Lops

Ihan aluksi

Hahmottele ajatus siitä, millaisina opintojaksoina ainetta jatkossa opetetaan.
  • Onko tarpeen yhdistää joitakin moduuleita?
    • Huomaa, että yhdistelmän voi nimikoida ja numeroida itse. Yhdistäminen vaikuttaa myös muiden opintojaksojen numerointiin.
  • Pysyvätkö koulukohtaiset opinnot samoina kuin nyt? Vai pitäisikö valikoimaa päivittää?

Tee jonkinmoinen listaus tai kaavio (vaikka ihan lyijykynällä paperille) ja toimita se OutiS:lle. Hallinto ottaa tässä vaiheessa kantaa muutoksiin ja säästyt itse ops-tekstin useilta muokkauskierroksilta.


Esimerkki fysiikan alustavasta hahmottelusta:
  • yhdistimme moduulit FY1 ja FY2 (tästä seurasi, että kaikkien opintojaksojen numerointi vaihtui)
  • vaihdoimme yhden koulukohtaisen opintojakson sisältöä erilaiseksi
  • ehdotimme myös yhtä laajempaa opintojaksoa, mutta sitä ei hyväksytty
  • (meillä alkuperäinen versio oli liitutaululle piirrettynä, mutta tässä selvyyden vuoksi puhtaaksikirjoitettuna)

Seuraavaksi

Mieti opintojaksoihin liittyvät yksityiskohdat ja kirjaa ne muistiin esimerkiksi taulukon muotoon. Nämä tiedot joka tapauksessa tarvitaan opinto-oppaaseen, joten ne on helpointa miettiä kuntoon nyt samalla.

Esimerkki fysiikasta:

Sitten vielä

Mieti jokaiseen opintojaksoon mukaan laaja-alainen osaaminen.
Oppiainekohtaisia vinkkejä löytyy täältä: 
https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/lukiokoulutus/lops-2021-tukea-lukion-opetussuunnitelman-perusteiden
(kelaa sivun alareunaan kohtaan Oppiaineiden tukimateriaalit)


Outin ohjeen mukaan
  • kannattaa listata kuhunkin opintojaksoon vain 1-2 osaamisaluetta
  • kirjata lyhyesti ja väljästi (pari virkettä)
  • myös laaja-alaisen osaamisen arviointi kirjataan


Fysiikkaa miettiessämme käytimme apuna tätä kaaviota:

Lopuksi

Kirjoita varsinainen ops-teksti.
  • Kopioi valtakunnallinen teksti täältä: https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/lukion-opetussuunnitelmien-perusteet
  • Muuta sana moduuli sanaksi opintojakso.
  • Tarkista opintojaksojen otsikot ja numerointi (jos olet yhdistänyt moduuleita)
  • Voit lisätä opintojaksoon keskeisiä sisältöjä tai tavoitteita. Merkitse nämä lisäykset valtakunnallisen tekstin perään. Valtakunnallista tekstiä et voi muokata etkä poistaa.
  • Kirjaa jokaiseen opintojaksoon laaja-alaisen osaamisen teksti. (Kurkkaa tarvittaessa fysiikasta mallia ;)
  • Lisää loppuun koulukohtaiset opintojaksot.

Esimerkki fysiikasta, version nimi on "vielä vähän raakile". Kaikki lisäykset, tarkennukset ja pohdinnat on merkitty värillä.
Tätä silmäilemällä näet kuinka pieni oman, lisätyn tekstin osuus voi olla.
lops 2021 fy pedanettiin.pdf
 


Kun kaikki on valmista, lähetä tiedosto (ops-teksti ja opinto-oppaan taulukko) OutiS:lle.

Ja sitten:

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä