OVET AUKI MAAILMAAN

LUKE TYKISSÄ - OVET AUKI MAAILMAAN

TYKissä on aina tehty laajasti yhteistyötä koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa.
LUKE-hankkeessa yhteistyötä kehitetään monipuolisemmaksi yhä useammissa oppiaineissa.​


Tässä maailmanmusiikkikurssilaiset vierailulla kulttuuriosuuskunta Uulussa tutustumassa soittimiin ympäri maailmaa.


Tanssia yhdessä iästä riippumatta

Tanssitaiteilija Marjo Hämäläinen vieraili tanssin neloskurssilla johdattelemassa opiskelijoita yhteisötanssin saloihin. Mukanaan Marjo toi 60+ tanssiryhmänsä ihastuttavia leidejä joiden kanssa opiskelijat pääsivät improvisoimaan yhdessä. Yhdessä tanssiessa jopa puolen vuosisadan ikäerot hälvenivät täysin!
23379851_1928973510463107_8034114012655266263_n.jpg

Tampereen Teatteri ja TYK 2017-2018

Lukuvuonna 2017-2018 teemme kolme yhteistyöproduktiota Tampereen Teatterin kanssa.
Kahdeksantoista.jpg
Kahdeksantoista

Tarina naisista 18. ikävuoden kynnyksellä vuonna 1918 ja 2018.

Tampereen yhteiskoulun lukion opiskelijat nousevat lavalle ja esittävät erilaisia kohtaloita maailmasta, jossa vihapuhe ja väkivalta pelottelevat kansan pirstaleiksi. Someaikakauden kasvatit peilaavat elämäänsä sadan vuoden takaiseen kahtiajakautuneeseen todellisuuteen Tampereella.

Kahdeksantoista on musiikkinäytelmä, joka on kokonaan TYKin omaa tuotantoa. Tähän on valittu esiintyjiksi noin 30 tykkiläistä nuorta naista. Esitykset ovat tammikuun 2018 lopussa Frenckelissä.
Vuokon luovan kirjoittamisen kurssilaiset kirjoittavat tekstin. Leenan musiikinopiskelijat säveltävät musiikin. Marjon tanssijat tekevät koreografiat. Jyri Siimes ohjaa produktion. Liisa Huhta toimii käytännön koordinaattorina. Opiskelijoiden lukujärjestykset on pyritty mahdollisimman pitkälle rakentamaan etukäteen niin, ettei osallistuminen produktioon vaaranna muuta koulumenestystä.

1918_.jpg
Tykkiläisiä nuoria miehiä on mukana Tampereen Teatterin päänäyttämön Anna-Elina Lyytikäisen ohjaamassa 1918 tapahtumia kuvaavassa näytelmässä.
20901746_1848496891844103_502571433019989648_o.jpg

Suuren suosion saavuttanut Suruttomat esitetään uudestaan Frenckelin näyttämöllä Tampereen Teatterin ohjelmistossa huhtikuussa 2018. Esiintyjät ovat abeja, joiden koulutaival on siinä vaiheessa lakkia vaille valmis.


Suomi 100 tanssien

Syksyn ensimmäiset tanssikurssit osallistuivat työ- ja elinkeinoministeriön Suomi 100 -tarinaprojektiin. Työ- ja elinkeinoministeriöltä tuli pyyntö osallistua tähän tarinaprojektiin, jossa kerätään lasten ja nuorten näkemyksiä tulevaisuuden Suomesta. Tanssikurssilaiset ideoivat, harjoittelivat, kuvasivat ja leikkasivat lyhyitä taidetanssielokuvia iPadeilla. Videon virikkeenä oli seuraavia kysymyksiä:

Millainen on tulevaisuuden Suomi? Miltä siellä näyttää? Minkälaisia ovat kaupungit, mitä maaseudulla tapahtuu? Miten ja millaisissa ympäristöissä ihmiset asuvat? Millaista arki on tulevaisuuden Suomessa? Millaista työtä ihmiset tekevät? Miten ihmiset liikkuvat paikasta toiseen? Mikä on muuttunut paremmaksi, mikä ehkä huonommaksi?

Videoita tullaan TEM:n mukaan esittämään syksyllä Suomi 100 -tapahtumassa ”100 vuotta aluekehittämistä” ja mahdollisesti tilaisuuteen liittyvissä julkaisuissa.

Tässä linkkejä Suomi 100-aiheisiin videoihin. Kannattaa katsoa!

Shining future

Take Us Back

Pelko voittaa

Aika

It´s time to dance

Consequences

Yourself

TYKin teatteri-ilmaisu tarjoaa upeita teatterielämyksiä lapsille

IMG_9026.JPG
Tampereen yhteiskoulun lukion teatteri-ilmaisun kursseilla valmistuu vuosittain vähintään toistakymmentä näytelmää. Osa niistä on suunnattu erityisesti lapsille ja nuorille. Vuosikausien perinteenä onkin ollut, että Tampereen ja lähikuntien koulujen oppilaita tulee katsomaan esityksiä. Näytelmät ovat paitsi mieluisa kevätretkien kohde, myös monelle kävijälle merkittävä ensikosketus teatterin lumoon.

IMG_9132.JPG

Esitysten jälkeen on toisinaan keskusteltu lasten kanssa näytelmän herättämistä ajatuksista ja usein näytelmien aiheita on käsitelty eri tavoin kävijöiden kotikouluissa vielä laajemminkin. TYKissä on nähty tärkeänä myös mm. erityislasten osallistuminen. Tästä esimerkkinä mainittakoon tämän kevään Robin Hood -näytelmä, jota pystyi seuraamaan myös viittomakielen tulkin avulla.
IMG_9247.JPG
Keväällä 2017 ohjelmistossa oli Robin Hood, Shrek, Meren neito, Ronja ryövärintytär, Veljeni Leijonamieli, Pocahontas.

Myös TYK:n puheilmaisun, tanssin ja nukketeatterin kurssit tuottavat esityksiä ja elämyksiä erityisesti lapsille.
IMG_9157.JPG

Luokkahuone laajeni kaupungin kokoiseksi - Luova kirjoittaminen jalkautti oppitunnit

luovak.JPG

Hetki ennen. Kehräsaaren open stage kutsuu lyriikkapajan runoilijoita esittämään omia tekstejään heti suurten starojen jälkeen. Kristian Tölli, Elias Viitanen, Salla Jääskeläinen ja Lotta Kuittinen hengittävät syvään.



Kirjoittaminen on paljon muutakin kuin koneen äärellä istumista. Vahvan takaliston lisäksi teksti kuin teksti tarvitsee syntyäkseen tutkimusta ja muuta pohjatyötä. Toisaalta runo, novelli, draama, lehtijuttu tai biisi ei valmistu vielä silloinkaan, kun kirjoittaja näppäilee viimeisen pisteen paikoilleen. Siitä alkaa muokkaus- ja palautevaihe, jota seuraa vielä tekstin julkaiseminen ja sen reseptio, vastaanotto.

Luovassa kirjoittamisessa on tänä vuonna kokeiltu vanhastaan tutun tiimityöskentelyn ja vertaispalautteen lisäksi monia oppimismenetelmiä, joihin uusi valtakunnallinen OPS antaa mahdollisuuden.

Pari vuotta sitten kokoontumistilamme muutti TYKin viihtyisästä ruokalan viereisestä Kaninkolosta Tyllin pienenpieneen nurkkahuoneeseen. Kun ennen saatoimme tehdä ryhmätöitä sekä luokassa että viereisessä ruokalassa, olemme nyt saaneet keksiä uusia, luovia ratkaisuja. Otamme jalat alle ja lähdemme ulos! Teemme tutkimusmatkoja museoihin, teattereihin, elokuviin, puistoihin ja kirjastoihin. Kirjoitamme missä parhaiten pystymme, oli se sitten kotisohva, kahvila tai bussin takapenkki. Palaute- ja teoriatunnit hoituvat pikkuluokassa tiiviissä tunnelmassa, kylki kyljessä.

Tänä lukuvuonna draamaryhmä on saanut peräti kaksi suurta tilausta: tekeillä on synti-teemainen teksti Simo Järvisen ja kumppanien tulevalle ilmiökurssille. Toisen tilauksen teki Tampereen Teatteri. Sinne valmistuu teksti, joka kertoo 18-vuotiaista sata vuotta sitten ja vuonna 2018. Esityksen työnimi onkin Tytöt -18.

Näin isot tilaukset ja kirjoitustyöt ovat teettäneet paljon pohjatyötä. Olemme käyneet Vapriikin Tampere 1918 -näyttelyssä, nähneet Claes Olssonin Taistelu Näsilinnasta 1918 -elokuvan sekä lukeneet tahoillamme metrisen pinon sotahistoriaa, aihepiiriin liittyvää kaunokirjallisuutta ja arkistomateriaalia.

Muita vierailukohteita ovat olleet muun muassa Tampereen Ylioppilasteatteri, jossa kävimme Pienen toimittajakoulun kanssa. Esitys oli mediakriittinen VISIO-näytelmä. Olemme nähneet myös Oscar-voittajaelokuvan Moonlight sekä tietysti Aki Kaurismäen Kultainen karhu -palkinnon saaneen uutuuden. Lyriikkaryhmän kanssa toteutimme Raymond Carver -tutkimusprojektin. Sitä varten kävimme kuuntelemassa Carverin runoihin sävelletyn konsertin, jonka solistina taituroi Liisa Huhta.

Kaikki ryhmät ovat saaneet jollakin tavalla julkaista tekstejään Sytykkeessä tai vaikka ruokalan vaihtuvassa seinäkirjassa. Joulukuussa oli jännittävää päästä maan eturivin runoilijoiden kanssa samalle lavalle Kehräsaaren runomatineassa. Tupa oli täysi, ja hyvin meni: täysi sali taputti ihastustaan runoilijoillemme.

Teksti ja kuva: Vuokko Tolonen

Tanssien maailmaan

tanssi1.JPG
Tanssidiplomit esitettiin Hällässä Kuva: Juha Brusila

Lukion opetussuunnitelman uudistuessa myös tanssin opetussuunnitelmaa uudistettiin reippaasti. Taitojen ja ilmaisun kehittämisen lisäksi tanssin opiskelua kytketään entistä enemmän elämän eri osa-alueisiin: työelämään, opintomahdollisuuksiin ja yhteistyöhön erilaisten toimijoiden kanssa. Lukuvuoden aikana on tehty yhteistyötä mm. eri koulujen, päiväkotien, palvelukeskuksen, tanssin ammattikoulutuksen, Pirkanmaan tanssinkeskuksen sekä Tanssiteatteri MD:n kanssa.

Toisen vuoden opiskelija Aliisa Ikkala osallistui syksyllä 2016 Tanssia näyttämölle -kurssille. Kurssilla valmistetaan vähän pidempi tanssiteos ja kaikki oppiminen kietoutuu teoksen valmistusprosessin ympärille. Kurssin tavoitteena on syventää tanssijantyön osaamista. Aliisan mielestä kurssilla oli hyvää se, että siellä pääsi tekemään kokonaisen tuotoksen alusta loppuun asti. Myös se oli motivoivaa, että päämäärä oli tiedossa kurssin alusta asti: tavoitteena oli valmistaa tanssiteos esitettäväksi Pirkkalan koulujen neljäsluokkalaisille. Esityksen työstäminen aloitettiin aiheen ja käsittelytavan valinnalla. Jo edellisenä keväänä kurssin opettaja Marjo Puro oli sopinut esiintymispäivämäärän, kohderyhmän ja esiintymispaikan Pirkkalan kunnan kulttuurikoordinaattorin kanssa. Ryhmän kesken työstettiin käsikirjoitus Pokemon Go -aiheiseen tanssitarinaan. Aliisan mielestä oli motivoivaa, että esityksen aika ja kohderyhmä olivat heti kurssin alkaessa tiedossa. Aliisan mielestä palkitsevinta oli onnistumisen kokemus, kun esitys saatiin valmiiksi ja katsojilta saatiin hyvää palautetta. Neljäsluokkalaiset seurasivat esitystä intensiivisesti ja kommentoivat tanssia ja Pokemon Go -aihetta asiantuntevasti.

Lapualainen Camilla Eskeli hakeutui heti lukion aluksi Tanssien työelämään -kurssille, koska se kuulosti mielenkiintoiselta. Camillalla on vahva tanssitausta, ja hänellä on jo kokemusta tanssinohjaajana työskentelystä. Hän ohjaa Seinäjoella ja Lapualla 4–6-vuotiaiden lastentanssiryhmää sekä sijaistaa show- ja streettanssitunteja. Camillalle jäivät kurssilta mieleen erityisesti tutustumiset tanssin koulutus- ja ammattikenttään. Kurssin aikana vierailtiin Pirkanmaan tanssin keskuksen Liikelaiturilla, Konservatorion tanssin ammattikoulutuksessa ja Tanssiteatteri MD:n harjoituksissa. Kurssilla opiskeltiin tanssipedagogiikkaa ja harjoiteltiin tanssin ohjaamista. Camilla ohjasi English Daycare Sunshinen eskarilaisia. Tämän myötä varmuus lisääntyi ja tulevaisuuden ammatinvalinta vahvistui. Lisäksi kurssilta jäi mieleen asioita, joihin Camilla haluaisi tulevaisuudessa perehtyä lisää. Yksi näistä on tanssiterapia.

Marjo Puro

Tuk tuk -projekti "Donated by the high school from Tampere - Finland"

Tampereen yhteiskoulun lukion opiskelijakunta päätti lahjoittaa vuoden 2016 taksvärkin tuoton Pieni Sininen Elefantti ry:n Naiset-projektille tuk tukin hankintaan. Naiset-projekti auttaa Sri Lankan eteläosassa sijaitsevassa Madihan kylässä lähinnä slummeissa asuvia naisia. Tuk tuk on kolmipyöräinen ajoneuvo, jota käytetään erityisesti Intiassa ja Sri Lankassa henkilö- ja tavarakuljetukseen. Opiskelijamme auttavat konkreettisella tavalla kehitysmaan naisia ja projekti toimii esimerkkinä siitä miten voimme yhdessä muuttaa maailmaa tasa-arvoisemmaksi. Ainakin pikkuisen.

¨daniatteeero.jpg
Kuvassa vasemmalla ja oikealla projektista dokumenttielokuvaa tekevät Atte Rimpelä ja Eero Kaarsalo. Keskellä on Pieni Sininen Elefantti ry:n perustaja Danielle Rolser. Hän kävi koulullamme vierailulla 30.8.2016.

Helmikuussa 2017 tuk tuk sitten hankittiin. Rahoilla saatiin ajoneuvon lisäksi hankittua näin alkuun yksi ajokortti naiselle. Tuk tukin takana olevassa tarrassa (ks. alin kuva) lahjoittajaksi on opiskelijakunnan sijaan ilmaantunut The high school from Tampere :)

17015968_1394179617306771_9102915585478507973_o.jpg
Uudenkarhean nelitahtimoottorilla varustetun tuk tukin takaosaan tarran liimasi Gayani.

16836520_1394181710639895_9172480344213585592_o.jpg

"Donated by the high school from Tampere - Finland"

VIERAILIJOITA TYKISSÄ

Solubiologia-luento torstaina 19.1. klo 10.55 Tyllin auditoriossa

jerry.jpg
Keskiviikkona 25.01. Ilveksen Jerry D´Amigo kertoo työskentelystä ulkomaalaisena vieraassa maassa TYLLIN SALISSA!

tuk.jpg

TYKin tuk-tuk-projekti: opiskelijakunta lahjoitti syksyn 2016 taksvärkkipäivän tuoton Sri Lankassa toimivalle Pieni Sininen Elefantti ry:n Women’s Projectille. Projektissa tuetaan tuk-tukien hankintaa naiskuljettajien käyttöön. Kolmipyöräinen henkilö- ja tavarakuljetukseen tarkoitettu ajopeli tarjoaa tulonlähteen monelle toimeentulorajan alapuolella elävälle perheelle. Lue lisää täältä.

Yhteistyöprojekti - Abivalmennus uskonnon kirjoittajia varten

Jo kolmena vuotena peräkkäin yhdessä seurakuntien kanssa järjestetty abivalmennuspäivä. Vuosittain tapahtumaan on osallistunut noin 30 kevään uskonnon YO-kokeeseen valmistautuvaa lukiolaisia Pirkanmaan seudulta.

Idea on yksinkertainen: seurakuntien tiloissa järjestetty koko päivän kestävä tilaisuus jossa asiantuntijoita kertomassa mielenkiintoisista aiheista liittyen uskonnon kurssien teemoihin.

Lisäksi osallistujille ilmainen lounas sekä materiaalia asiantuntijoiden esityksistä. Kuvia 2017 tapahtumasta.IMG_0004.jpg

Liitteet:

abikertauspäivänohjelma 2017.pdf
IMG_0010.jpg

Up with People

up.png

Tiedosto_003.jpeg
Tiedosto_000.jpeg
TYKissä vieraili kahden päivän ajan Up with People -ohjaajia, jotka vetivät innokkaille tykkiläisille tanssipajoja ja englanninkielisiä Take a Stand -keskustelupajoja. Vastaanotto oli lämmin ja ilmapiiri lämmin. Katso vaikka itse videolta.

Up with People on kansainvälinen koulutus- ja kulttuuriorganisaatio, jonka tavoitteena on rakentaa yhteisymmärrystä eri kulttuurien välille palveluprojektien ja musiikin avulla. Lisätietoja www.upwithpeople.org sekä videolla pähkinänkuoressa: https://www.youtube.com/watch?v=kwFVEb1l3cc