Sisällissodasta sarjakuva

Yle Uutiset Pirkanmaa: Suomen historiaa voi kertoa myös sarjakuvalla
Yle Uutiset Pirkanmaa: Suomen historiaa voi kertoa myös sarjakuvalla

Sarjakuvataiteilija Emmi Niemisen kynästä piirtyy parhaillaan tarina Mandi Mäestä, joka osallistui sisällissotaan sanitäärinä. Mäki oli niitä harvoja nuoria naisia, jotka silloin olivat lukutaitoisia, kertoo Emmi Nieminen.

– Mandi Mäki kirjoitti sodasta heti sen päätyttyä. Hän oli niitä harvoja nuoria naisia jotka olivat käyneet sotatilanteet ja oli myös luku- ja kirjoitustaitoinen.

Emmi Niemistä nuori Mandi Mäki alkoi kiinnostaa ja hän päätti tehdä tästä sarjakuvan vuodesta 1918 kertovaan antologiaan.

– Hän vaikutti todella älykkäältä, samalla käytännölliseltä ja pragmaattiselta, mutta hänellä oli myös tunteellinen ja romanttinen puoli. Hän oli niin mielenkiintoinen, että minä halusin tehdä juuri hänestä sen sarjakuvan.

Emmi Nieminen tiesi jo seitsenvuotiaana haluavansa sarjakuvan tekijäksi.

– Jossain vaiheessa se vain tuli itsestään selväksi. että sarjakuvaa pitää ruveta tekemään. Joskus se oli enemmän tai vähemmän epäselvää, että apua, eihän tämä ole aikuisen ammatti. Mutta tässä minä kuitenkin olen.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä