M/S Romanticin tekeminen oli "ihan hirveetä" - Jani Volanen kertoo sen käsikirjoittamisesta ja ohjaamisesta
”Tervetuloa, välkommen. Tervetuloa, välkommen. Tervetuloa romantiikkaristeilylle. Tervetuloa romantiikkaviikoille. Tervetuloa rouva, vähän maistiaisia siitä.”
Laivaisäntä Jocke (Hannu-Pekka Björkman) toivottaa matkustajia tervetulleiksi risteilyaluksen sisäänkäynnillä ja nyökyttelee joka tervehdyksellä niin, että kaulaliha puristuu ahtaaksi tärkätyssä kauluksessa. Kasvoilla on mairea virne, josta on vaikea päätellä, kumpi tuli ensin: virne vai sen ilmentämä ilo.
Vieressä tet-harjoittelija Janica (Milla Palin) pitelee suklaasydämillä täytettyä koria.
”Onks sulla niitä vielä? Älä päästä niitä loppumaan, kato kaikilla pitää olla mahdollisuus saada”, Jocke päsmäröi ja tarraa radiopuhelimeen.
"Ei kun mä soitankin Börjelle, että tuo sulle uuden boksin."
Näin alkaa Ylen neliosainen minisarja M/S Romantic, joka seuraa yhtä iltaa ja yötä Tukholman-risteilyllä kuuden tarinan kautta.
Jokainen laivalla aikaa viettänyt katsoja tunnistanee tarinoista joko itsensä tai jonkun toisen. Risteilyalus on miljöö, joka paljastaa suomalaisuuden kaikessa kamaluudessaan.
Jani Volanen ja Tommi Korpela kirjoittivat sarjan yhdessä. Volanen ohjasi, Korpela toimi kakkosohjaajana ja näytteli yhden roolin. Jos tuntee heidän aiempia yhteistöitään, kuten tv-sarjoja Studio Julmahuvi (1998) ja Ihmebantu (2009) tai teatterinäytelmiä Häiriötekijä (2013) ja Jälkeenjäävät (2015), tietää suunnilleen, mitä saa.
M/S Romantic on komediasarja, mutta niin synkkä ja surullinen, että sitä katsoessa on vaikeaa olla ahdistumatta. Ja jos naurattaakin, ei nauru tunnu koskaan vapauttavalta. Mistä nämä kivuliaat tarina kumpuavat?
”Käsikirjoitukseen on tungettu tosielämän kokemuksia”, Jani Volanen sanoo. Istumme helsinkiläisen hotellin aulabaarissa, koska täällä ei tarvitse perjantai-iltanakaan olla ihan kylkimyyryssä. Volanen juo kahvia.
Tositapahtumat ovat Volasen mukaan kuitenkin vain lähtölaukauksia. Tarinoista yksikään ei ole itsessään totta.
Samu-pojan (Iivo Tuuri) ja tämän enon (Santeri Kinnunen) ”miesten matka” perustuu Volasen omaan lapsuusmuistoon. Teini-ikäisten Annikan (Vilma Sippola) ja Kaapon (Amos Brotherus) viinanpummaamisodysseia kumpuaa Tommi Korpelan kokemuksista etelän lomalla.
Naisia iskemään tulleiden Kaiden (Antti Luusuaniemi) ja Empun (Antti Tuomas Heikkinen) hahmot olivat Volasen päässä jo vuosia ennen M/S Romanticin syntyä. Ö-luokan naistenmies Kaide muistutti Volasta nuoruuden laivamatkoista, joilla mielessä oli kaksi asiaa. Viina ja naiset.
”Paljon oli naisten saalistusta, josta ei tullut mitään. Jahti oli tärkeämpää. Se, että voisi vaikka päästä hyttiin panemaan. Ei haittaa, vaikka ei ikinä päässyt.”
Lukio- ja teatterikorkeakouluporukoilla tehdyillä matkoilla tax freestä ostettu oluttölkki odotti hytin pikkupöydällä heti herätessä. 1990-luvun alussa laivoille tuli kalliimpi buffet, jossa olut ja viini virtasivat suoraan hanasta.
”Se räjäytti tajunnan. Oksensin pöydän alle ja jatkoin iltaa. Nuorena sitä jaksoi.”
M/S Romantic sai alkunsa kymmenen vuotta sitten. Absurdi ja surrealistinen sketsisarja Ihmebantu ei ollut mikään suurmenestys: kun Yle näki ensimmäisen jakson, se lykkäsi sarjan julkaisua maaliskuun primetimesta kesän myöhäisiltoihin. Ihmebantun tuottanut Filmiteollisuus Fine pyysi tekijöiltä siitä huolimatta lisää samaa.
Volanen ei halunnut jatkaa, joten hän sanoi ehdokseen, että budjettia kasvatettaisiin puolella.
”Ettei tarttisi tehdä niin kiireessä. Ja ettei kalliimpia ja hankalampia ideoita tarvitsisi poistaa jo ideointivaiheessa.”
Rahaa ei herunut. Volanen ja Korpela alkoivat suunnitella elokuvaa, joka kulki pitkään nimellä Ihmebantu-elokuva. Lähtökohdaksi otettiin vanha idea laivaelokuvasta. Volanen ja Korpela olivat viettäneet laivalla kymmeniä kertoja yhdessä ja erikseen, opiskeluporukalla ja myöhemmin puolisoidensa kanssa, ja nähneet, miten otollinen alusta se olisi komedialle.
”Laivaisäntä Jocke maalailee sarjassa, kuinka hienoa laivalla oli 1980-luvulla. Olihan se jotain, mitä odotti ja mistä haaveili. Ja mitä muisteli jälkikäteen, vaikka siellä ei tosiasiassa tapahtunut mitään.”
Kuukausien ajan Volanen ja Korpela jumppasivat käsikirjoitusta kahdestaan Volasen keittiössä. Volanen kirjasi ideat ylös ja jäsenteli niitä kohtauksiksi, tarinoiksi. Kaikki, mikä kiinnosti ja tuntui hauskalta, hyvältä, pelottavalta tai haastavalta, pidettiin.
Tästä työvaiheesta Volanen pitää kaikkein eniten. Kaikki on auki. Kaikkea voi keksiä, kaiken voi toteuttaa. Välillä keskustelu polveilee kauas asiasta.
Työskentelytapa vakiintui jo Studio Julmahuvin aikaan. Silloin työryhmä – Volanen, Korpela, Jukka Rasila, Janne Reinikainen ja Petteri Summanen – jakoi tuotantoyhtiöltä saamansa könttäsumman keskenään kuukausipalkaksi, jonka turvin he pallottelivat ideoita kuukausitolkulla. Välillä sessiot muistuttivat terapiaryhmää, jossa paljastettiin kipeitä asioita. Puhuttiin kotioloista ja lapsuuden muistoista.
Volanen ja Korpela katsoivat inspiraatiomielessä muun muassa Paul Thomas Andersonin kolmetuntisen Magnolian (1999), joka nivoo eri ihmiskohtaloita toisiinsa. Heräsi uhma, että miksei Ihmebantu-elokuvakin voisi olla pitkä. Kuka sen estää?
Levittäjä. Kolmetuntisia elokuvia ei Suomessa juuri tehdä. Tuottajat yrittivät selittää Volaselle, ettei tästä käsikirjoituksesta tule elokuvaa. He ehdottivat minisarjaa. Volanen ei kuunnellut, mikä on hänelle tyypillistä.
”Tykkään pitää käden mitan etäisyyden rahoitusasioihin. Mä haluan vaan tehdä.#
Hanke hyytyi. Kului seitsemän vuotta, joiden aikana Volanen ideoi ja ohjasi Putouksen ensimmäisen tuotantokauden (2010), teki Q-teatterille pari näytelmää ja sai työpaikan Duudsonien perustaman Rabbit Filmsin käsikirjoitetun viihteen vetäjänä. Hän näytteli Pasilassa, Sykkeessä ja Napapiirin sankarit 3:ssa (2017), voitti Jussin roolistaan Aleksi Salmenperän kaivosdraamassa Jättiläinen (2016), sai lapsen ja muodosti vaimonsa Pirjo Longan kanssa kuuden hengen uusioperheen.
Samalla Volasen aiempia tyylinäytteitä eli Studio Julmahuvia, Ihmebantua ja näitä edeltänyttä Toini ja Heikki Haaman Show'ta (1995–96) katsottiin Youtubesta tasaisesti. Haja-asutusalueiden uusnatsit, Roudasta Rospuuttoon ja Sairaalalaulajat vakiinnuttivat paikkaansa suomisketsien Olympos-vuorella.
Aina välillä laivaelokuva tuli mieleen. Kun deittireality Sinkkulaiva starttasi televisiossa vuonna 2013, Volanen tekstasi Korpelalle, että se meni siinä, me ollaan myöhässä.
Vuosien jälkeen tuottaja Marko Talli usutti Volasen vielä kerran vanhan käsikirjoituksensa äärelle. Jokin niksahti ja Volanen tajusi, että minisarja olisi sittenkin mahdollinen. Se vaatisi tarinoiden uudelleenjärjestelyä, mutta ei juuri lyhentelyä.
Volanen ja Korpela sorvasivat elokuvastaan neljä tunnin mittaista kokonaisuutta, joista jokainen esittelisi yhden tai useamman hahmon tarinan, jotka risteäisivät keskenään.
Sitten alkoivat kuvaukset. Volanen muisti, miksei hän ollut ohjannut televisiota yhdeksään vuoteen. Vaikka Yle kuinka kaivaisi kuvetta, raha ei vaan riitä.
Kuvauksissa oli kiire. Tai Volasen sanoin: ihan tappoa, ihan hirveetä. Yhden päivän aikana saatettiin kuvata 21 kohtausta. Ohjaajan aivot raksuttivat kuin tietokone ja yrittivät pitää huolen, että kuvatuista asioista saisi leikattua yhtenäisen kokonaisuuden.
”Jos jotain jäi tekemättä, se jäi pois sarjasta. Opin työskentelytavan, jossa sanoin vaan, että eteenpäin. Välillä menin kannelle vetämään röökiä ja mietin, että jos hyppäisin mereen nyt, kun laiva on vielä satamassa, jäisin ehkä jopa henkiin, ja saataisiin hetken hengähdystauko.”
Sarjaa kuvattiin neljällä ihan tavallisella Tukholman-risteilyllä. Näyttelijät lähtivät mukaan alennetulla palkalla. Isompien nimien olisi pitänyt saada työstään tuplasti isompi korvaus, Volanen arvioi.
On mahdotonta sanoa, olisivatko lisäkuvauspäivät parantaneet lopputulosta. Voi olla, että juuri vereslihainen, spontaani ja tehokas työskentely sai M/S Romanticin hengittämään. Mutta kivaa se ei ollut.
”En valita lopputuloksen puolesta, vaan sen, miltä tekeminen tuntuu. Jos tärisen kaksi kuukautta ja vedän röökiä kuin mielisairas, niin eihän se varsinaisesti kannusta jatkamaan ohjaamisen saralla. Viimeisen kuvauspäivän jälkeen sanoin, etten ohjaa enää koskaan.”
M/S Romantic ilmestyi Yle Areenaan 24. helmikuuta ja alkoi samalla Yle TV1:ssä. Sana kiiri: käsillä on jotain poikkeuksellista.
Ensimmäisellä viikollaan M/S Romantic oli Yle TV1:n viidenneksi katsotuin ohjelma. Sosiaalisessa mediassa alettiin kysellä lempihahmoja, jakaa omia laivatraumoja ja tehdä meemejä ”Halvan halvasta”, jonka paremmuutta Jocke vannoo.
M/S Romanticin juoni ei tyhjene yhteen katselukertaan. Asioita jää auki ja selittämättä niin, että sarjan saattaa haluta katsoa heti uudestaan. Verkossa on kehitelty teorioita siitä, mistä kaikessa on kyse.
Tavallaan sarja muistuttaa tv-sarja Twin Peaksista. Molemmissa on painostava tunnelma, viistoa huumoria ja jotain käsittämätöntä.
M/S Romanticissa käsittämätön liittyy siihen, mistä kaikki alkaa: joku tai jokin putoaa laivalta. Myöhemmin matkustajat alkavat raportoida kannella kulkevasta eläimestä.
Mainitsen Volaselle twinpeaksmaisen tunnelman, ja hänen kulmakarvansa nousevat.
”Ai jaa!”
Sitten testaan faniteoriaa siitä, että koko sarja kertoo kostosta miessukupuolelle. Sarjassa kun tehdään kiusaa lähinnä miehille. Naiset pääsevät vähällä.
”Loistavaa. Uskomatonta”, Volanen huudahtaa.
”En voi paljastaa mitään, koska se lopettaa heti keskustelun. Keskustelufoorumeilla joku raivosi, että etkö sä ymmärrä, me näemme tässä sarjassa mielen murenemisen! Olin, että jaaha, jaaha, okei.”
Volanen ei halunnut vetää sarjan lopussa liian kiltisti kaikkia lankoja yhteen. Riitti, että se, mitä hän ja Korpela olivat ajatelleet, toteutuu.
”Kaikkea ei kerrota ihan selkeästi, mutta kaikki kerrotaan.”
Kun Ihmebantu saatiin valmiiksi keväällä 2009, Jani Volanen näytti sen kotonaan ennakkoon sarjan näyttelijöille.
Nelosjakson kohdalla Elina Knihtilä totesi, että hehän ovat tehneet sarjan varhaiskeski-ikäisen kaupunkilaisen miehen ahdistuksesta: ”Nämä kaikki kertovat yhtä ja samaa tarinaa!”
M/S Romanticin kohdalla taisi käydä vähän samoin. Kotona Volanen totesi vaimolleen Pirjo Longalle, joka myös näyttelee sarjassa, että nämä kaikki hahmothan ovat hän itse! Tuollainen hän on yhdessä tilanteessa, tuollainen toisessa. Tuossa hän on semmoisella tuulella, tuossa humalassa.
Samastuminen on Volaselle tärkeää, ja ehkä siksi leukaansa saavat M/S Romanticissa lähinnä miehet. Hahmoja ei saa tuomita tai lyödä ylhäältä alaspäin. Hän kohtelee päähenkilöitään lämmöllä ja hellyydellä.
”Miksi tehdä tv-sarja, joka ilkeilisi toisten kustannuksella? Tykkään ennemmin havainnoida. Näin käy, ja näinkin käy, ja nämä kaikki tekevät tämän itselleen. Kukaan ei heitä tuhoa, vaan he tuhoavat itsensä. Pilaavat mahdollisesti iltansa ja maksavat siitä hinnan.”
M/S Romanticissa empatiaa koetaan surkeimpiakin heppuja kohtaan: Matiasta (Petteri Pennilä), joka juo itsensä karmeaan kuntoon, kun kotikylän nainen (Elena Leeve) ei kiinnostukaan. Kaidea, joka on puheissaan täysi sika, sisältä ujo ja arka. Jockea, josta kollegat eivät pidä, mutta jolle laiva on tärkeämpi kuin vastasyntynyt lapsi.
Ja vaikka monet sarjan hahmoista tulevat murteensa perusteella Helsingin ulkopuolelta, mistään maalaisille kuittailusta ei Volasen mukaan ole kyse. Käsikirjoituksessa hahmojen kotipaikkakuntaa ei yleensä mainittu, ja kuvauksissa ohjaaja antoi näyttelijöidensä luontaisen murteen kuulua, koska se kuulosti aidommalta.
Ainut poikkeus oli Matias.
”Matiaksen piti tulla pikkupaikkakunnalta, koska se teki uskottavaksi sen, että hän tarrasi Elena Leeven samoilta seuduilta tulleeseen hahmoon niin tiukasti”, Volanen selittää.
”Hän teki niin kuin suomalainen, joka näkee ulkomailla toisen suomalaisen. Kotimaassa toiseen ei kiinnittäisi mitään huomiota, mutta ulkomailla se on niin iso yllätys, kun tästäkin eksoottisesta paikasta löytyi toinen samanlainen, että yhdessä täytyy pysyä.”
Nuoruusvuosina Volasen ja kaverien komiikka saattoi vielä lipsahtaa vittuilun puolelle. Julmahuvi-ryhmän ensimmäisessä tv-sarjassa Toini ja Heikki Haaman Show oli ainakin yksi ylilyönti, jossa 1980-luvun ”älä ota kesäkissaa”-tietoisku taipui muotoon ”älä ota kesähomoa”.
"Hävettää niin paljon. Jos sen klipin joku irrottaisi, se voisi saavuttaa somessa arvon arvaamattoman."
Studio Julmahuvissakin oli pari toistuvaa sketsiä, jotka ovat vanhentuneet ikävästi. Yhdessä nähdään eskimoita ja yksi intiaanikin, toisessa Petteri Summanen ja Janne Reinikainen puhuvat intianenglantia brownfacessa.
Jos sarja tehtäisiin uusiksi nyt, jäisivätkö Pää kylmänä, Nanook! tai Practical English, Abu pois?
”Nanook jäisi, koska se on huono idea. Iso virhearvio. Mutta korrektiussyistä? Jos olisin nyt 25 ja kehittämässä tyhjältä pöydältä sketsejä, sisältö olisi automaattisesti jotain ihan muuta. Jos Yle pyytäisi nyt noiden sketsien poistamista, sanoisin, että poistetaan sitten muutkin paskat jutut ja tehdään remix-jaksoja. Eikä yritetä väittää, että nämä ovat ne jaksot, jotka voittivat Venlan.”
Jani Volanen luottaa kirjoittajana omaan tutkaansa. Kaikki on kiinni käsittelytavasta ja kontekstista. Yleensä hätkähdyttävät ja loukkaavat asiat ovat fiktiossa syystä.
”Jos hahmo käyttää rasistista ilmausta ja kohtaus toimii ilman sitä sanaa, otetaan pois. Mutta jos ei toimi, jätetään se. Sana on siellä, koska sen kuuluu herättää vastareaktio katsojassa.”
M/S Romantic, Yle Areena sekä TV1 su klo 21.05.
Laivaisäntä Jocke (Hannu-Pekka Björkman) toivottaa matkustajia tervetulleiksi risteilyaluksen sisäänkäynnillä ja nyökyttelee joka tervehdyksellä niin, että kaulaliha puristuu ahtaaksi tärkätyssä kauluksessa. Kasvoilla on mairea virne, josta on vaikea päätellä, kumpi tuli ensin: virne vai sen ilmentämä ilo.
Vieressä tet-harjoittelija Janica (Milla Palin) pitelee suklaasydämillä täytettyä koria.
”Onks sulla niitä vielä? Älä päästä niitä loppumaan, kato kaikilla pitää olla mahdollisuus saada”, Jocke päsmäröi ja tarraa radiopuhelimeen.
"Ei kun mä soitankin Börjelle, että tuo sulle uuden boksin."
Näin alkaa Ylen neliosainen minisarja M/S Romantic, joka seuraa yhtä iltaa ja yötä Tukholman-risteilyllä kuuden tarinan kautta.
Jokainen laivalla aikaa viettänyt katsoja tunnistanee tarinoista joko itsensä tai jonkun toisen. Risteilyalus on miljöö, joka paljastaa suomalaisuuden kaikessa kamaluudessaan.
Jani Volanen ja Tommi Korpela kirjoittivat sarjan yhdessä. Volanen ohjasi, Korpela toimi kakkosohjaajana ja näytteli yhden roolin. Jos tuntee heidän aiempia yhteistöitään, kuten tv-sarjoja Studio Julmahuvi (1998) ja Ihmebantu (2009) tai teatterinäytelmiä Häiriötekijä (2013) ja Jälkeenjäävät (2015), tietää suunnilleen, mitä saa.
M/S Romantic on komediasarja, mutta niin synkkä ja surullinen, että sitä katsoessa on vaikeaa olla ahdistumatta. Ja jos naurattaakin, ei nauru tunnu koskaan vapauttavalta. Mistä nämä kivuliaat tarina kumpuavat?
”Käsikirjoitukseen on tungettu tosielämän kokemuksia”, Jani Volanen sanoo. Istumme helsinkiläisen hotellin aulabaarissa, koska täällä ei tarvitse perjantai-iltanakaan olla ihan kylkimyyryssä. Volanen juo kahvia.
Tositapahtumat ovat Volasen mukaan kuitenkin vain lähtölaukauksia. Tarinoista yksikään ei ole itsessään totta.
Samu-pojan (Iivo Tuuri) ja tämän enon (Santeri Kinnunen) ”miesten matka” perustuu Volasen omaan lapsuusmuistoon. Teini-ikäisten Annikan (Vilma Sippola) ja Kaapon (Amos Brotherus) viinanpummaamisodysseia kumpuaa Tommi Korpelan kokemuksista etelän lomalla.
Naisia iskemään tulleiden Kaiden (Antti Luusuaniemi) ja Empun (Antti Tuomas Heikkinen) hahmot olivat Volasen päässä jo vuosia ennen M/S Romanticin syntyä. Ö-luokan naistenmies Kaide muistutti Volasta nuoruuden laivamatkoista, joilla mielessä oli kaksi asiaa. Viina ja naiset.
”Paljon oli naisten saalistusta, josta ei tullut mitään. Jahti oli tärkeämpää. Se, että voisi vaikka päästä hyttiin panemaan. Ei haittaa, vaikka ei ikinä päässyt.”
Lukio- ja teatterikorkeakouluporukoilla tehdyillä matkoilla tax freestä ostettu oluttölkki odotti hytin pikkupöydällä heti herätessä. 1990-luvun alussa laivoille tuli kalliimpi buffet, jossa olut ja viini virtasivat suoraan hanasta.
”Se räjäytti tajunnan. Oksensin pöydän alle ja jatkoin iltaa. Nuorena sitä jaksoi.”
M/S Romantic sai alkunsa kymmenen vuotta sitten. Absurdi ja surrealistinen sketsisarja Ihmebantu ei ollut mikään suurmenestys: kun Yle näki ensimmäisen jakson, se lykkäsi sarjan julkaisua maaliskuun primetimesta kesän myöhäisiltoihin. Ihmebantun tuottanut Filmiteollisuus Fine pyysi tekijöiltä siitä huolimatta lisää samaa.
Volanen ei halunnut jatkaa, joten hän sanoi ehdokseen, että budjettia kasvatettaisiin puolella.
”Ettei tarttisi tehdä niin kiireessä. Ja ettei kalliimpia ja hankalampia ideoita tarvitsisi poistaa jo ideointivaiheessa.”
Rahaa ei herunut. Volanen ja Korpela alkoivat suunnitella elokuvaa, joka kulki pitkään nimellä Ihmebantu-elokuva. Lähtökohdaksi otettiin vanha idea laivaelokuvasta. Volanen ja Korpela olivat viettäneet laivalla kymmeniä kertoja yhdessä ja erikseen, opiskeluporukalla ja myöhemmin puolisoidensa kanssa, ja nähneet, miten otollinen alusta se olisi komedialle.
”Laivaisäntä Jocke maalailee sarjassa, kuinka hienoa laivalla oli 1980-luvulla. Olihan se jotain, mitä odotti ja mistä haaveili. Ja mitä muisteli jälkikäteen, vaikka siellä ei tosiasiassa tapahtunut mitään.”
Kuukausien ajan Volanen ja Korpela jumppasivat käsikirjoitusta kahdestaan Volasen keittiössä. Volanen kirjasi ideat ylös ja jäsenteli niitä kohtauksiksi, tarinoiksi. Kaikki, mikä kiinnosti ja tuntui hauskalta, hyvältä, pelottavalta tai haastavalta, pidettiin.
Tästä työvaiheesta Volanen pitää kaikkein eniten. Kaikki on auki. Kaikkea voi keksiä, kaiken voi toteuttaa. Välillä keskustelu polveilee kauas asiasta.
Työskentelytapa vakiintui jo Studio Julmahuvin aikaan. Silloin työryhmä – Volanen, Korpela, Jukka Rasila, Janne Reinikainen ja Petteri Summanen – jakoi tuotantoyhtiöltä saamansa könttäsumman keskenään kuukausipalkaksi, jonka turvin he pallottelivat ideoita kuukausitolkulla. Välillä sessiot muistuttivat terapiaryhmää, jossa paljastettiin kipeitä asioita. Puhuttiin kotioloista ja lapsuuden muistoista.
Levittäjä. Kolmetuntisia elokuvia ei Suomessa juuri tehdä. Tuottajat yrittivät selittää Volaselle, ettei tästä käsikirjoituksesta tule elokuvaa. He ehdottivat minisarjaa. Volanen ei kuunnellut, mikä on hänelle tyypillistä.
”Tykkään pitää käden mitan etäisyyden rahoitusasioihin. Mä haluan vaan tehdä.#
Hanke hyytyi. Kului seitsemän vuotta, joiden aikana Volanen ideoi ja ohjasi Putouksen ensimmäisen tuotantokauden (2010), teki Q-teatterille pari näytelmää ja sai työpaikan Duudsonien perustaman Rabbit Filmsin käsikirjoitetun viihteen vetäjänä. Hän näytteli Pasilassa, Sykkeessä ja Napapiirin sankarit 3:ssa (2017), voitti Jussin roolistaan Aleksi Salmenperän kaivosdraamassa Jättiläinen (2016), sai lapsen ja muodosti vaimonsa Pirjo Longan kanssa kuuden hengen uusioperheen.
Samalla Volasen aiempia tyylinäytteitä eli Studio Julmahuvia, Ihmebantua ja näitä edeltänyttä Toini ja Heikki Haaman Show'ta (1995–96) katsottiin Youtubesta tasaisesti. Haja-asutusalueiden uusnatsit, Roudasta Rospuuttoon ja Sairaalalaulajat vakiinnuttivat paikkaansa suomisketsien Olympos-vuorella.
Aina välillä laivaelokuva tuli mieleen. Kun deittireality Sinkkulaiva starttasi televisiossa vuonna 2013, Volanen tekstasi Korpelalle, että se meni siinä, me ollaan myöhässä.
Vuosien jälkeen tuottaja Marko Talli usutti Volasen vielä kerran vanhan käsikirjoituksensa äärelle. Jokin niksahti ja Volanen tajusi, että minisarja olisi sittenkin mahdollinen. Se vaatisi tarinoiden uudelleenjärjestelyä, mutta ei juuri lyhentelyä.
Volanen ja Korpela sorvasivat elokuvastaan neljä tunnin mittaista kokonaisuutta, joista jokainen esittelisi yhden tai useamman hahmon tarinan, jotka risteäisivät keskenään.
Sitten alkoivat kuvaukset. Volanen muisti, miksei hän ollut ohjannut televisiota yhdeksään vuoteen. Vaikka Yle kuinka kaivaisi kuvetta, raha ei vaan riitä.
Kuvauksissa oli kiire. Tai Volasen sanoin: ihan tappoa, ihan hirveetä. Yhden päivän aikana saatettiin kuvata 21 kohtausta. Ohjaajan aivot raksuttivat kuin tietokone ja yrittivät pitää huolen, että kuvatuista asioista saisi leikattua yhtenäisen kokonaisuuden.
”Jos jotain jäi tekemättä, se jäi pois sarjasta. Opin työskentelytavan, jossa sanoin vaan, että eteenpäin. Välillä menin kannelle vetämään röökiä ja mietin, että jos hyppäisin mereen nyt, kun laiva on vielä satamassa, jäisin ehkä jopa henkiin, ja saataisiin hetken hengähdystauko.”
Sarjaa kuvattiin neljällä ihan tavallisella Tukholman-risteilyllä. Näyttelijät lähtivät mukaan alennetulla palkalla. Isompien nimien olisi pitänyt saada työstään tuplasti isompi korvaus, Volanen arvioi.
On mahdotonta sanoa, olisivatko lisäkuvauspäivät parantaneet lopputulosta. Voi olla, että juuri vereslihainen, spontaani ja tehokas työskentely sai M/S Romanticin hengittämään. Mutta kivaa se ei ollut.
”En valita lopputuloksen puolesta, vaan sen, miltä tekeminen tuntuu. Jos tärisen kaksi kuukautta ja vedän röökiä kuin mielisairas, niin eihän se varsinaisesti kannusta jatkamaan ohjaamisen saralla. Viimeisen kuvauspäivän jälkeen sanoin, etten ohjaa enää koskaan.”
M/S Romantic ilmestyi Yle Areenaan 24. helmikuuta ja alkoi samalla Yle TV1:ssä. Sana kiiri: käsillä on jotain poikkeuksellista.
Ensimmäisellä viikollaan M/S Romantic oli Yle TV1:n viidenneksi katsotuin ohjelma. Sosiaalisessa mediassa alettiin kysellä lempihahmoja, jakaa omia laivatraumoja ja tehdä meemejä ”Halvan halvasta”, jonka paremmuutta Jocke vannoo.
M/S Romanticin juoni ei tyhjene yhteen katselukertaan. Asioita jää auki ja selittämättä niin, että sarjan saattaa haluta katsoa heti uudestaan. Verkossa on kehitelty teorioita siitä, mistä kaikessa on kyse.
Tavallaan sarja muistuttaa tv-sarja Twin Peaksista. Molemmissa on painostava tunnelma, viistoa huumoria ja jotain käsittämätöntä.
M/S Romanticissa käsittämätön liittyy siihen, mistä kaikki alkaa: joku tai jokin putoaa laivalta. Myöhemmin matkustajat alkavat raportoida kannella kulkevasta eläimestä.
Mainitsen Volaselle twinpeaksmaisen tunnelman, ja hänen kulmakarvansa nousevat.
”Ai jaa!”
Sitten testaan faniteoriaa siitä, että koko sarja kertoo kostosta miessukupuolelle. Sarjassa kun tehdään kiusaa lähinnä miehille. Naiset pääsevät vähällä.
”Loistavaa. Uskomatonta”, Volanen huudahtaa.
”En voi paljastaa mitään, koska se lopettaa heti keskustelun. Keskustelufoorumeilla joku raivosi, että etkö sä ymmärrä, me näemme tässä sarjassa mielen murenemisen! Olin, että jaaha, jaaha, okei.”
Volanen ei halunnut vetää sarjan lopussa liian kiltisti kaikkia lankoja yhteen. Riitti, että se, mitä hän ja Korpela olivat ajatelleet, toteutuu.
”Kaikkea ei kerrota ihan selkeästi, mutta kaikki kerrotaan.”
Kun Ihmebantu saatiin valmiiksi keväällä 2009, Jani Volanen näytti sen kotonaan ennakkoon sarjan näyttelijöille.
Nelosjakson kohdalla Elina Knihtilä totesi, että hehän ovat tehneet sarjan varhaiskeski-ikäisen kaupunkilaisen miehen ahdistuksesta: ”Nämä kaikki kertovat yhtä ja samaa tarinaa!”
M/S Romanticin kohdalla taisi käydä vähän samoin. Kotona Volanen totesi vaimolleen Pirjo Longalle, joka myös näyttelee sarjassa, että nämä kaikki hahmothan ovat hän itse! Tuollainen hän on yhdessä tilanteessa, tuollainen toisessa. Tuossa hän on semmoisella tuulella, tuossa humalassa.
Samastuminen on Volaselle tärkeää, ja ehkä siksi leukaansa saavat M/S Romanticissa lähinnä miehet. Hahmoja ei saa tuomita tai lyödä ylhäältä alaspäin. Hän kohtelee päähenkilöitään lämmöllä ja hellyydellä.
”Miksi tehdä tv-sarja, joka ilkeilisi toisten kustannuksella? Tykkään ennemmin havainnoida. Näin käy, ja näinkin käy, ja nämä kaikki tekevät tämän itselleen. Kukaan ei heitä tuhoa, vaan he tuhoavat itsensä. Pilaavat mahdollisesti iltansa ja maksavat siitä hinnan.”
M/S Romanticissa empatiaa koetaan surkeimpiakin heppuja kohtaan: Matiasta (Petteri Pennilä), joka juo itsensä karmeaan kuntoon, kun kotikylän nainen (Elena Leeve) ei kiinnostukaan. Kaidea, joka on puheissaan täysi sika, sisältä ujo ja arka. Jockea, josta kollegat eivät pidä, mutta jolle laiva on tärkeämpi kuin vastasyntynyt lapsi.
Ja vaikka monet sarjan hahmoista tulevat murteensa perusteella Helsingin ulkopuolelta, mistään maalaisille kuittailusta ei Volasen mukaan ole kyse. Käsikirjoituksessa hahmojen kotipaikkakuntaa ei yleensä mainittu, ja kuvauksissa ohjaaja antoi näyttelijöidensä luontaisen murteen kuulua, koska se kuulosti aidommalta.
Ainut poikkeus oli Matias.
”Matiaksen piti tulla pikkupaikkakunnalta, koska se teki uskottavaksi sen, että hän tarrasi Elena Leeven samoilta seuduilta tulleeseen hahmoon niin tiukasti”, Volanen selittää.
”Hän teki niin kuin suomalainen, joka näkee ulkomailla toisen suomalaisen. Kotimaassa toiseen ei kiinnittäisi mitään huomiota, mutta ulkomailla se on niin iso yllätys, kun tästäkin eksoottisesta paikasta löytyi toinen samanlainen, että yhdessä täytyy pysyä.”
Nuoruusvuosina Volasen ja kaverien komiikka saattoi vielä lipsahtaa vittuilun puolelle. Julmahuvi-ryhmän ensimmäisessä tv-sarjassa Toini ja Heikki Haaman Show oli ainakin yksi ylilyönti, jossa 1980-luvun ”älä ota kesäkissaa”-tietoisku taipui muotoon ”älä ota kesähomoa”.
"Hävettää niin paljon. Jos sen klipin joku irrottaisi, se voisi saavuttaa somessa arvon arvaamattoman."
Studio Julmahuvissakin oli pari toistuvaa sketsiä, jotka ovat vanhentuneet ikävästi. Yhdessä nähdään eskimoita ja yksi intiaanikin, toisessa Petteri Summanen ja Janne Reinikainen puhuvat intianenglantia brownfacessa.
Jos sarja tehtäisiin uusiksi nyt, jäisivätkö Pää kylmänä, Nanook! tai Practical English, Abu pois?
”Nanook jäisi, koska se on huono idea. Iso virhearvio. Mutta korrektiussyistä? Jos olisin nyt 25 ja kehittämässä tyhjältä pöydältä sketsejä, sisältö olisi automaattisesti jotain ihan muuta. Jos Yle pyytäisi nyt noiden sketsien poistamista, sanoisin, että poistetaan sitten muutkin paskat jutut ja tehdään remix-jaksoja. Eikä yritetä väittää, että nämä ovat ne jaksot, jotka voittivat Venlan.”
Jani Volanen luottaa kirjoittajana omaan tutkaansa. Kaikki on kiinni käsittelytavasta ja kontekstista. Yleensä hätkähdyttävät ja loukkaavat asiat ovat fiktiossa syystä.
”Jos hahmo käyttää rasistista ilmausta ja kohtaus toimii ilman sitä sanaa, otetaan pois. Mutta jos ei toimi, jätetään se. Sana on siellä, koska sen kuuluu herättää vastareaktio katsojassa.”
M/S Romantic, Yle Areena sekä TV1 su klo 21.05.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin