Markus Lammenranta – Descartesin kehäpäätelmä

Järjen pätevöittäminen ja karteesinen kehä

Markus Lammenrannan ajatuksia Descartesin päätelmästä:

»Descartesin epäily pysähtyi, kun hän huomasi ensimmäisen epäilyksettömän totuuden. Oli ainakin yksi asia, jota hän ei pystynyt epäilemään: hänen oma olemassaolonsa.

”Huomasin välittömästi, että yrittäessäni tällä tavalla ajatella kaiken epätodeksi oli välttämätöntä, että minä, joka ajattelen tätä, olen jotakin. Ja havaitessani, että tämä totuus – ajattelen, siis olen olemassa (lat. cogito ergo sum) – oli niin luja ja varma, etteivät edes kaikkein hillittömät skeptikkojen olettamukset kyenneet horjuttamaan sitä, päätin voivani hyväksyä sen empimättä tavoittelemani filosofian ensimmäiseksi periaatteeksi. (AT VI 32, CSM I 127.)”

On keskusteltu paljon siitä miten tämä Descartesin ensimmäinen periaate – ”Ajattelen, olen siis olemassa” – olisi ymmärrettävä. Onko se päätelmä? Mihin sen varmuus perustuu? Koska meitä kiinnostaa erityisesti Descartesin projektin yleinen luonne ja hänen siinä soveltamansa epäilyn menetelmä, meidän ei tarvitse mennä näihn vaikeisiin tulkinnallisiin kysymyksiin. Sen sijaan voimme todeta, että Descartes oli valmis pitämään sekä omaa ajattelemistaan (cogito) että olemassaoloaan (sum) varmana.

Lisäksi on tärkeä huomata, että Descartes ymmärsi ajattelun käsitteen laajemmin, kuin se nykyisin tavallisesti ymmärretään. Hänelle cogitatio ei kattanut pelkästään propositionaalista ajattelua ja päättelyä vaan kaikenlaiset tietoiset mentaaliset tilat ja prosessit, kuten aistimisen, tahtomisen, kuvittelun ja niin edelleen. Descartes katsoi siis olevansa varma kaikesta siitä, mitä hänen mielessään samanaikaisesti tapahtui. Sen sijaan kaikkea hänen mielensä ulkopuolella – jopa hänen aineellista ruumistaan – voitiin epäillä. Sama koski myös menneitä mentaalisia tiloja, koska muistimme voi meidät tietysti pettää.

Todettuaan näin olevansa varma omasta olemasssaolostaan ajattelevana olentona Descartes kysyi, pystyykö hän myös tietämään, mitä varmuus jostakin vaatii. Hänen mukaansa näissä ensimmäisissä tiedon tapauksissa hän yksinkertaisesti havaitsi (tajusi) selvästi ja kirkkaasti sen, mistä hän sanoi olevansa varma. Tällainen selvä ja kirkas havainto (järjen intuitio) ei kuitenkaan riittäisi, jos se voisi koskaan osoittautua epätodeksi. Niinpä Descartes ajatteli voivansa lyödä lukkoon yleisen säännön, joka sanoo, että se, mitä hän havaitsee selvästi ja kirkkaasti, on totta.»

Markus Lammenranta, Tietoteoria, Gaudeamus, Helsinki 1994.