Kaksi kriittistä näkökulmaa metafysiikkaan

Metafyysisen tiedon mahdottomuus

David Humen mukaan metafysiikka on täynnä tyhjiä ideoita ilman täsmällistä sisältöä. Hume: “Kun me näiden (empirististen) periaatteiden valtaamina käymme kirjastojen läpi, minkälaista hävitystä meidän täytyykään siellä tehdä? Ottaessamme käsiimme jonkun nidoksen esim. jumaluusoppia tai koulumetafysiikkaa, tulee meidän kysyä: Sisältääkö se jotain suuretta tai lukua koskevaa loogillista ajattelua? Ei. Sisältääkö se jotain tosiseikkoja ja olemassaoloa koskevaa kokemusajattelua? Ei. Heitettäköön se siis tuleen, sillä se ei voi sisältää muuta kuin viisastelua ja harhaluuloa.”

Ludwig Wittgensteinin kielen kuvateorian seuraukset metafysiikalle kiteytyvät lauseessa: “Siitä, mistä ei voi puhua, on vaiettava.” Varhaisen Wittgensteinin mukaan ihmisille todella tärkeät ja arvokkaat asiat jäävät mielekkään kielenkäytön ulkopuolelle. Ilmaisu on mielekäs, jos se viittaa johonkin havainnon kohteeseen tai se voidaan päätellä havaintoja koskevista ilmaisuista. ”Kieleni rajat ovat maailmani rajat" myös siinä mielessä, että kielen ja todellisuuden suhde ei ole kielen avulla kuvattavissa: emme voi astua kielestämme ulos tarkastelemaan kielen ja maailman perimmäistä suhdetta. Metafyysiset lauseet ovat kielen ulottumattomissa. Wittgensteinin mukaan filosofian tulisi selventää kieltä, eikä rakentaa teorioita.

Humen ja varhaisen Wittgensteinin metafysiikkaa kritisoivia kantoja yhdistää se, että mielekkäiden todellisuutta koskevien väitteiden tulisi perustua havaittuihin tosiseikkoihin ja loogiseen päättelyyn. Myöhäistuotannossaan Wittgenstein kuitenkin ajatteli, että metafysiikka ei koske todellisuutta vaan kieltä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä