtautunut vapaa ja itsenäinen mieli on houkutteleva ajatus: olen sisäisesti vapaa ja vastuullinen ainutkertainen persoona. Juuri sen tähden olen jotain olennaisesti suurempaa kuin pelkkä solukasa.Miten ihmeessä voin selittää esimerkiksi viittaamiseni opettajan kysymykseen hermoimpulssien aktivoitumisena, jos hermoimpulsseja aktivoituu jatkuvasti – myös silloinkin, kun en ole viittaamassa?Materialistin pitää kyetä selittämään, miksi kivi tai kukka ei tunne mitään, mutta ihminen tuntee. Mutta miten monisti voi ylittää aineen ja hengen välisen ontologisen kuilun?

Dualistin on hankalaa selittää, miten ruumis ja mieli ovat yhteydessä toisiinsa. Miten mieli voi olla ei-aineellisena yhteydessä aineelliseen maailmaan? Monistien mielestä nämä kaksi itsenäistä substanssia eivät kykene olemaan vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Monismin kanta on, että on vain yksi substanssi, joko aineellinen tai henkinen. Dualistin pitäisi kyetä erottamaan toisistaan henkeä kantavat aineelliset oliot ei-henkeä kantavista aineellisista olioista.

Myös yksi juhlituimmista filosofeista, Platon, liittyy dualistiseen traditioon. Ideoiden maailma ja aistimaailma muodostavat toisistaan poikkeavat todellisuuden tasot. Platon luokitellaan yleensä idealistiksi, koska vain ideoiden maailma on itsenäisesti olemassa oleva todellisuus.

Idealismi

Mihin sitten perustuu hengen viehätys? Sisäisen kokemuksen huomioiminen on todellisuutta rikastavaa. Se on välittömästi läsnä. Rakkauden riemu ei kokemuksellisesti näyttäisi palautuvan rakkauteen liittyviin fysiologisiin kuvauksiin. Hajuelämyksen selittäminen toiselle pelkästään kuvailun avulla on huomattavasti hankalampaa kuin antaa toisen haistaa kyseistä hajua. Orgasmi koettuna on eri asia kuin sen biologinen kuvailu. On erityistä ja huumaavaa omata kokemuksellinen ulottuvuus maailmaan. Vaikka kokemuksen fysiologinen perusta kyettäisiin täydellisesti kuvaamaan, auttaisiko se yhtään ymmärtämään subjektiivista kokemusta?

Great white shark.jpg

Idealistin mukaan koko maailma on luonteeltaan henkistä. Henkiset asiat eivät tunnu aineellisilta. Esimerkiksi tajunta on luontevaa tulkita perusolemukseltaan henkiseksi. Maailma todellistuu kokemuksessa, kokemusten moninaisissa suhteissa maailmaan. Esimerkiksi fenomenologia pyrkii kuvailemaan filosofisesti kokemuksen yleisiä rakenteita ja korostaa, että tietoisuutta ei voi lähestyä samanlaisena tiedon kohteena kuin ulkoista todellisuutta. Fenomenologiassa keskeistä on se, miten asiat ilmenevät tajunnalle. Esimerkiksi maapallo on abstraktio, joka ilmenee tajunnalle tannerkappaleena. Kiinnostava (ja osin surullinen) kiista fenomenologian lähtökohdista kumpuavasta kamppailusta fysiikkaa vastaan löytyy esimerkiksi Juha Himangan artikkelista.

Millä tavalla Aku Ankka on olemassa? Tai matematiikka? Entäpä demokratia, valta tai erilaiset instituutiot? Eikö materialistinen tapa kuvata todellisuutta ole hieman latistava, yksiulotteinen? Eikö totuus todellisuudesta ole käsitteellinen ja kokemuksellinen? Esimerkiksi Aku Ankka on ensin ollut Walt Disneyn mielessä ideana, jonka hän on kekseliäisyytensä ansiosta voinut muokata sarjakuvahahmoksi. Voimme tunnistaa Aku Ankan Aku Ankaksi sen takia, että meillä on mielessämme idea Aku Ankasta. Myös asioiden merkitykset ovat käsitteitä. Jos haluamme selittää, miksi ystävämme valitsee Reilun kaupan tuotteen kaupasta, viittaamme tyypillisesti hänen arvoihinsa – emme esimerkiksi aivojen sähkökemiallisiin tiloihin. Käsitteet ja merkitykset ovat inhimillisen toiminnan kannalta keskeinen ja luonteva selitysperusta.

Miten idealisti selviytyy todellisuuden kuvailusta? Onko esimerkiksi edessäsi oleva sohva kova vai ei? Olen yhteydessä sohvan ominaisuuksiin, kuten pehmeyteen, ainoastaan aistimusten kautta. Samoin voin vakuuttua sohvan edessä olevan sohvapöydän kovuudesta, vain koska minulla on aistimus sen kovuudesta. Todellisuus näyttäytyy mielelle aistivaikutelmina: sohva tuntuu pehmeältä, näyttää upottavalta, se narisee, kun siihen istuu ja se maistuu pölyiseltä. Aistimukset ovat luonteeltaan taas jotain henkistä. Ihminen on aistivaikutelmiensa vanki.

Berkeleylainen idealismi

Piispa George Berkeleyn (1685–1753) mukaan aineelliseen maailmaan ei ole perusteita uskoa. Voin olla varma ainoastaan aistivaikutelmieni olemassaolosta, en niiden oletettujen aiheuttajien olemassaolosta. Varmuus loppuu tähän: ei tajunnalla ole keinoja livahtaa itsensä ulkopuolelle aineellisten kappaleiden sekaan. Berkeley haastaa meidät osoittamaan, että tajuntani ulkopuolella on aineellisia kappaleita. Havainnosta riippumaton aineellinen todellisuus, mikäli sellaista edes on, on merkityksetön.

Osoittaako kiveen potkaiseminen, että aineellisia kappaleita on olemassa? Tohtori Johnstonin sanotaan potkaisseen kiveä ja uskoneensa täten kumoavan Berkeleyn teorian. Osoittaako rakkaan halaaminen, että rakastettu on aineellinen olento? Tietoisuuden kohtaa ainoastaan aistimus kivusta tai rakkaan vartalosta. On hauskaa ajatella, että suudellessasi rakastasi kohtaat ainoastaan aistimuksen lämpimistä huulista, kielestä ja vartalosta, mutta et rakastettuasi.

Berkeleyn mielestä olemassa oleminen tarkoittaa tajunnansisältönä olemista. Kuka oikeastaan päättää, mitä on oleminen? Ei kai luonnontieteiden tarkastelema objektiivinen, materiaalinen todellisuus ole väistämättä tosi metafyysinen kanta vain siksi, että se on nykyisille tiedemiehille tyypillinen tapa ajatella? Esse est percipi, oleminen on havaituksi tulemista. Miksi ei? Ainakin se on kiinnostava ajattelun ura, jonka rajoja on innoittavaa ihmetellä. Berkeleyn mukaan maailma pysyy koossa, koska se on jatkuvasti Jumalan havainnon kohteena. Jumala takaa, että kaikki aistimukset ovat pysyviä.

Jos piispa Berkeleyn subjektiivisesta idealismista jättää Jumalan pois, kaikki on olemassa vain silloin, kun minä ne havaitsen. Jyrkintä subjektiivisen idealismin muotoa kutsutaan solipsismiksi, jonka mukaan koko todellisuus on minun tietoisuuteni, ajatukseni, havaintoni ja mielenliikkeeni. Tiedostava minä on maailman napa, ainoa itsenäinen olemassaoleva. Miksi näin ei olisi?

Idealismin maailma

Ehkäpä idealismi sisältää kuitenkin totuuden siemenen. Oikea tapa ymmärtää todellisuutta saattaakin olla idealistinen. Tieteellinen tieto nojaa usein matematiikkaan. Esimerkiksi Newtonin laki painovoimasta toteuttaa matemaattisia yhtälöitä ilman, että materiaalista painovoiman kantajaa – gravitonia – olisi löydetty. Sitä paitsi aineelliset kappaleet koostuvat atomeista, jotka ovat ensi sijassa tyhjää tilaa. Miksi en siis putoa lattian läpi? Idealistin mukaan matemaattisten yhtälöiden lainalaisuudet kertovat, että kaksi kappaletta eivät voi olla samassa paikassa samaan aikaan. Kyse ei ole esimerkiksi elektronien toisiaan hylkivästä sähköisestä varauksesta. Matematiikka ei vain kuvaa ja auta ihmisiä mallintamaan todellisuutta, koska todellisuus on pohjimmiltaan matematiikkaa. Matematiikka mahdollistaa todellisuuden. Idealisti voisi vielä vedota kvanttikenttäteoriaan, jonka mukaan (tai näin ainakin idealisti voisi tulkita) hiukkaset eivät edes pohjimmiltaan ole ainetta vaan aika-avaruudessa esiintyviä kenttien satunnaisia matemaattisia ominaisuuksia. Kyse on ikään kuin informaation ja numeroiden virrasta, joiden vaikutukset todellisuuteen voidaan havaita. Kenttä itsessään ei ole havaittavissa, se on ainakin idealistille ei-materiaalinen. Ja materiaaliset esineet ovat matemaattisten lainalaisuuksien ilmentymiä.

Idealisti voi ajatella, että todellisuus näyttäisi olevan perusolemukseltaan pikemminkin tilastollisten todennäköisyyksien ja matemaattisten ominaisuuksien kuin materiaalisten kappaleiden määrittelemä.

Onko metafysiikalla merkitystä?

Todellisuutta voidaan tarkastella useasta eri näkökulmasta. Monet maailmankuvan kannalta keskeiset uskomukset palautuvat kantaan todellisuuden olemistavasta. Esimerkiksi perinteinen uskonnollinen vakaumus Jumalasta olettaa Jumalan valtakunnan aineellisen maailman rinnalle tai jopa aineellisen maailman sijaan. Samoin laajalle levinneet uskomukset enneunista, telepatiasta tai aineettomista henkiolennoista kertovat kannattajansa metafyysisistä sitoumuksista. Samoin on ateistin laita – kukaan ei pääse metafyysisiä sitoumuksia karkuun. Niillä asioilla, jotka ihminen hyväksyy olemassa oleviksi, on hänelle usein suuri merkitys. Lisäksi ihminen voi filosofisen keskustelun perusteella havahtua huomaamaan maailmankuvansa rakennusaineksia, vaikka hän ei olisi tietoinen metafyysisistä taustaoletuksistaan. Itseymmärryksen kasvulla on arvoa.

Jos en koskaan tule pohtineeksi, kuka minä olen tai mitä minä elämältäni haluan, on vaikeaa elää hyvää elämää.