Demokritoksen ja Leukippoksen atomioppi

Demokritoksen hämmentävän tarkka hypoteesi ja muutoksen ongelma

Demokritoksen (460–370 eaa.) mukaan luonnossa havaitut muutokset eivät voi johtua siitä, että jokin todella muuttuu. Kaikki oleva koostuu pienistä todellisuuden rakenneosista, atomeista, jotka ovat ikuisia, muuttumattomia ja jakamattomia. Mikäli todellisuuden pienintä rakenneosaa ei olisi, koko todellisuus lepäisi viime kädessä tyhjän päällä ja atomit hioutuisivat juoksevaksi ja jatkuvasti ohenevaksi virraksi. Eikä todellisuus todellakaan olisi nykyisenkaltainen.

Demokritoksen mielestä luonnon rakenneainesten täytyy olla ikuisia ja muuttumattomia myös siksi, että mitään ei voi syntyä tyhjästä. Hän hyväksyi siis osin Parmenideen ajatuksen. Mutta: koko todellisuus koostuu pienistä erilaisista atomeista, jotka kiinnittyvät toisiinsa ja irrottautuvat toisistaan. Luonnonlait määrittävät atomien liikkeet tyhjiössä ja siten kaikki maailman tapahtumat. Herakleitos näyttäisi olevan oikeassa siinä, että kaikkeus virtaa atomien tanssin tahdissa.

Platonin ideaoppi yhdistää Herakleitoksen ja Parmenideen ajatukset. Platon ajatteli, että Herakleitoksen ajatus jatkuvasta muutoksesta kuvaa aistimaailmaa ja Parmenideen ajatus todellisuuden perimmäisestä muuttumattomuudesta kuvaa ideamaailmaa. Demokritos oli kuitenkin materialisti ja deterministi.

Demokritoksen metafyysinen kanta sai tieteellistä tukea vasta 1900-luvun empiirisestä tutkimuksesta.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä