3.4. Oikeuttaminen

Koherenssiteoria

Descartesin aikalainen hollantilaisfilosofi Baruch Spinoza (1632–1677) kannatti oikeutuksen koherenssiteoriaa. Tämä yhteensopivuusteoria mainittiin jo totuuden käsitteen yhteydessä.

Perustusteorian metafora tiedon oikeuttamiselle oli rakennus, jonka perustusta etsittiin. Koherentismin metafora on verkko; tieto ja oikeutus ovat rakentuneet verkon tapaan siten, että jokaisen verkon osan vahvuus riippuu ympäröivien alueiden vahvuudesta. Koherentismin kannattaja kieltää perustavien uskomusten olemassaolon.

shutterstock_105236255_p.jpg

Voimme kuvitella verkoston, jossa verkon solmut ovat yhteydessä toisiinsa liitäntöjen välityksellä, ja liitännät voivat säteillä yhdestä solmusta useisiin muihin solmuihin. Huomaamme, että tässä kokonaisuudessa ei ole mitään ilmeistä alku- tai loppupistettä. Jos uskomus on osa hyvin monimutkaista verkostoa, sitä ei oikeuta mikään perustavampi uskomus vaan sen kuuluminen verkostoon sen olennaisena osana. Kun uskomus kytkeytyy muihin uskomuksiin sopivalla tavalla, se on oikeutettu uskomus. Koherentti uskomusjoukko on sisäisesti ristiriidaton. Joukon uskomukset muodostavat yhdessä yhtenäisen kokonaisuuden.

Koherenssiteorian ongelma on taaskin uskomusjoukon valinta. Jos on olemassa kaksi yhtä koherenttia uskomusjoukkoa, kumpi pitäisi valita? Jos uskon, että olen suomalainen filosofi, pystyn sijoittamaan uskomukseni osaksi koherenttia kokonaisuutta. Jos uskon olevani Napoleon – ja olen tarpeeksi nokkela – voin siinäkin tapauksessa koota sopivan uskomusjoukon. Onko kumpikin uskomus yhtä oikeutettu?