← Verkkolehti TYKYTYS

← ILMOITUSTAULU Ajankohtaista ja ajatonta asiaa

Ähinä tuli puskista (pohjaksi uutisointianalyysiin)

Ähinä tuli puskista: Helsingin hienostoalueella harrastettiin seksiä nurmikolla – ”Ihan tositoimissa siinä oltiin”

Julkaistu: 17.8. 21:17

Helsinkiläinen Mikko havahtui puhelimensa äärestä kovaääniseen ähkimiseen kulkiessaan Tähtitorninmäen yli töistä kotiin keskiviikkona iltapäivällä.
Helsinkiläinen Mikko oli kävelemässä töistä kotiin keskiviikkona kello viiden aikaan, kun hän havahtui kummallisiin ääniin Helsingin Tähtitorninmäellä.

– Näppäilin puhelinta, kunnes havahduin siihen, että puskasta kuuluu kovaa, epämääräistä ähkintää, hän kuvailee Ilta-Sanomille.

Tarkkaavainen Ilta-Sanomien lukija kuuli puskan suunnasta ääniä Helsingin Ullanlinnassa. Nurmikolla oltiin tositoimissa julkisella paikalla keskellä päivää.

Kun Mikko ryhtyi katselemaan, mistä ähkinä kuului, paljastui, että pariskunta oli intoutunut iltapäivän auringonpaisteessa harrastamaan seksiä nurmikolla aivan Tähtitorninmäen observatorion vieressä.

– Ajattelin ensin että, onko kysymyksessä pila, mutta ihan tositoimissa siinä oltiin, Mikko toteaa.

– Vierestä käveli ihmisiä edes takaisin koko ajan, mutta ei siinä kukaan viitsinyt mennä mitään ilmoittelemaan. Moni näytti kyllä pöyristyneeltä, hän kertoo.

Ilta-Sanomat sai Mikolta nähtäväkseen videon tapahtuneesta. Rytmikkäästä lanneliikkeestä ei jää epäselväksi, mistä on kyse.

Tapahtumapaikalla oli vielä keskiviikkoiltana nähtävissä painaumajälki.
Laonneelta nurmikolta löytyi myös tupakan tumppeja.


PARISKUNTA ei kuitenkaan Mikon arvion mukaan tuntunut välittävän, vaikka moni huomasikin heidän lemmenpuuhansa.

– Oikeastaan he olivat niin näkyvällä paikalla kuin olla voi. Loppujen lopuksi enemmänkin puskan edessä kuin puskassa.

Oikeastaan he olivat niin näkyvällä paikalla kuin olla voi.

Hän kuvailee tilanteen olleen hämmentävä, vaikka seksissä varsinaisesti ei mitään ihmeellistä olekaan.

– Samoilla nurkilla on pyöritty noin 30 vuotta, mutta ei tällaista ole ennen tullut todistettua. Vähän hämmentävä tilanne. Lähellä on koulu, mutta onneksi koululaiset taisivat olla siihen aikaan jo kotona.

Marjat seksiä suojanneessa pensaassa olivat kypsiä.


HELSINGIN poliisilaitoksen yleisjohtaja komisario Timo Viipuri kertoo, ettei Tähtitorninmäen tapaus ole tullut poliisin tietoon.

Hän sanoo, ettei julkisella paikalla harrastettu seksi ole muutenkaan noussut varsin sateisen ja viileähkön kesän aikana isommin puheenaiheeksi.

– Yleisen elämänkokemuksen perusteella voisi sanoa, että jos sataa, niin ulkona ollaan vähemmän, hän toteaa.

Jos pariskunta olisi jäänyt kiinni kesken puuhien poliisille, olisi seuraus Viipurin mukaan todennäköisesti sakkorangaistus sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentti