3.3. Totuusteoriat

Mikä on totuus?

Pontius Pilatus on tullut kuuluisaksi tärkeästä tieto-opillisesta kysymyksestä: mikä on totuus? Joidenkuiden mielestä keskustelu totuudesta on turhaa, koska objektiivisia totuuksia ei voi olla olemassakaan. Näin ei kuitenkaan voi ristiriidatta väittää. Ajatellaanpa seuraavaa keskustelua:

Janne: ”Minä en kyllä usko mihinkään totuuksien olemassaoloon. Jokaisella nyt on omanlaisiaan totuuksia vähän kaikesta.”

Silja: ”Väitätkö siis ihan todella, että mitään totuuksia ei ole.”

Janne: ”No takuulla väitän, usko pois!”

Silja: ”Mutta silloinhan sanot, että sinun väitteesi on tosi. Uskot siis sittenkin tosiin ja epätosiin juttuihin."

Korrespondenssiteoria

Totuudesta on monia teorioita, joista yksi on totuuden korrespondenssi- eli vastaavuusteoria. Ajatuksen isäksi on nimetty kreikkalaisfilosofi Aristoteles (384–322 eaa.), joka sanoo Metafysiikka-teoksessaan totuudesta seuraavasti:

»Epätotta on sanoa, että se ei ole, mikä on, tai että se on, mikä ei ole, ja vastaavasti totta on sanoa sen olevan, mikä on, ja sen olevan olematta, mikä ei ole.»

Tämä tarkoittaa sitä, että jokin väite on tosi, jos sitä vastaava tosiasia on olemassa, eli väite vastaa tosiasioita. Käytännön ongelma on siinä, ettemme voi aina konkreettisesti ottaa toiseen käteen uskomusta ja toiseen käteen tosiasioita ja katsoa, vastaavatko ne toisiaan. Väite “ulkona sataa” on tosi, jos ja vain jos ulkona todella sataa. Väitteen kuultuaan voi mennä ikkunaan katsomaan, miten asia on. Monissa tapauksissa aistein havaittavaa ulkoista todellisuutta ei voi vertailla uskomukseen suoraan, koska havaitsemme todellisuutta teorian kautta, näemme asian “jonakin” riippuen siitä, mitä teoriaa käytämme. Jos sanomme, että suuret tuloerot ovat yhteiskunnallisen epävakauden syy, emme voi todeta asiaa ikkunasta katsomalla. Vastaavuusteoria kelpaa kuitenkin erinomaisesti totuuden määritelmäksi, vaikka se ei käytännössä aina riitä totuuden kriteeriksi.

Vastaavuusteorian kannattaja ajattelee, että tosiasiat ja niitä tarkasteleva mieli ovat toisistaan riippumattomia. Jos kuitenkin todellisuus riippuukin havaitsijasta, kuten jotkut ovat päätelleet 1900-luvun alkupuolen fysiikan teorioiden perusteella, vastaavuusteoria ei tunnu luontevalta.

Koherenssiteoria

otuuden koherenssiteoria eli yhteensopivuusteoria väittää, että minkä tahansa toden proposition totuus muodostuu sen yhteensopivuudesta tietyn propositiojoukon kanssa. Toisin sanoen: väitelauseen täytyy olla sopusoinnussa muiden samaa asiaa koskevien väitelauseiden kanssa. Vastaavuusteoriassa tarkastellaan tosiasioiden ja väitelauseiden suhdetta, kun taas yhteensopivuusteoriassa selvitetään väitelauseiden suhdetta toisiinsa. Koherenssiteoriallakin on ongelmansa. Miten valitsemme lausejoukon, jonka kanssa uuden uskomuksen on oltava sopusoinnussa? Ajatellaanpa kahta väitettä: (1) Jane Austen hirtettiin murhasta tuomittuna ja (2) Jane Austen kuoli vuoteessaan. Väite (1) on yhteensopiva yhden lausejoukon kanssa ja (2) on yhteensopiva jonkin toisen lausejoukon kanssa. Kukaan ei usko, että Jane Austen hirtettiin, vaikka olisikin olemassa jokin lausejoukko, jonka kanssa tämä väite on yhteensopiva. Määritellyn lausejoukon on siis oltava sellainen, jonka sisältämät lauseet ovat tosia.

Toisena ongelmana on uskomusjoukon ja todellisuuden suhde. Miten takaamme, että yhteensopivien lauseiden joukko ylipäätään liittyy todellisuuteen.

Pragmatistinen totuusteoria

Rhustox.jpgKolmas näkemys totuudesta on pragmatistinen totuusteoria. (Tämä on joskus käännetty menestyksellisyysteoriaksi, mutta käyttö ei ole vakiintunut.) Pragmatismi on usein kiteytetty iskulauseiksi: ”Totuus on tutkimuksen päätepiste.” ”Totta on se, mikä toimii.”

Pragmatistien mukaan se, mikä tekee uskomuksen todeksi, on sen toimivuus tai hyödyllisyys.

Jos totta on se, mikä toimii, tarvitaan täsmennyksiä toimivuuden ajatukseen. Jos esimerkiksi valehteleminen tuottaa yksilölle tilapäisiä hyötyjä, se ei tarkoita pragmatistisen totuuskäsityksen soveltamista. Tiede on soveltuva esimerkki. Usko erilaisten tieteellisten teorioiden totuuteen on auttanut ihmiskuntaa edistymään. Toki monet näistäkin teorioista ovat myöhemmin korvautuneet uusilla, paremmin selittävillä teorioilla. Esimerkiksi Ptolemaioksen teoria korvautui Kopernikuksen teorialla, mutta siitä huolimatta Ptolemaioksen tähtitiede auttoi navigoinnin kehittymisessä. Newtonin fysiikka teki puolestaan mahdolliseksi teollisen vallankumouksen, vaikka suhteellisuusteoria muovasikin myöhemmin newtonilaista käsitystä fysiikasta.

Myös pragmatistien on jossakin vaiheessa vedottava tiedon ja todellisuuden suhteeseen. Jokin ryhmä tai yksilö voi saada jonkin uskomuksen toimimaan ainakin jonkin aikaa. Eristynyt lahkolaisryhmä voi vetäytyä odottamaan maailmanloppua. Uskomusjärjestelmä tuntuu hyvin toimivalta aina siihen hetkeen asti, kun maailmanlopun olisi jo pitänyt tulla. Viimekädessä tosien väitelauseiden pitäisi tavoittaa jotakin olemassaolevasta todellisuudesta hetkellisten harhojen sijasta.