1.4. Filosofisen ajattelun ydin: käsitteet ja argumentaatio

Filosofinen ilmaisu on argumentoivaa


Filosofi Jarkko S. Tuusvuori puhuu argumentaatiosta. Pietari Almusa haastattelee.

Filosofia tavoittelee selkeästi ja täsmällisesti ilmaistua ymmärrystä. Filosofeille on tyypillistä ilmaista ymmärrystään argumentoinnin avulla. Argumentaatio tarkoittaa esitettyjen uskomusten ja väitteiden perustelemista. Argumenttiketjut voivat olla pitkiä ja rakentua useamman puheenvuoron aikana. Argumentaation suhteen filosofit ovat tosissaan: todellisuutta koskevilla uskomuksilla tulee olla rationaaliset perusteet. Rationaalisten perusteiden esittäminen väitteen tueksi antaa mahdollisuuden ymmärtää esitetty väite niin kuin se on tarkoitettu.

Argumentti on filosofisen ajattelun perusyksikkö. Argumentaatio koostuu väitteistä ja perusteista. Tyypillisesti argumentti lähtee liikkeelle joistakin jo hyväksytyistä perusteista. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen todennäköisistä seurauksista voidaan johtaa perusteita vastuulliselle ympäristöpolitiikalle.

argumentti.pngArgumentaation ytimessä on päättely. Päättelyketju alkaa aina joistakin lähtökohdista eli premisseistä, jotka voivat olla totta tai valetta. Niiden perusteella oikeutetaan päättelyn johtopäätös. Argumentti voidaan helposti purkaa päättelyksi: väitteiden perusteet toimivat premisseinä.

Perustelut ovat filosofian keskiössä. Väite ilman riittäviä perusteluja on pelkkä perusteeton kanta. Perustelut takaavat väitteen arvon ja merkityksen. Ilman perusteita kaikki mielipiteet ovat yhtä hyviä. Ilman perusteluja meillä ei ole väitteiden rationaalisia arviointikriteereitä. Ilman perusteluja ei ole filosofiaa.

Yleensä oletetaan, että kaikille maailman tiloille on perusteensa, vaikka niitä ei tietäisi kukaan. Tämä ei tarkoita samaa kuin kaikelle on syynsä – peruste ei aina ole kausaalinen selitys. Filosofian tehtävänä on rakentaa hyviä ja riittäviä perusteita.

Hyvä perustelu on ilmaistu selkeästi niin, että periaatteessa kaikki järkevät olennot voivat ymmärtää sen oikein. Vaikka argumentti olisi uskottava, kaikki eivät välttämättä ole samaa mieltä argumentin premisseistä tai väitteen perusteluista. Esimerkiksi maailmankuva ja -katsomus selittävät ihmisten tulkintaeroja.

Käsiteanalyysi

ajatuskupla-carroll.png

Käsitteiden selventäminen ja määrittely helpottavat ymmärretyksi tulemista ja toisen ymmärtämistä. Väitteitä ei voi ymmärtää, jos ei tiedä, mitä väite tarkoittaa. Ilman yhteisiä käsitteiden määritelmiä on helppo argumentoida moniselitteisesti tai harhaanjohtavasti. ”Enhän minä sitä pettämiseksi laskenut”. Kieli on luonnostaan moniselitteistä ja epämääräistä, ja filosofisen ilmaisun pitäisi olla täsmällistä. Käsitteiden määrittelemisestä ei ole ulospääsyä – asioiden rakentava pohtiminen ja ymmärtäminen vaativat täsmällisiä käsitteitä.

Alice_Humpty_Dumpty.jpgErimielisyyksistä sen sijaan on ulospääsy. Tilanne saattaa ratketa jo sillä, että ymmärretään, mitä keskustelukumppani tarkoittaa. Käsitteiden määrittely voi osoittaa, että olemme itse asiassa samaa mieltä, mutta käytämme samoja sanoja eri merkityksissä. Tai huomaamme, että olemme yhtä mieltä siitä, mistä olemme eri mieltä. Joskus saattaa tuntua siltä, että filosofiassa ei muuta tehdäkään kuin määritellään käsitteitä. Määritelmät sekä rajoittavat että auttavat keskustelua: toisaalta yksiselitteiset merkitykset helpottavat keskustelua, toisaalta liian tiukat tai liian väljät määritelmät häiritsevät asian ymmärtämistä. Määritelmä on kuin raja: sen avulla tiedetään, mihin sanoja voidaan soveltaa ja mihin ei.

Argumentointitaito ja retoriikka

Argumentointi on haastavaa, joten huolellinen argumentointi vaatii harjoittelua aivan samoin kuin kaikki muutkin taidot. Ihmiset sortuvat huomaamattaan argumentaatiovirheisiin, eivätkä välttämättä havaitse julkisen keskustelun argumentatiivisia aukkoja. Ihmiset eivät arki-ilmaisussaan pyri pätevään argumentaatioon. Usein tyyli- ja tehokeinoja pidetään väitteiden vakuuttavuuden takeena. Faktat kun eivät koskaan puhu puolestaan, vaan ne kehystetään aina jollakin tavalla – tosiasiat pitää aina tulkita ja esittää muille.

Kielen tehokeinojen käyttäminen liittyy usein tilanteen ja asiayhteyden tajuun: sanoilla voi loukata ja lohduttaa, provosoida ja haastaa, kunnioittaa ja halveksia, nostattaa tunteita ja johtaa harhaan. Kielellisellä taituruudella voi tehostaa argumentaatiota tai peittää sen puutteita. Pätevä retoriikka saa kuulijan tai lukijan kiinnittämään huomion ilmaisun tyyliin niin, että voi olla helpompaa hyväksyä argumentti sitä erityisemmin pureksimatta.

Taitava puhuja tai kirjoittaja voi olla uskottava, vaikka itse argumentti olisi kömpelö. Taitamattoman puhujan tai kirjoittajan argumentti voi jäädä huomiotta. Asian ymmärtämisen kannalta olisi tarkoituksenmukaista löytää argumentit metaforien, vertausten, rinnastusten, liioittelun, runollisen ilmaisun, ironian ja lukuisten muiden kielen tehokeinojen ja psykologisen taivuttelun seasta. Voisi ehkä yleistää, että suomalainen keskustelukulttuuri on pitänyt retorisia keinoja epärehellisinä.

Argumentaation tuolla puolen

Kierkegaard_portrait.jpgKaikki filosofit eivät halua eritellä ajatteluaan argumentaation keinoin. Filosofiassa on antirationalistisia, mystisiä ja runollisia äänenpainoja; esimerkiksi Herakleitos, Kierkegaard, Heidegger tai Nietzsche eivät kirjoituksissaan muotoile täsmällisiä filosofisia argumentteja, vaan he tavoittelevat ymmärrystä toisin. Esimerkiksi Kierkegaardin mukaan Jumalan lihaksituleminen – Jeesus on Jumala ja ihminen samaan aikaan – on loukkaus järkeä kohtaan, ristiriita ja paradoksi, mutta silti totta.

Ajatusten lukeminen toisin ilmaistuina voi olla sykähdyttävä ja inspiroiva kokemus. Yksittäinen filosofi ei aina ymmärrä kaikkien muiden filosofien ajatuksia, mutta voi siitä huolimatta palata ihmettelemään kerta toisensa jälkeen saman teoksen ääreen. Kokemus muistuttaa avantgardistista taide-elämystä – toivottavasti myös ymmärrys rakentuu prosessin myötä.

Sokrates: käsiteanalyysiin nojaava filosofi

shutterstock_118040215_p.jpg

Historian tunnetuin filosofi Sokrates oli tuttu mies Ateenan toreilla. Hän eli koko elämänsä Ateenassa, keskusteli vastaantulijoiden kanssa ja pyysi näitä selittämään, mitä he käyttämillään käsitteillä tarkoittivat. Armottomalla käsiteanalyyttisellä johdonmukaisuudella, usein leikkisästi ja ovelasti johdatellen, hän paljasti keskustelukumppaninsa käsitysten puutteellisuuden itsevarman vakuuttuneisuuden kätköistä. Juurtuneiden mutta virheellisten käsitysten kitkeminen johtaa parempaan ajatteluun. Sokrates pyrki johdattelevan keskustelun avulla saamaan ihmiset oivaltamaan asioita, joita he eivät tienneet tietävänsä. Yksisuuntaisen valistamisen sijaan keskusteluissa tapahtuva merkitysten siivilöiminen tuottaa uusia ajatuksia.

Sokrateesta kirjoitetuissa dialogeissa filosofinen toiminta on usein käsitteenmäärittelyä. Esimerkiksi Theaitetos-dialogissa Sokrates jakaa filosofisesti rikkaan ”tieto”-käsitteen osatekijöihinsä ja päätyy ehdottamaan vieläkin filosofoinnin lähtökohtana olevaa käsitystä tiedosta: tieto on tosi, oikeutettu uskomus. Sokrates määrittelee monia käsitteitä, kuten "urheus" ja "viisaus", joiden avulla voitaisiin ymmärtää, mitä nämä asiat oikeasti ovat. Filosofia pyrkii saattamaan kielen kohdalleen.
Tutustu Sokrateen ja Gorgiaan väliseen dialogiin:

Perustietoja Sokrateesta

Sokrateen ajattelu siirsi kreikkalaisen filosofian painopisteen luonnonfilosofiasta ihmisen tarkasteluun. Koska Sokrates ei itse kirjoittanut filosofisia tekstejä, tiedot hänen ajattelustaan perustuvat Platonin tuotantoon ja muutamiin muihin säilyneisiin lähteisiin. Sokrates pyrki ajattelussaan kriittisyyteen. Hänen on sanottu olleen kuin paarma, joka herätteli ihmisiä älyllisestä horroksesta, vakiintuneiden ajattelutapojen vankilasta. Sokrates myös provosoi ja piikittelee keskustelukumppaniaan, velvoittaa hänet vastaamaan kysymyksiin ja esittelemään ajatuksiaan.

Sokrateen käyttämän kysymys–vastaus-menetelmän tarkoitus oli synnyttää keskustelukumppanissa oivalluksia: jos kykenet tunnistamaan vanhat käsityksesi virheellisiksi, voit löytää itsestäsi parempia ajatuksia. Sokrates väitti keskusteluissaan olevansa tietämätön ja tietävänsä ainoastaan sen, ettei tiennyt mitään. Hän ei kokenut omistavansa totuutta, jonka hän voisi esitellä mielensä mukaan. Totuutta voidaan ainoastaan etsiä ajattelun ja keskustelun avulla.

Usein hän pyysi asiantuntijoita määrittelemään jonkin käsitteen, jonka jälkeen argumenttia rakennettiin vähän kerrallaan kohti tilannetta, jossa vastapuoli lausui käsityksen, joka oli samanaikaisesti totta ja ristiriidassa alkuperäisen määritelmän kanssa. Virheellisten näkemysten korjaaminen on joskus tuskallista, mutta omien ennakkoluulojen ja erehdysten havaitseminen selkiyttää ajattelua ja toimintaa. Sokrates halusi saada ihmiset ajattelemaan itse, löytämään oikean elämäntavan. Tunne itsesi! Hän ei tavoitellut maallista vaurautta, eikä edes halunnut opetuksistaan maksua – toisin kuin aikansa puhetaidon opettajat, sofistit. Mitä Sokrateen vaimo, Ksantippa, asiasta ajatteli?

Socrates_and_Xanthippe.jpg

Sokrateen mukaan ihminen on eettisesti itseriittoinen. Hän kykenee päättelemään, mikä on oikein, ja siksi hän on myös täysin vastuussa omista teoistaan eli moraalisesti autonominen. Sokrateen mukaan hyve on tietoa. Tieto hyvästä synnyttää hyviä tekoja, ja siksi se on arvokkainta tietoa. Hän liitti tiedon ja moraalin tiukasti toisiinsa: ihminen ei voi tietää, mikä on oikein ja toimia toisin. Kukaan ei voi tehdä tahallaan väärin. Ihmisen velvollisuus on toteuttaa ihmisenä olemista. Etiikan päämääränä on onnellisuus.

Käsiteanalyysin soveltaminen

Käsiteanalyysin arvo näkyy kaikkialla, myös filosofisen keskustelun ulkopuolella. Eräässä vaalipaneelissa kysyttiin, mitä arvoja kukin keskustelija kannattaa. Tunnettu poliitikko vastasi olevansa kaiken hyvän puolella kaikkea pahaa vastaan. Vastauksen ongelma on siinä, että kukaan poliitikko ei kannata pahaa sinänsä, mutta silti poliitikot ovat eri mieltä siitä, millaisia hyvään yhteiskuntaan tähtäävät poliittiset toimenpiteet ovat. Vasta ymmärrettäessä, miten kukin keskustelun osapuoli kannattamansa arvot tulkitsee, voi arvojen ja poliittisten toimenpiteiden yhteyksistä keskustella mielekkäästi.

Jos joku kysyy, millainen on hyvä yhteiskunta, kannattaa ensin pohtia, mitä kukin keskustelija tarkoittaa sanalla hyvä. Millaiseksi hyvä määrittyy esimerkiksi taloudellisen toimeliaisuuden, ympäristöpolitiikan tai sosiaalisen ja taloudellisen tasa-arvon näkökulmassa? Ilman käsitteiden selkiyttämistä ihminen ei kykene sanomaan, mitä tarkoittaa, eikä siksi tarkoita, mitä sanoo.

Yksi käsiteanalyysin tehtävistä on paljastaa jo aiemmassa luvussa käsiteltyjä ennakko-oletuksia. Käsitteiden sisältämät merkitykset ohjaavat keskustelua. Esimerkiksi samaa sukupuolta olevien rakkaus on tuomittu luonnottomaksi, koska vain samaa sukupuolta olevien ihmisten rakkaus on luonnollista. Tässä keskustelussa suvaitsemattomat tulkitsevat luonnottoman normatiiviseksi käsitteeksi – joksikin sellaiseksi, mitä moraalisin perustein ei pitäisi esiintyä, koska se on paheksuttavaa. Tasa-arvoa puolustavat taas ymmärtävät luonnollisen usein kuvailevana käsitteenä. Heille homoseksuaalisuus on luonnonjärjestykseen kuuluva tosiasia, jonka hyväksyminen tai paheksuminen riippuu muista tulkinnassa mukana olevista arvoista. Järkevää keskustelua vaikeuttaa se, jos keskustelijat keskustelevat lähtökohtaisesti eri asioista.

Filosofiseen ilmaisuun on aina kytkeytynyt käsitteiden merkitysten analyysi ja kokonaisuuksien johdonmukainen erittely osiinsa. 1900-luvun analyyttinen filosofia on erityisesti korostanut käsitteellisen erittelyn, logiikan ja tieteen merkitystä filosofiassa. Tunnetun filosofin Ludvig Wittgensteinin mukaan ”kaikki mitä voidaan ajatella, voidaan ajatella selkeästi”. Hänen mukaansa filosofiset ongelmat syntyvät käsitteiden merkityksiä koskevista epäselvyyksistä. Kielellä on aina rajansa. Kieli antaa mahdollisuuksia, mutta se on myös vankila.

Harjoittele käsitteellisten epäselvyyksien paljastamista analysoimalla epätieteellisiä artikkeleita.

Argumenttianalyysi

Käsitteiden merkitykset rakentuvat joskus kokonaisuuksien kautta. Käsiteanalyysi johtaa usein suuren käsitteellisen palapelin merkitysvyyhdin selvittämiseen. Käsiteanalyysi kasvaakin luontevasti koskemaan koko argumenttia. Argumenttianalyysi tarkoittaa yksinkertaisesti argumentin paloittelua osiinsa, jolloin argumentin rakenne tulee selkeämmin ilmi.

Esimerkkinä toimii Epikuroksen (341–270 eaa.) argumentti kuoleman yhdentekevyydestä: “Jos kuolema on paha, niin kenelle se on paha? Ei elävälle, koska hän ei ole kuollut, eikä kuolleelle, koska häntä ei ole.”
Epikuroksen argumentin rakenne:
  1. Kuolema on olemassaolon lakkaamista.
  2. Se, joka on elossa, ei ole vielä lakannut olemasta.
  3. Kuolema ei vaikuta elossa olevaan (seuraa kohdista 1 ja 2).
  4. Siis kuolema ei ole paha elossa olevalle.
  5. Jotta jokin voisi olla jollekulle pahaa, tuon jonkun pitäisi olla ainakin olemassa.
  6. Kuollut ei ole olemassa.
  7. Siis kuolema ei ole paha kuolleelle.
  8. Siis kuolema ei ole paha elävälle eikä kuolleelle.

Argumentin analysoinnissa pitää löytää väitteet ja niiden perustelut. Olennaista olisi argumentin kokonaisrakenteen hahmottaminen. Sen jälkeen voidaan arvioida perustelujen (premissien) uskottavuutta sekä väitteen (johtopäätöksen) ja perustelujen (premissien) välisen loogisen yhteyden pätevyyttä. Aina kannattaa myös miettiä sitä, mitä argumentissa on jäänyt sanomatta. Ovatko esimerkiksi premissit ja johtopäätös puutteellisia? Entä miten on vasta-argumenttien laita? Jos argumentti osoittautuu heikoksi, kannattaa yrittää kumota argumentti ja esittää parempi argumentti. Vähintääkin pitäisi esittää korjausehdotuksia heikkoon argumenttiin.

Voit arvioida myös kuolemanpelon kumoavaa argumenttia analyysiharjoituksissa.

Valdemar-Clarke.jpg