3.5. Tiedon lähde

Opittu vai synnynnäinen tieto?

Mistä tieto tulee? Filosofit ovat aikojen saatossa esittäneet kaksi päävaihtoehtoa, jotka ovat empirismi ja rationalismi. Empiristien mukaan tiedon lähteenä ovat aistihavainnot: kaikki tieto on kokemusperäistä eli empiiristä. Rationalistien mielestä on olemassa myös aistihavaintoja edeltävää (a priori) synnynnäistä tietoa. Vaikka tietoisuutemme tämän tiedon olemassaolosta kehittyy vasta elämämme aikana, a priori -tiedon perustavat rakenteet ovat jo olemassa.

Suuri osa tiedostamme on aisteihin perustuvaa. Kuulen kahvinkeittimen porinan keittiöstä tai näen tekstin, jota lukemalla saan selville toisten aistihavaintoja eilisestä jalkapallo-ottelusta.
Rationalistit pitivät kuitenkin aistien välittämää tietoa pintapuolisena. Vain järjen ja käsitteellisen päättelyn avulla ihminen kykenee tunkeutumaan havaintojen pintaa syvemmälle. Esimerkiksi matematiikan – apriorisen tiedonalueen – voimallista kykyä mallintaa todellisuutta on vaikea kiistää.

Rationalistit pitivät kuitenkin aistien välittämää tietoa pintapuolisena. Vain järjen ja käsitteellisen päättelyn avulla ihminen kykenee tunkeutumaan havaintojen pintaa syvemmälle. Esimerkiksi matematiikan, apriorisen tiedonalueen, voimallista kykyä mallintaa todellisuutta on vaikea kiistää. Rationalistit menevät kuitenkin vielä pidemmälle: heidän mukaansa myös metafyysisten totuuksien oivaltaminen järjen varassa on mahdollista. Esimerkiksi Descartes ajatteli, että tieto voi perustua vain selviin ja epäilyksettömiin järjen totuuksiin (ajattelen, siis olen olemassa), joiden perusteella voidaan johtaa laajempia ja monimutkaisempia tietokokonaisuuksia (dualismi). Empiristien näkökulmasta ajatus on perusteeton. Järkeilyn avulla voidaan oikeuttaa vain matemaattisia ja loogisia ideoita. Metafyysisten kysymysten, kuten Jumalan tai substanssin olemassaolosta, ihminen ei voi tietää mitään – ei järjen eikä kokemuksen perusteella. Jyrkkien empiristien mukaan metafyysiset ongelmat ovat ratkeamattomia ja siksi mielettömiä.

Havaintojen objektiivisuus

Kannattaa huomata, että tieteellisessä tutkimuksessa tapahtuva havaitseminen eroaa tapahtumien omakohtaisesta kokemisesta. Joissakin tilanteissa omakohtainen kokemus voi olla virheellisen informaation lähde, eikä suinkaan totuuden tae. Joillakin ihmisillä voi olla esimerkiksi omakohtaisia parapsykologisia kokemuksia, vaikka niitä ei kontrolloiduissa tutkimusolosuhteissa kyetä havaitsemaan. Meedio voi kokea kykenevänsä keskustelemaan kuolleiden kanssa. Koeolosuhteissa keskustelua ei ehkä voidakaan toistaa. Empiirisessä tieteessä objektiivisuus edellyttää toistettavuutta kontrolloiduissa oloissa.

Empirismi ja rationalismi



Aristoteles oli empiristi. Hän pyrki havainnoimaan eri ilmiöitä järjestelmällisesti, esimerkiksi hyvän elämän piirteet hän päätteli tarkkailemalla ihmisiä. Saman ajattelutavan myöhempää versiota edusti brittiläinen empirismi 1600–1700-luvuilla. Koulukunnan maineikas edustaja oli John Locke (1632–1704). ”Järjessä ei ole mitään synnynnäistä”, ajatteli Locke. ”Paitsi järki itse”, irvaili saksalainen rationalistifilosofi Gottfried Wilhelm von Leibniz (1646–1716).

Aristoteleen ja Locken mukaan lapsi on tabula rasa (lat.), tyhjä taulu, tai kuten arkikielellä sanoisimme valkoinen paperi. Ihmisillä ei maailmaan tullessaan ole synnynnäistä apriorista tietoa, vaan käsitys kaikesta tiedettävästä – muodoista, syy-seuraussuhteista ja moraalista – syntyy kokemusten perusteella.

shutterstock_163123175_filosofia_p.jpg

Synnynnäinen tieto saattaa kuulostaa nykylukijasta koomiselta ilmaisulta. Ajatus avautuu paremmin käsiteanalyysin avulla. Nykyisin ajatellaan, että ihmisellä ei voi olla synnynnäistä propositionaalista tietoa. Sen sijaan ihmisen kyvyt oppia erilaisia asioita, esimerkiksi kielenkäyttöä tai rationaalista päättelyä, voivat olla synnynnäisiä taipumuksia, jotka kehittyvät kokemusten myötä.

Mitä itse ajattelet: millaisia kykyjä ja taipumuksia vauvalla täytyy olla, jotta hän voi kasvaa aikuiseksi ihmiseksi? Vaatiiko ihmisyys synnynnäisiä tietorakenteita?

Mielenkiintoista on pohtia, mistä universaalit eli yleiskäsitteet – vaikkapa "punainen" tai "koira" – ilmestyvät ajatteluumme. Arkielämässähän olemme koko ajan tekemisissä yleiskäsitteiden kanssa. Kun menee kauppaan ostamaan hedelmiä, haluaa ostaa yleiskäsitteen. Käytännön ostoksia varten onkin mietittävä, mitkä oliot kuuluvat tähän yleiseen luokkaan. Haluaako omenoita vai appelsiineja?

Miten lapset voivat tietää, että bernhardilaiset ovat koiria, mutta niin ovat kiinanpalatsikoiratkin? Kuinka he osaavat erottaa tuolit pöydistä? Rationalisti saattaa vedota synnynnäisiin ideoihin. Empiristit taas ajattelevat, että ihmiset oppivat yleiskäsitteen merkityksen vähitellen tarkkailemalla yksilöiden yhteisiä piirteitä. Lapsi oppii esimerkiksi koiruuden käsitteen vähitellen. Hänen ensimmäinen koirakontaktinsa on ehkä chihuahua. Ahaa, tällainen on koira, lapsi päättelee. Seuraavaksi vuorossa on dalmatialainen, josta kerrotaan, että sekin on koira. Lapsi korjaa käsitystään koirasta kattavammaksi.

Mitä mieltä olet, onko olemassa nuorisoa vaiko vain yksittäisiä nuoria ihmisiä?

Antiikin kreikkalainen Platon oli rationalisti, joka ajatteli, että universaalit ovat synnynnäisiä. Esimerkiksi yhtäsuuruus, hyvyys, kauneus ja hurskaus ovat asioita, jotka tiedämme jo ennen syntymäämme. Ellemme myöhemmin enää tiedä näitä asioita, olemme yksinkertaisesti unohtaneet.

Kantin tieto-teoria

shutterstock_184553570_p.jpg

Empirismin ja rationalismin synteesiä edusti saksalaisfilosofi Immanuel Kant (1724–1804). Kantin mielestä on kolmenlaisia väittämiä. Analyyttinen a priori -väittämä on määritelmän mukaan tosi eikä anna informaatiota maailmasta. Esimerkiksi ”yksisarvinen on eläin, jolla on hevosenkaltainen ruumis ja sarvi otsan keskellä” on yksisarvisen määritelmä, mutta ei sano mitään siitä, onko yksisarvisia olemassa.

Platonin jälkeen rationalistit ovat korostaneet synnynnäisenä tietona analyyttisiä a priori -väittämiä, kuten identiteetin lain (a=a) tai ristiriidattomuuden lain (a ei ole samaan aikaan a ja ei-a). Mannermaiset rationalistit, kuten Descartes, uskoivat järjen avulla voitavan oivaltaa välttämättömiä totuuksia, jotka kuvaavat maailmaa oikein. Varmaa tietoa saadaan päättelemällä deduktiivisesti välttämättömistä totuuksista muut maailmaa koskevat tosiseikat. Tosiasiassa analyyttiset a priori -väitteet eivät kuitenkaan lisää tietoamme maailmasta. Maltisemmassa rationalismin muodossa hyväksytään myös empiirisiä havaintoja deduktiivisen päättelyn lähtökohdiksi.

Synteettinen a posteriori -väittämä antaa informaatiota maailmasta, mutta väittämän totuus riippuu maailman sattumanvaraisista piirteistä. Esimerkiksi väittämä ”ikkunani edessä on yksi kirsikkapuu” on ehdollisesti tosi. Jos maailma olisi järjestynyt jollakin muulla tavalla, väittämä ei olisi totta.

Empiristit korostavat synteettistä a posteriori -tietoa. Jos ihminen haluaa tietää jotain maailmasta, hänen pitää havainnoida maailman satunnaisia tosiseikkoja – pelkkä järkeily ei siihen riitä. Empiristien mukaan tietoa saadaan induktiivisen päättelyn keinoin.

Naiivin empirismin yksi ongelma on se, että se edellyttää todellisuuden olevan sellaisenaan havaittavissa. Rationalistit puolestaan uskovat, että maailma on sellainen, millaisena järki sen ymmärtää. Immanuel Kant kuitenkin ajatteli, että kaikkeen havaintoon liittyy sisällöllisiä ja käsitteellisiä aineksia. Ei ole olemassa puhdasta havaintoa sellaisenaan. Tulkitsemme kaikki havaintomme jonakin (tippaleipänä, tietokoneena), vaikka havaintomme ei voi sisältää kaikkea tulkintamme vaatimaa tietoa. Näenhän nytkin vain läppärini etupinnan ja silti havaitsen sen läppärinä.

Näin Kant kykenee muotoilemaan uuden tiedon tyypin. Kolmas väittämän tyyppi on synteettinen a priori -väittämä. Kantin mukaan nämä väittämät ovat synteettisiä, koska ne tarjoavat informaatiota maailmasta. Ne ovat kuitenkin myös apriorisia, koska ne ylittävät aistihavainnot. Esimerkkinä olkoon väittämä "jokaisella tapahtumalla täytyy olla syy." Tämä kertoo meille jotakin siitä, millainen maailma on. Emme kuitenkaan voi tietää tätä kokemuksen perusteella, koska emme voi yksilöllisesti tai kollektiivisesti olla todistamassa kaikkia maailman tapahtumia, jotta voisimme pelkästään kokemuksen nojalla varmistua lauseen totuudesta.

Kantin oppi ymmärryksen kategorioista on kuuluisa. Kantin mukaan mieli on aktiivinen. Se järjestää koko ajan saamiaan aistikokemuksia sellaisten periaatteiden mukaan, jotka ovat mielessä jo valmiina. Mieli tarjoaa ajan ja avaruuden kehyksen, johon havaintoja järjestetään. Jokainen havainto mielletään ajassa: kuulen koiran haukun ennen kuin se tulee huoneeseen. Havainto asettuu myös paikkaan: näen tuolin pöydän vasemmalla puolella tai maton ikkunan edessä.

Aika ja paikka ovat havainnon muotoja, ihmisen tietoisuuden ominaisuuksia, johon aistimukset mukautuvat. Jos lähden kaupungille viettämään iltaa, tiedän, että tulen havaitsemaan kaiken ajassa ja paikassa, vaikka en voikaan tietää mitä kaikkea tulen illan aikana havaitsemaan.

Millainen havainto voisi olla ei-ajallinen ja ei-paikallinen?

Kantin mukaan on olemassa kaksitoista kategoriaa, joiden avulla ihminen voi ymmärtää maailmaa. Hän ei voi saada tietoa maailmasta sinänsä, koska hän käsittää asiat kategorioiden kautta. Voimme ainoastaan tietää, miten maailma ilmenee meille. Tiedolla on rajat. Kategorioita ovat esimerkiksi määrä ja laatu. Keskeistä on se, että syy-seuraussuhde on myös ymmärryksen kategoria. Empiristi David Hume oli tullut epäilleeksi koko kausaalisuhteen olemassaoloa, koska sitä ei voi suoraan havaita. Kantia häiritsi se, että Humen mukaan emme voi osoittaa luonnonlakeja todeksi. Kant ajatteli, että mieli luo kausaalisia yhteyksiä erilaisten kokemustemme välille. Kun näen jalkapalloilijan potkaisevan palloa, pallon lentävän ilmassa ja maalivahdin ottavan sen kiinni, en näe pelkkiä irrallisia tapahtumia, vaan havaitsen yhden tapahtuman aiheuttavan toisen. Kun pelaaja potkaisi palloa, potku sai pallon lentämään. Kun maalivahti otti pallon kiinni, hän aiheutti pallon pysähtymisen.

Fiddlercrab.jpg

Havainto on rakennelma, jonka ymmärrys työstää havaintoaineksesta. Voimme löytää luonnonlait ja syy-seuraussuhteen maailmasta sellaisena kuin se meille ilmenee. Kantin tieto-oppi asettaa ihmisen tietokyvyn paradoksaliseen tilanteeseen. Toisaalta havainnonmuodot ja kategoriat mahdollistavat tiedon saamisen todellisuudesta, ja niiden avulla voimme hahmottaa maailmaa sellaisena kuin se meille ilmenee. Toisaalta mielemme aprioriset rakenteet estävät tiedon saamisen todellisuudesta eli maailmasta sellaisena kuin se mielemme apriorisista rakenteista riippumatta on.

Havaintopsykologinen tutkimus on antanut tukea Kantin ajatukselle mielen aktiivisesta roolista, vaikka Kant tutkikin kokemuksen ennakkoehtoja filosofian keinoin, ei suinkaan havaintopsykologian keinoin.

Miten ihmisen ja koiran havainnot maailmasta eroavat toisistaan?