3.4. Oikeuttaminen

Descartesin metodologinen epäily

Skeptismiltä välttyäksemme tarvitsisimme perustavia uskomuksia. Muuten pilvenpiirtäjämme voi sortua skeptismin lentohiekkaan. Millaisia perustavat uskomukset voisivat olla? Ranskalaisfilosofi René Descartes (1596–1650) pohdiskeli erilaisia skeptisiä vaihtoehtoja. Ehkä jokin paha henki pettää minua ja saa kuvittelemaan, että on olemassa ulkomaailma mieleni ulkopuolella. Jos niin on, paitsi ulkomaailma, myös oma kehoni on illuusiota, koska havaitsen ruumiini olevan osa fysikaalista maailmaa. Fyysisen maailman aistimiseen perustuvat uskomukset eivät siis voi olla perustavia. Tai ehkä nukun sikeästi juuri nyt ja uneksin, että olen – hassua kyllä – pohtimassa tietovaateiden oikeutusta.

Braininvat.jpg

Tehdään ajatuskoe. Luulet, että istut pohdiskelemassa tieto-oppia kokonaisena kehollisena olentona, mutta totuus on toinen. Oletkin pelkät aivot altaassa, jossa on aivoille sopivaa elatusliuosta. Paha tiedemies on kiinnittänyt aivoosi lukuisia elektrodeja, jotka on kytketty tietokoneeseen. Näin aivosi saadaan kokemaan erilaisia aistimuksia ja mielteitä. Aivosi saadaan kuvittelemaan, että muka istut mukavasti pohtimassa tiedon ongelmaa. Tietokoneen avulla aivosi saadaan myös näkemään kuvia ulkomaailmasta ja kuulemaan siihen liittyviä ääniä. Voitko tietää, ettet ole aivot altaassa? Jos voit, miten todistaisit sen?

Ehkä perustusteorian vaatimia uskomuksia pitäisikin etsiä oman mielen aistimussisällöistä. Nämäkään eivät voi olla epäilemättömiä. Jos havaitsen aistimuksen varassa, että pöydällä on sininen kynä, tarvitsen muistin apua: olen aikaisemmin oppinut sinisyyden ja kynämäisyyden tuottavia aistimuksia. Muisti on kuitenkin tunnetusti erehtyväinen. Kun olen usein ennenkin muistanut väärin, miten voin olla varma, että sinisyyden aistimukseni koskee juuri oikeaa väriä ja kynän muoto on muistissani oikein.

Descartes epäili metodisesti kaikkea, mitä voi epäillä, kunnes hän löysi uskomuksen, jonka totuus oli ilmeinen ja epäilemätön. Vaikka nerokas paha henki petkuttaisi ihmistä ulkomaailman olemassaolosta tai aistimussisällöt osoittautuisivat erehdyksiksi, yksi tosiasia jää: minä olen se, jota petetään. Se, että voin edes ajatella, että tulen petetyksi, osoittaa, että olen olemassa. Voin olla tästä varma. Descartesin perustusteoreettinen ajatus saa ilmaisunsa kuuluisassa toteamuksessa: ”Cogito, ergo sum.” Ajattelen, olen siis olemassa. Näin Descartes uskoo välttävänsä skeptismiin johtavan äärettömän regression.

Esimerkiksi skottifilosofi David Hume (1711–1776) kritisoi Descartesin kantaa. Tämän edellyttämää yhtenäistä minuutta ei Humen mielestä ollutkaan olemassa. Vaikka kuinka kovasti koettaisimme löytää jotakin, jota kutsumme itseksi, olemme aina tietoisia vain yksittäisistä havainnoista. Havaitsemme kuumuutta tai kylmyyttä, valoa tai varjoa, rakkautta tai vihaa, tuskaa tai mielihyvää. Havaintojen takana olevaa itseä emme tavoita. Koska meillä ei ole kokemusta itsestä, meillä ei ole oikeutta päätellä, että itse on olemassa. Oikeutuskeskusteluun tarvittiin muitakin vaihtoehtoja.