← Verkkolehti SYTYKE

← ILMOITUSTAULU

Miten saan koneen käyntiin? Kirjailijat paljastavat aamurutiininsa

Kirjailijat kertovat: Aamun rituaali saa työpäivän käyntiin

Jukka Laajarinne:

”Enimmäkseen kirjoitan kotona työhuoneessa. Muistiinpanoja ja ensimmäisen romaaniluonnoksen kirjoitan käsin muistikirjaan, lopullisen version kevyellä kannettavalla. Helposti mukana kulkevat välineet mahdollistavat työskentelyn kahviloissa, rannoilla, junissa ja missä tahansa, kun koti väistämättä tuntuu hetkittäin liian ahtaalta.

Yritän kirjoittaa viitenä päivänä viikossa. Aamupäivällä ja varhain iltapäivällä tekstiä tulee yleensä parhaiten, kun aivot ovat hereillä ja toivottavasti hyvin nukutun yön jäljiltä virkeät. Ja kahvin. Aamu alkaa isolla kupillisella, ja kun istun näppäimistön ääreen, on käsillä oltava seuraava. Kahvinjuonti on ehkä se kaikkein pakollisin rituaali, jota ilman on hyvin vaikea tarttua työhön.

Etenemistahtini on aika tasainen. Vaadin itseltäni vähintään yhden sivun verran kirjoitusta päivässä, ja vain hyvin harvoin kirjoitan enemmän kuin kolme sivua. Pitää osata lopettaa ajoissa silloinkin, kun työ tuntuu vetävän. Silloin ainakin tietää, mitä seuraavana päivänä tekee, eikä tarvitse jumittua paikoilleen kovin usein.

Hukkapäivät jäävät siksikin vähäisiksi, että minulla on aina pari kolme eri vaiheissa olevaa tekstiä tekeillä. Jos yksi käsikirjoitus tuntuu vaikealta, voi tehdä vaikka taustatutkimusta toiseen.

Luovuus on kuin hengittämistä: pitää hengittää sisään, jotta voisi hengittää ulos. Taustatöiden tekeminen ja muu maailman tarkastelu ovat sitä sisään hengittämistä. Itsestäni tuntuu, että hengityksen pidättäminen vaatisi enemmän pakottamista kuin hengittäminen. Erilaiset – vaihtelevat – työtavat vain varmistavat, että henki kulkee.

Kun on oikein inspiroituneessa tilassa, tuntuu melkein siltä kuin ei kirjoittaisi itse. Kuin kirja kirjoittaisi itse itsensä: jotain hengittää sisään, jotain muuta ainetta tulee ulos, ja kun tajuaa, mitä se uusi aines on, on ihan, että wau! On yhtaikaa innoissaan, hämmentynyt ja kiitollinen, että on saanut jotenkin osallistua luomisprosessiin.”

Jukka Laajarinteen psykologinen trilleri Pinnan alla pimeä ilmestyy maaliskuussa.

Harry Salmenniemi:

”Heti herättyäni meditoin, sitten syön puuron ja juon espresson ja alan kirjoittaa. Kirjoitan yleensä käsin, mutta toisinaan myös tietokoneella. Näin ollen kirjoittamiseen tarvitsen kattilan, mutteripannun, kynän ja tietokoneen.

Kirjoitan kotona pienessä työhuoneessani. Joskus haen päiviini vaihtelua menemällä Jyväskylän yliopiston kirjaston tiloihin.

Kirjoitan päivittäin maanantaista perjantaihin. Aloitan kirjoittamisen yhdeksältä ja katkaisen työpäivän menemällä lounaalle yhden ja kahden välillä. Sen jälkeen editoin tekstejäni kahvilassa tai kirjastossa, kunnes neljän–viiden aikoihin työpäivä loppuu siihen, että luen sähköpostini.

Yleensä minulla on aina jokin kirjoittamisen suunnitelma, josta teen mielelläni poikkeuksia. Etenkin runot syntyvät usein ennakoimatta, ja niille on annettava tilaa. Muiden lajien kanssa suunnitelmat pitävät paremmin.

Pidän kirjoittamisesta valtavasti, ja syntyvä teksti tuottaa tietenkin iloa. Silloin harvoin, kun mitään ei synny, vältän turhautumisen muokkaamalla puolivalmiita tekstejäni.

En usko minkäänlaiseen luovuuteen pakottamiseen. Luovuus tarvitsee tilaa ja aikaa, ja siksi minulla on työhuone ja päivät rauhoitettu kirjoittamista varten.”

Harry Salmenniemen proosateos Uraanilamppu ja muita novelleja ilmestyy tammikuussa.

Mila Teräs:

”Kun lapset ovat lähteneet kouluun, saatan laittaa pyykkikoneen päälle tai puuhailla jotakin muuta ennen päivän töihin ryhtymistä. Toisinaan kuuntelen musiikkia, tanssinkin vähän.

Teen hauduttaminen on ehdoton aloitusrituaalini. Vihreä tee on parasta kirjoitusteetä. Rituaalit auttavat siirtymään arjesta fiktion todellisuuteen ja tarkkaan sanojen vivahteiden maisteluun.

Kirjoitan läppärillä kotona jossakin huoneessa tai sitten pihallamme olevassa pienessä mökissä.

Kirjoitan joka arkipäivä, ellen sitten ole työasioissa jossakin, esimerkiksi kouluvierailulla. Parhaiten kirjoittamiseen sopivat aamupäivä ja iltapäivän tunnit, jolloin olen jo päässyt hyvin vauhtiin.

En yleensä suunnittele tekstiäni kovin tarkkaan, vaan se muotoutuu omassa rytmissään, useissa uudelleen kirjoituksissa. Tarkat ennakkosuunnitelmat tuntuvat kahlitsevilta, sillä haluan itsekin seikkailla ja antaa alitajunnan johdattaa. Kirjoitan niin kuin maalaisin taulua: sieltä täältä hahmottaakseni vähitellen kokonaisuuden.

Kun teksti pääsee valloilleen, aika katoaa. Pää on toisessa todellisuudessa ja tuntuu, että osaan luovia siellä eteenpäin. Arkitodellisuuteen paluu tuntuu sumuiselta. Keskeytykset harmittavat.

Kun tekstiä ei synny, olo muuttuu epävarmaksi: pystynkö löytämään oikeita sanoja, tuleeko tästä mitään, miten ihmeessä olen tällaisen ammatin valinnut? Sitten vain keskityn viilaamaan vanhaa tekstiä tai tekemään taustatyötä. Kirjan tekemiseen kuuluu kuitenkin monenlaista ajattelua.

Luovuutta voi herätellä. Keinoja on monia: pelkkä oleminen, se, että uskaltaa olla tekemättä mitään. Silloin pää alkaa helposti kehrätä tarinoita, jotka eivät kaiken hälyn seassa pääse ääneen.

Pitkät kävelyt ja junamatkat ovat minulle myös hyviä luovuuden herättelijöitä. Ja se, että sitkeästi vain kirjoittaa, pitää itsensä siis liikkeessä. Yleensä tekstistä alkaa vähitellen jotakin kiinnostavaakin pilkottaa.

Jumien avaajana toimivat myös musiikki ja kuvataide. Erittäin hyvä apu ovat myös toisten kirjoittamat tekstit, varsinkin runous. Jokin satunnainen sana tai lause saattaa auttaa pääsemään takaisin kirjoittamisen virtaan.

Ehkä tärkeintä kirjan tekemisessä on kuitenkin usko omaan ammattitaitoon. Kun ennenkin on kirja syntynyt, niin sellainen syntynee lopulta tälläkin kertaa.”

Mila Teräksen Jäljet-romaani taiteilija Helene Schjerfbeckistä ilmestyy maaliskuussa.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentti