3.2. Mitä on tietäminen?

Mitä tieto on?

old-school-knowledge.jpgMitä tiedämme? Esimerkiksi tiedän, että istun tällä hetkellä tietokoneen ääressä kirjoittamassa. Tiedän, että taloni on Espoossa. Tiedän puolisoni nimen. Tiedän, että Suomi kuuluu Euroopan unioniin. Tiedän, että Pähkinäsaaren rauha solmittiin 1323. Mutta tiedänkö asioita tulevaisuudesta? Oletan, että on joitakin ajattomia tosiasioita, kuten että 2 + 2 = 4. Luonnonlaitkin pitänevät paikkansa myös tulevaisuudessa, vaikka emme tällä hetkellä niitä kaikkia tuntisikaan.

Edellä sanotut ovat esimerkkejä, joissa henkilö tietää, että jokin asia on tietyllä tavalla. Tämä ”tietää että” on juuri propositionaalista tietoa. Tämän ohella on olemassa taitotietoa, joka edellyttää kykyä vastata kysymykseen, miten jotakin tehdään. Miten ajetaan polkupyörällä? Miten sidotaan kengännauhat? Jotkut filosofit katsovat, että taitotieto on kokonaan eri asia kuin propositionaalinen tieto. Toisten mielestä taas taitotieto koostuu suuresta määrästä tosia väittämiä. Jotta osaisi valmistaa lihapullia, on tunnettava joukko tosia väitelauseita, jotka koskevat reseptiä, ruoka-aineita ja valmistusmenetelmiä.

Lisäksi on olemassa henkilökohtaista tietoa tai tuttuustietoa. ”Tunnen tämän koulun rehtorin.” Pystyn tunnistamaan rehtorin ulkonäöltä, tiedän, mistä hän on kotoisin, ja tiedänpä hänen asuinpaikkansakin.

Tässä yhteydessä keskitymme kuitenkin propositionaaliseen tietoon, jota filosofisessa tieto-opissa useimmiten tutkitaan. Epistemologia tulee kreikan sanasta episteme, joka tarkoittaa tietoa tai uskomusta, ja sanasta logos, joka tarkoittaa järjestävää periaatetta, tai tässä tapauksessa jonkin asian tutkimusta. Epistemologia on siis tieto-oppia, tiedon tutkimista.

Epistemologiassa tutkitaan esimerkiksi skeptismin ongelmaa. Ihminen usein erehtyy; mistä tiedämme, ettemme erehdy kaiken aikaa? Mitä voimme yleensäkään tietää, ja millaisia kriteereitä tiedolle on asetettava? Miten ihmismieli on suhteessa ulkoiseen todellisuuteen? Mistä tiedämme, onko ulkomaailmaa olemassakaan, vai onko ulkomaailmaksi kuvittelemamme asia vain oman mielemme osa? Ks. tiedon hermeneuttinen kehä.

Edelleen pohditaan, mikä on tietomme lähde. Empiristit väittävät, että kaikki tieto on viime kädessä palautettavissa aistien antamaan kokemukseen. Aivojemme on kuitenkin muokattava aistien avulla saatua informaatiota. Vasta tämän prosessin tuloksena syntyy havaintoja. Kun havainnoista muodostetaan systemaattinen kokonaisuus, voimme puhua kokemusperäisestä eli empiirisestä tiedosta.

Rationalistit ajattelevat, että kokemustiedon lisäksi on olemassa a priori -tietoa (järkitieto). Latinankielen a priori tarkoittaa edeltäpäin; ennen (aistien välittämää) kokemusta; kokemuksesta riippumatta. Tämä on saanut pohtimaan, onko meillä synnynnäisiä ideoita esimerkiksi loogis-matemaattisesta tiedosta. Rationalisti ajattelee, että totuus löytyy filosofisen pohdiskelun avulla.

Vierassieluisuuden ongelma on paitsi mielenfilosofinen myös tietoteoreettinen ongelma. Mistä tiedän, että muilla ihmisillä on mieli (tai sielu)? Kykenen havainnoimaan toisten käyttäytymistä, mutta mitä voin sen perusteella päätellä?

Voimme helposti kuvitella maailman, jossa näen punaisena sellaisen pallon, jonka muut näkevät värinä, jota kutsuisin vihreäksi. Entä jos korkeana kuulemani ääni onkin muiden mielestä matala? Mistä tiedämme, että koemme maailman samalla tavalla kuin muut? Tai mistä tiedämme, että toiset eivät ole jonkinlaisia automaatteja tai robotteja, jotka käyttäytyvät samoin kuin itse käyttäydyn, vaikka heiltä puuttuukin mieli?

Ellemme tiedä, onko muilla ihmisillä henkisiä tiloja eli mieli, voimme ajautua solipsismiin. Solipsisti ajattelee, ettei ole olemassa muita mieliä kuin yksilön oma mieli. Sen vuoksi ei ole tarpeen edes koettaa todistaa muiden mielien olemassaoloa. Kun oman mielen ulkopuolista maailmaa ei voida tuntea, ehkä sitä ei olekaan.

Tiedon komponentit: uskomus, totuus, oikeutus

Ajatellaanpa tarkemmin tosiasioita koskevaa tietoa. Jotta henkilö voisi sanoa tietävänsä jotakin, hänen täytyy ensinnäkin uskoa puheena oleva väitelause. Toinen tiedon komponentti on totuus. Kolmanneksi tarvitaan oikeutus, mikä tarkoittaa sitä, että on olemassa hyviä ja riittäviä perusteita uskomukselle väitelauseen totuudesta.

Atli.jpgOletetaan, että istut bussissa ja satut kuulemaan viereisellä penkkirivillä käytävän keskustelun. Tuntematon henkilö sanoo toiselle: "Hunni Attilasta tuli hunnien hallitsija yhdessä veljensä kanssa vuonna 434". Kun vilkaiset puhujaa, hän vastaa mielikuvaasi yliopiston professorista, ja päättelet, että Hunni Attilaa koskeva tieto pitää paikkansa. Nyt sinulla on tosi uskomus, mutta sen oikeutus on vähäinen. Niinpä googletat puhelimellasi Hunni Attilan ja saat saman tiedon Internetistä. Wikipedia voi tarjota virheellistä informaatiota. Jos kuitenkin monet historiantutkijoiden käsitykset yhtenevät, on jo olemassa hyviä perusteita uskoa Hunni Attilan elämäkertatietojen oikeellisuuteen.

Tarvittavan oikeutuksen laatu riippuu tapauksesta. Uskon, että istun parastaikaa tietokoneen ääressä kirjoittamassa. Valaistus on riittävän hyvä, jotta näen tietokoneen ja sanojen ilmestymisen näytölle. Tunnen sormien kosketuksen näppäimistöön. Ajattelen seuraavia kirjoitettavia sanoja. Olen normaalissa mielentilassa. Ei ole syytä epäillä, että uneksisin tai hallusinoisin. Olen tässä tilanteessa luotettava tiedollinen toimija, ja voin pitää uskomustani oikeutettuna.

Katso myös mitä Markus Lammenranta sanoo uskomuksista.

Edmund Gettier -ongelma

”Tosi, oikeutettu uskomus” oli tiedon käypä määritelmä vuoteen 1963 asti. Silloin Edmund Gettier kyseenalaisti määritelmän ehtojen riittävyyden. Gettier käytti tyypillistä filosofisen argumentoinnin menetelmää: hän käytti vastaesimerkkejä, joissa henkilöllä on tosi, oikeutettu uskomus, mutta hänellä ei ole tietoa.

shutterstock_146607707_filosofia_p.jpgOletetaan, että on kaksi miestä, Smith ja Jones, jotka ovat hakeneet työpaikkaa. Smith on kertonut Jonesille, että hänellä ei ole rahaa mukanaan. Hänen täytyykin lainata hieman voidakseen ostaa välipaloja automaatista. Jones ojentaa Smithille kymmenen kolikkoa, jotka Smith panee taskuunsa. Jonesilla on nyt oikeutettu uskomus: Smithillä on kymmenen kolikkoa taskussa.

Lisäksi Anderson, yrityksen toimitusjohtaja – luotettava taho – on kertonut Jonesille, että Smith tulee saamaan työpaikan. Jonesilla on nyt toinenkin oikeutettu uskomus: Smith on mies, joka saa työpaikan. Kahdesta oikeutetusta uskomuksestaan Jones tekee päätelmän: miehellä, joka saa työpaikan, on kymmenen kolikkoa taskussaan.

Viime hetkellä Anderson kuitenkin vastoin tapojaan muuttaa mielensä ja antaa työpaikan Jonesille. Sattumoisin Jonesilla oli alun perin kaksikymmentä kolikkoa taskussaan. Kun hän antoi Jonesille kymmenen, hänelle itselleenkin jäi kymmenen. Näin ollen väittämä ”miehellä, joka saa työpaikan, on kymmenen kolikkoa taskussaan” on paitsi oikeutettu, myös tosi. Tietääkö Jones? Juuri tämän Gettier kyseenalaisti.

Gettierin ongelmaa on pyritty ratkaisemaan monin eri tavoin. Perusasia on se, että oikeutuksen tulee olla oikeanlaisessa suhteessa väittämään. Esimerkissä suhde tiedon ja oikeutuksen välillä on sattumanvarainen. Oikeanlaisen oikeutuksen lisäksi tiedon määritelmä edellyttää, että selvitämme, mitä on totuus.