4.5. Etiikka käytännössä

Arvojen toteuttaminen käytännössä

Arvot eli toiminnan päämäärät tarvitsevat konkretisointia, jotta ne voitaisiin toteuttaa käytännön toiminnassa. Arvoista on johdeltava periaatteita, joita noudattamalla arvoja voidaan soveltaa. Koska periaatteetkin ovat vielä varsin abstrakteja, niistä on johdettava sääntöjä, jotka havainnollistavat periaatetta. Kun sääntöjä edelleen konkretisoidaan, saadaan käytännön menettelytapaohjeita. Näiden ei kuitenkaan ole tarkoitus olla lakikirjaan tai Sudenpentujen käsikirjaan vertautuva ohjekokoelma. Usein kyseessä on kokoelma tarinoita, joista selviää, miten on onnistuttu tyylikkäällä tavalla muuttamaan arvot periaatteiden ja sääntöjen kautta konkreettisiksi toimintatavoiksi.

Kohti konkretiaa

  • Arvot eli päämäärät, joista johdetaan
  • Periaatteet, joista johdetaan
  • Säännöt, joista johdetaan
  • Käytännön menettelytapaohjeet, jotka ovat usein tarinanluonteisia esimerkkejä


Miten konkretisoisit ihmisarvon kunnioittamisen lääkärin työssä?

Soveltava etiikka

Yksi osa nykyistä moraalin kehitystä on pyrkimys soveltaa moraalin periaatteita erilaisiin yhteiskunnallisiin käytäntöihin. Näin tulemme luoneeksi esimerkiksi liike-elämän etiikan, terveydenhuollon etiikan ja tieteen etiikan. Tämä ei tarkoita, että näillä aloilla olisi oma itsenäinen etiikkansa. Erityisalojen tuntemus auttaa ymmärtämään tämän käytännön ongelmia niin, että yleisen etiikan pohjalta voidaan ratkoa täsmentyneitä ongelmia.

Moraalisen pulman ratkaiseminen

  1. Tutki tapausselostusta eli tarinaa. Tarkista faktat. Kokeile vaihtoehtoisten tarinoiden kertomista. Eläydy tarinan henkilöiden elämäntilanteisiin.
  2. Valitse sovellettava normatiivisen etiikan teoria tai moraalisen mielikuvituksen tuottama uusi ratkaisu. Ota päätöksentekoon mukaan kaikki asianosaiset, jos tilanne sitä edellyttää.
  3. Sovella normatiivisen etiikan teoriaa tai moraalisen mielikuvituksen tulosta. Tarkista, onko olemassa valitun periaatteen käyttöä rajoittavia seikkoja. Tee päätös oikeasta toiminnasta.
  4. Viesti päätöksestäsi kaikille asianosaisille. Ota huomioon kunkin keskustelukumppanin erityinen tilanne.
  5. Toteuta tarvittavat toimenpiteet.
  6. Arvioi ratkaisun onnistuneisuus tulevia tilanteita varten, kun kaikki seurausvaikutukset ovat tulleet näkyviin.

Moraalisen pulman ratkaisemista voi harjoitella vaunuongelmalla.

Sovelletun etiikan aloja


Soveltavan etiikan aloja on yhtä monta kuin yhteiskunnallisia käytäntöjäkin. Esimerkkejä ovat vaikkapa terveydenhuollon ja biotieteiden etiikka, informaatioteknologian etiikka, hakkerietiikka ja eri ammattien etiikat, kuten tuomarin tai toimittajan etiikka. Alla on kaksi esimerkkialaa: tieteen etiikka ja liike-elämän ja johtamisen etiikka.

Tieteen etiikka


Filosofi Thomas Wallgren keskustelee professori Kari Enqvistin kanssa tieteen etiikasta.

Tiede on monissa nykyisissä yhteiskunnissa niin määräävällä paikalla, että tieteen etiikka on keskeinen soveltavan etiikan alue. Usein puhutaan erikseen tutkimuksen etiikasta ja tieteen etiikasta.

Tutkimuksen/tutkijan etiikassa käsitellään niitä vastuita, joita yksittäisellä tutkijalla on tutkimuksen asianmukaisesta tekemisestä varsinkin suhteessa tuotettavaan tietoon. Tutkija ei saa varastaa omiin nimiinsä toisten tuottamia tutkimustuloksia. Hän ei saa tekaista tutkimusaineistoja. Hän ei saa tahallisesti vääristellä datan tulkintaa tarkoituksenmukaisuussyistä. Kaiken tämän tarkoituksena on pyrkiä siihen, että saadaan aikaiseksi uutta luotettavaa tietoa kaikkien tiedonkäyttäjien hyödyksi.

Tieteen etiikan tarkastelut voidaan tyypitellä kahden ongelman mukaan: onko kysymyksessä tutkimusprosessiin vai tutkimuksen tulokseen liittyvä eettinen ongelma? Tutkimusprosessiin liittyviä ongelmia on nimitetty Mengele-tapauksiksi ja tuloksiin liittyviä ongelmia Manhattan-tapauksiksi.

Tutkimusta voidaan jaotella esimerkiksi perustutkimukseen, soveltavaan tutkimukseen ja kehittämistyöhön. Perustutkimus on omaperäistä uuden tieteellisen tiedon etsintää. Soveltavalla tutkimuksella tarkoitetaan tiettyyn käytännön tavoitteeseen tai sovellukseen tähtäävää ja perustutkimuksen tuloksille rakentuvaa tiedon etsintää. Kehittämistyön päämääränä on tutkimustulosten avulla saavuttaa uusia tai parannettuja tuotteita, tuotantovälineitä tai -menetelmiä ja palveluja. Eettinen ongelma voi paikantua johonkin tai kaikkiin näistä vaiheista. Missä vaiheessa asioihin pitäisi puuttua?



Olisiko atomipommin keksimiseen johtavassa prosessissa (Manhattan-tapaukset) pitänyt puuttua asioihin jo fysiikan perustutkimusta kehiteltäessä? Olisiko pitänyt ennalta aavistaa, että suhteellisuusteorian pohjalta on mahdollisuus ponnistaa tuhoisiin tuloksiin? Juuri tieteellisen tutkimuksen tulosten epäeettisyyden arviointi on sangen hankalaa, koska samasta perustutkimuksen saavuttamasta tuloksesta on usein mahdollista luoda sekä haitallisia että hyödyllisiä tuotteita soveltavassa tieteessä ja kehitystyössä. Lisäksi on vaikeaa ennakoida, mitä kaikkea jostakin tietyn tieteen perustutkimuksen teoriasta on mahdollista myöhemmin – muuhun tutkimukseen yhdistettynä – johdella.

Tieteellisen prosessin moraalisuutta on arvioitu mm. keskustelemalla Natsi-Saksassa ihmisillä tehdyistä vaarallisista tai kuolettavista kokeista. Mengele-tapauksilla viitataan lääkäri Josef Mengelen tekemiin julmiin ja raakoihin lääketieteellisiin kokeisiin. Vastaavanlaista materiaalia on toki saatavissa muistakin historian vaiheista, toisten kansakuntien historiasta. Tällä hetkellä suurta mielenkiintoa herättävät eläinkokeet. Jos eläinkokeet ylipäätään ovat sallittuja, mihin raja pitäisi vetää? Saako eläimillä testata lääkkeitä, joita tarvitaan ihmishenkien pelastamiseksi? Jos saa, saako testata myös muiden kuin letaalien sairauksien parantamiseen tarvittavia lääkkeitä? Lienee helppo perustella, että koe-eläinten käyttö kosmetiikkateollisuuden tuotteiden testaamisessa on kiellettävä.

Ketkä ovat vastuussa tieteen etiikan tavoitteiden saavuttamisesta? Tiede on monitahoinen prosessi, jota voidaan kuvata myös instituutioiden näkökulmasta, jolloin puhutaan tutkimusjärjestelmästä. Tutkimusjärjestelmän osia ovat voimavarat, ohjausjärjestelmä, toimeenpanojärjestelmä ja hyödyntämisjärjestelmä. Voimavarat eli tutkimusjärjestelmän resurssit koostuvat tutkimustoimintaan suunnatutuista valtion budjettivaroista, säätiöiden ja yritysten tutkimusvaroista, tutkijoista ja tutkimuslaitteista ja -välineistä. Ohjausjärjestelmä tarkoittaa tiedehallintoa ja tiedepolitiikkaa. Toimeenpanojärjestelmä tarkoittaa kaikkia tutkimusta tekeviä tahoja sekä tulosten julkaisemisesta, tallentamisesta ja välittämisestä huolehtivia elimiä. Hyödyntämisjärjestelmään kuuluvat tutkimustulosten käyttäjät ja soveltajat.

Missä instituution osassa vastuuhenkilöt sijaitsevat? Jos esimerkiksi valtio tai jokin teollisuuden haara haluaa teettää tutkimusta, joka on joko prosessiltaan tai tuloksiltaan epäeettistä, pitääkö yksittäisen tutkijan kantaa vastuu, vai onko ensisijainen vastuu joillakuilla muilla yksilöillä tai kollektiiveilla?

Liike-elämän ja johtamisen etiikka


Yritysjohtaja Matti Alahuhta puhuu filosofian hyödyistä ja sen soveltamisesta johtamiseen.

Liike-elämän etiikka ja johtamisen etiikka sen osana ovat alan historian kuluessa käyneet läpi mittavan muutoksen. Kaupankäynnin moraalin ja hyvän johtamisen pohdintoja löydämme tuttuun tapaan antiikin filosofien kirjoituksista. Aihepiirin tutkimus on kuitenkin ajan oloon tematisoitunut itsenäiseksi tutkimusalueeksi, jossa filosofialla on enää vain yhden osa-alueen rooli. Samanlainen prosessi on koettu esimerkiksi logiikan tutkimuksessa. Alun perin filosofinen teorian kehittely on siirtynyt yhä vahvemmin matematiikan tutkimuksen haaraksi.

Liike-elämän etiikan tutkimuksessa yhdistyvät tällä hetkellä filosofian ohella lukuisat erityistieteiden alat, esimerkiksi sosiologia, sosiaalipsykologia, moraalipsykologia, kulttuuriantropologia, kansantaloustiede – varsinkin behavioural economics eli psykologinen taloustiede – ja liiketaloustieteet eri osa-alueineen. Kognitiotieteen sateenvarjon alla tapahtuu runsaasti liike-elämän etiikan tutkimusta. Neurotieteet ovat tämän kentän uusin tulokas. Kun katsotaan moraalin tutkimuksen uusinta kirjasatoa, mukana on esimerkiksi hormonaalinen kuvaus altruismia kasvattavista tekijöistä: oksitosiini on tämän tutkimuksen mukaan altruismia avittava hormoni.

Filosofiassa soveltavan etiikan ohjelma on pitkään säilynyt samanlaisena, katolisen kasuistiikan mallin mukaisena. Valittua normatiivisen etiikan teoriaa sovelletaan johonkin yhteiskunnalliseen käytäntöön, tavallisimmin tiettyyn toimialaan. Laajassa mielessä liike-elämä on tällainen toimiala, mutta mitään kouriintuntuvaa ei voida sanoa, ellei konkretisoida myös jotakin liike-elämän osa-aluetta, johon soveltaminen kohdistuu. Näin voidaan luoda esimerkiksi tilintarkastuksen etiikka, markkinoinnin etiikka, johtamisen etiikka. On ymmärrettävää, että pelkkä normatiivisen etiikan tuntemus ei tällöin riitä. On oltava täsmällinen käsitys sovelluksen kohteena olevasta asiasta, kuten tilintarkastuksesta tai markkinoinnista, jotta sovellus olisi kelvokas. Vaikka sovellettava etiikka on yksi ja sama, kullakin käytännön toiminnan alueella on omat erityiset haasteensa, jotka etiikan soveltamisessa on otettava huomioon, jotta yleisistä periaatteista pystyttäisiin lopulta johtamaan käyttökelpoisia käytännön toimintaohjeita.

Liike-elämän etiikassa on myös alueita, kuten viime vuosina voimistunut globalisoitumisen tutkimus, joissa tutkimuksen arvolähtökohdat ovat korostuneesti esillä jo tutkimusasetelmassa. Kaikki sosiaalitutkimus on luonnollisestikin arvosidonnaista, mutta kun aiheena on globalisoitumisen kaltainen ihmisten hyvinvointiin suuresti vaikuttava kokonaisuus, tutkimusaiheen valinnassa painottuvat muiden arvojen ohella myös vahvasti moraaliset kannanotot. Jos tutkitaan globalisoitumisen vaikutuksia ympäristön tilaan tai varallisuuden jakautumiseen, taustalla on usein eettinen ongelmanasettelu.

Talousetiikkaa on perinteisesti pidetty yhtenä liike-elämän etiikan alueena. Tämä keskustelu on edelleen meneillään, vaikka aihepiiri vaihtelee eri puolilla maailmaa. Talouskasvun siunauksellisuus ja tuloerojen suotavuus ovat esimerkkejä aiheista. Euroopan finanssikriisin hoidosta käytetään jatkuvasti puheenvuoroja, joissa on voimakas moraalinen lataus.

Liike-elämän etiikan tutkimus edellyttää nykytilanteessa sekä empiiristen tieteiden että käsitteellisen tutkimuksen keinovalikoiman käyttöä. Empiiristä tiedettä tarvitaan kuvaamaan tilannetta, johon etiikkaa sovelletaan. Filosofiassa käytetty normatiivinen etiikka puolestaan on perinteisesti pyrkinyt asettumaan yleiselle tasolle: se on luonteeltaan universalisoituvaa. Se on sovellettavissa kaikkiin ihmisiin samalla tavalla. Etiikan yleistettävyys on kuitenkin ollut jatkuvan keskustelun kohteena kulttuurirelativismin paineessa. Liike-elämän etiikassa on myös tavallista liittää erilaisiin yhteiskunnallisiin rooleihin erilaisia moraalisia odotuksia.

Erityisiä moraalisia odotuksia on usein kohdistettu juuri johtajiin. Kun puhutaan hyvistä johtajista, tullaan väkisinkin keskustelleeksi lukuisista hyvyyden lajeista. Johtajan on oltava hyvä siinä mielensä, että hän saa johtamansa yhteisön päämäärät toteutetuiksi. Hänen on oltava myös moraalisessa mielessä hyvä. Käytännössä nämä hyvyyden lajit kietoutuvat yhteen. Jotta johtaja saisi tulosta aikaan, johdettavien on koettava hänet oikeudenmukaiseksi. Jos taas johtaja taitamattomuudellaan tärvelee työyhteisönsä toiminnan jatkuvuuden edellytykset, hän tulee aiheuttaneeksi suurta kärsimystä, eikä tällainen toiminta ainakaan seurausetiikan valossa ole moraalisesti ansiokasta. Johtamisen etiikan ongelmista kertoo sekin, että alan tutkimuksessa myös psykiatrit ovat olleet aktiivisia. Puheena ovat olleet esimerkiksi johtajien psykopatia ja narsismi.

Ympäristöetiikka



Yksi aikamme keskeisiä etiikan soveltamisen alueita on ympäristöetiikka. Yksinkertaisen elämän ihanne leviää. Kuluttaminen elämäntehtävänä ei välttämättä innosta. Ilmastonmuutos on osoittanut, että olemme tähän asti eläneet väärin: lajimme on tuhoamassa omat elämisen edellytyksensä. Olemmeko laji, jonka koodiin on kirjoitettu agenttifilmien viesteistä tuttu ”self-destruct” tietyn elinkaaren päätökseksi. Radikaaleimpien ajattelijoiden mielestä olemme tuhonneet siinä määrin ekosysteemien elämää, että meidän väistymisemme on kokonaisuuden etu. Jotta jäisimme eloon, meidän on ymmärrettävä suhteemme luonnonkokonaisuuteen nykyistä paremmin.

Kaikki tähänastinen valtavirran etiikka on ollut antroposentristä eli ihmiskeskeistä etiikkaa. Olemme olleet oman ihmiskeskeisen näkökulmamme vankeja. Emme varmuudella tiedä, millaista on olla lepakko, emmekä ehkä haluakaan tietää. Uusi etiikka sisältää kuitenkin vaatimuksen asettua lajina lajien joukkoon yhtenä ekosysteemin osana. Tämä tuntuu loukkaavan syvästi perinteitämme. Yhdysvalloissa edelleen riehuva kiista luomisopin ja evoluutioteorian välillä osoittaa, että pidämme tiukasti kiinni erityisasemastamme.

Pohdittavaa ympäristöetiikasta:

  1. Minkälaisilla olennoilla on itseisarvoa? (Itseisarvojen/välinearvojen erottelu esitettävä.)
  2. Mitä on antroposentrinen etiikka? Voiko ihminen periaatteessakaan kannattaa toisenlaista etiikkaa?
  3. Mitä elonkehän arvon tunnustaminen tarkoittaisi käytännössä?
  4. Mitä yksittäinen ihminen voi tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi?

Moraalin kulttuurirelativismi



Olipa kerran viisas rabbi, joka oli niin avaramielinen, että hän kykeni näkemään jokaisen ongelman kaikki eri puolet. Eräänä päivänä hänen luokseen tuli mies pyytämään, että rabbi myöntäisi hänelle avioeron. ”Mitä sinulla on vaimoasi vastaan?” kysyi rabbi totisella äänellä. Mies piti pitkän valituspuheen vaimonsa vioista. ”Sinä olet oikeassa”, rabbi myöntyi kun mies oli lopettanut. Sitten rabbi kääntyi vaimon puoleen. ”Kuulkaamme nyt sinun tarinasi”, hän kehotti. Nainen kertoi nyt vuorostaan puolisonsa äärimmäisistä julmuuksista, joita hän oli joutunut kestämään. ”Sinä olet oikeassa”, hän sanoi syvän vakaumuksen vallassa, kun nainen oli lopettanut. Paikalla oli myös rabbin vaimo, joka oli seurannut keskustelua. Miehensä vastauksen kuultuaan hän huudahti: ”Eihän asia noin voi olla? Tietenkään molemmat eivät voi olla oikeassa.” Rabbi kohotti kulmakarvojaan ja mietti ankarasti. Lopulta hän nyökkäsi ja totesi: ”Sinä olet oikeassa.”



Nykyihmiseltä edellytetään ymmärrystä ja empatiaa kuulla jokaisen lähimmäisensä tarina. Sivistäytymisprosessissaan ihmisen on opittava ymmärtämään jokaisen tarinan oikeutus kertojan omalta kannalta. On opittava asettumaan lähimmäisen asemaan, niihin mokkasiineihin, joilla tämän elämäntaival on asteltu. Mutta tarinat ovat olleet virtuaalitodellisuutta paljon ennen kuin käsite syntyikään. Tarinaan on mahdollista kävellä sisään, vaikka tarina olisi fiktiivinen – tai jopa tuhoisa. Siksi meille on samanaikaisesti tärkeää se, kuka on oikeassa. Halu ”päästä oikeuteen” on edelleen ihmispersoonan syvä kohta. Etiikka (moraalin teoreetttinen pohdinta) tarkastelee myös sitä, mikä ihmisessä on syvää ja yhteistä muiden ihmisten kanssa.

Usein kuulee sanottavan, että moraali koostuu pelkästään ihmisten tunneperäisistä mielipiteistä. Yksi moraalikäsitys ei siis voi olla toista parempi. Filosofinen moraalikeskustelu edellyttää kuitenkin, että voimme käydä rationaalista keskustelua moraalikysymyksistä: esitämme siis perusteltuja näkemyksiä emmekä pelkästään omia paheksunnan tai hyväksynnän kokemuksiamme. Tässä yhteydessä esiin nousee aina myös moraalin kulttuurirelativismi ja subjektivismi.

Kulttuuri terminä on arkikielessä entisestään epämääräistynyt. Erottelemme eri kansakuntien kulttuureja, mutta puhumme myös eurooppalaisesta viinikulttuurista, suomalaisesta saunakulttuurista, yrityskulttuurista tai some-kulttuurista. Tämä merkitsee sitä, että jonkin maantieteellisesti tunnistettavan kulttuurialueen sisällä on lukuisia alakulttuureja, joille ehkä pitäisi kulttuurin nimissä myöntää oman arvomaailman oikeutus. Läsnä on tietysti myös taiteita painottava hengenviljelyn maailma, jolloin kulttuurin vastapuolina ovat esimerkiksi tieteet ja erilaiset yhteiskunnallisen toiminnan muodot. (Tämäkin näennäinen vastakohtaisuus on pitkän prosessin tulos, koska latinan ars aloitti syvälle käyvän eriytymisen tieteisiin ja taiteisiin vasta Immanuel Kantin aikoina.)

Tänä aikana useimmat ihmiset tunnustautuvat moraalirelativisteiksi, mutta epäröimättä sanovat kannattavansa ihmisoikeuksia. Monikaan ei huomaa, että tässä olisi jotakin ongelmallista. Kuitenkin ihmisoikeudet on tarkoitettu soveltumaan kaikkiin ihmisiin kaikkina aikakausina samalla tavalla: kyse on yleistettävästä moraalista puhtaimmillaan. Poliittisen filosofian kentällä ihmisoikeuksia on käytetty perusteluina puuttua erilaisia painostuskeinoja käyttämällä eri maissa harjoitettuihin toimiin, esimerkiksi kidutukseen, rotuerotteluun, laittomiin vangitsemisiin (ks. ihmisoikeudet.net-sivusto).

Jyrkkä moraalirelativismi on sisäisesti ristiriitainen kanta, joka on jo mainittu itsensä kumoavana kantana argumentaatiovirheitä käsitelleessä osiossa. Maltillisen moraalirelativismin mukaan moraalijärjestelmää pitävät yllä järkevät ihmiset. Moraalissa on yleispäteviä minimiehtoja, kuten mielivallan tai epäjohdonmukaisuuden vastustaminen. Muilta osin moraalin sisältö on kulttuurisidonnaista. Maltillinen moraalirelativismi edellyttää suvaitsevaisuusperiaatteen noudattamista. Meillä ei ole hyviä perusteita puuttua toisten kulttuurien moraalisiin käytäntöihin eikä ylipäätään arvostella elämänmenoa oloissa, joita emme tunne ja joihin emme kykene eläytymään.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä