On vuosi 1917.

Hanna Kouri istuu Kemijoen varressa ystäviensä kanssa. Mekkojen pitkät helmat laskostuvat nurmikolle ja hattujen leveät lierit suojaavat auringolta. Hanna on varakkaan porvarisperheen tytär. Hän on suorittanut oppikoulun, opiskellut Helsingissä ja työskentelee Rovaniemellä pankkivirkailijana.

Samana kesänä otetussa valokuvassa 21-vuotias Leo Pekkala seisoo Piispa Henrikin roolivaatteisiin pukeutuneena. Silmissä on levollinen, pahaa aavistamaton katse. Ajalle tyypilliseen tapaan Leo harrastaa urheilua Rovaniemen Reippaassa ja osallistuu Rovaniemen työväenyhdistyksen ja raittiusseuran toimintaan. Vuonna 1917 Leo Työskentelee asemakirjurina Rovaniemellä.

Valokuvien tunnelma sata vuotta myöhemmin näyttää seesteiseltä. Todellisuus Suomessa itsenäisyyden kynnyksellä oli kuitenkin kaikkea muuta kuin idyllisen seesteinen.

Poliittinen innostus herää

Idealistinen Leo kiinnostui poliittisista aatteista nuorena. Hän olisi halunnut lähteä jääkäriksi, mutta vanhemmat eivät antaneet lähtöön lupaa. Leon onnistuu kuitenkin lähteä Muurmannin radalle kirjuriksi, jossa tämä näkee työväkenä olevien vankien kurjan kohtelun. Matkan seurauksena nuori aatteen mies radikalisoituu poliittisesti vasemmalle.

Potturetkiä ja karkeloita

Vapaa-ajallaan nuoret kerääntyvät viettämään aikaa yhdessä samaan tapaan kuin tänäkin päivänä. Kauppakeskuksia ei vielä ole, joten ajanviettopaikat on löydettävä muualta.

Yksinkertaista hauskanpitoa tarjoavat Ounasvaaralle tehtävät niin kutsutut potturetket. Idea on selkeä. Retkelle otetaan mukaan perunoita ja kattila. Perillä perunat keitetään ja syödään vaaran rinteellä.

Hanna käy kirjeenvaihtoa Oulussa asuvan ystävänsä kanssa. Martta voimistelee ja käy laulamassa säännöllisesti. Kirjeissä Martta kertoo muun muassa aamuun asti jatkuneista tansseista ja salaa vanhemmilta tehdyistä yöllisistä hauskanpitoreissuista Oulussa.

- Salaa lähdimme me nuoret myös asemalle. Ostimme piletit Tuiraan ja lyöttäydyimme mukaan. Herrat olivat järjestäneet häitten jatkot, tanssimme pikkutunneille saakka, lauloimme ja soitimme. Yleensä pidimme yllä hääiloa, Martta kirjoittaa kertoessaan siskonsa hyvin onnistuneista hääjuhlista.

Juhlien ja yhdistystoiminnan järjestämiseen nähdään paljon vaivaa. Taistelu olemassaolosta levottomassa pula-ajan Suomessa tarvitsee vastapainoksi kunnon hauskanpitoa. Hauskanpitoa varjostaa kuitenkin puute elintarvikkeista.

Pula ruoasta

Vilja on vähissä ja elintarvikkeet käytännössä loppuneet. Rovaniemen elintarvikelautakunta joutuu miettimään viljaa ja muita elintarvikkeita korvaavia raaka-aineita, jotta kansalaisten vatsoihin saataisiin edes jonkinlaista täytettä. Heinä ja voikukanjuuret tulevat osaksi lappilaisten lautasmallia.

Rovaniemellä jotkut elintarvikkeet ovat paremmin saatavilla kuin muualla. Hanna lähettää esimerkiksi sokeria Martalle Ouluun.

Puute ruuasta ei estä nuoria potemasta paineita omasta ulkonäöstään. Hannan Kittilässä asuva sisko huolestuu pikkusiskonsa elämäntavoista.

- Ja sen minä sanon, että jos vielä kerran saat laihdutusvimman, niin totisesti saat selkääsi, sisko kirjoittaa kirjeessään Hannalle.

Sadassa vuodessa voikukanjuuri ja muut luonnon voima-aineet ovat muuttuneet pula-ajan korvikkeista eksoottiseksi superfoodiksi ja pula-aika on vaihtunut ruokahävikin ajaksi. Huoli omasta ulkonäöstä ja juoruaminen muista ihmisistä on siirtynyt kirjeistä WhatsApp-ryhmiin.

Hanna taistelee ulkonäköpaineiden kanssa samaan aikaan kun nuori Leo pitää poliittisia puheita, joissa raittiusajatuksen ohella kulttuuri ja yksilöllisen moraalin korostaminen ovat tärkeitä.

Aatteen puolesta

Tammikuussa 1918 tunnelma Rovaniemellä kiristyy.

Yhteenotot punaisten ja valkoisten välillä alkavat. Marraskuussa 1917 Leo on nimitetty Rovaniemen työväen miliisikomisarioksi ja hän on siten aktiivisesti mukana sisällissodan taisteluissa.

- Monikertainen ylivoima hyökkäsi kahdelta suunnalta taloa kohden. Siekailematta vastattiin meidän puolelta tuleen. Tuossa tuokiossa olivat työväentalon seinät seulana ja ikkunat säpäleinä. Tilanne näytti hetken aikaa kriittiseltä, mutta viimein oli lahtarien peräännyttävä, kuvailee punakaartiin kuuluva Akseli Kauppinen hyökkäystä työväen talolle tammikuussa 1918.

Yhteenottojen seurauksena Leo teloitettiin Kemijoen jäällä helmikuussa 1918. Hänen kohtalokseen koitui aatteen puolesta toimiminen edustamansa poliittisen ryhmän keulakuvana.

Hanna kuoli vuonna 1972. Hän ehti nähdä sisällissodan päättymisen, maailmansodat, Rovaniemen jälleenrakentamisen ja Suomen kehittymisen hyvinvointivaltioksi.

Juttua varten on haastateltu Lapin maakuntamuseon amanuenssi Heidi Pelkosta, joka on perehtynyt maakuntamuseon kokoelmiin kuuluvaan Hanna Kourin kirjeenvaihtoon. Kirjalliset lähteet: Rovaniemen historia jokivarsien kasvatit ja junantuomat 1721 – 1990 ja Raito 2016, maakunnallinen museolehti 34. vuosikerta.