Varhaiskasvatus

Tiedote koronaviruksen aiheuttamista toimenpiteistä

Kunnan kotisivuilta löytyy ajantasainen tieto koronaviruksen aiheuttamista toimenpiteistä. Esimerkiksi oppilaiden  ja lasten matkustusta koskien. Seuraa siis tarkasti kunnan www. sivujen tiedottamista.

Päiväkoti- ja koulutoiminta jatkuu Tammelassa normaalisti: valtakunnallista päätöstä koulujen ja päiväkotien sulkemiseen ei olla tehty. Mikäli tähän tulee muutos, siitä viestitään välittömästi.

Myös yksittäisistä, tartuntatautilakien pohjalta tehtyjen koulujen tai päiväkotien sulkemisista viestitään erikseen.

Koulujen iltapäivähoito toimii normaalisti koulun toiminnan ollessa normaalia. Mikäli IP-toimintaan tulee muutoksia, rehtori on yhteydessä huoltajiin.

Nuoriso- kulttuuri ja liikuntatoimen toiminnoista tiedotetaan erikseen. Seuraa kunnan kotisivuilta yleistä tiedottamista tältä osin.

Pyydän, että mahdollisimman moni teistä huoltajista tarkistaa tässä vaiheessa wilman yhteystietojen ajantasaisuuden. Näin varmistamme sujuvan viestinnän.

Päiväkodinjohtaja/rehtori pitää ajantasaista listaa niiden huoltajien yhteystiedoista, jotka eivät käytä Wilmaa. Varhaiskasvatus käyttää viestinnässä myös peda.net alustaa.

Vierailut

Koulut ja päiväkodit eivät tee vierailuja vanhainkoteihin tai muihin hoitolaitoksiin kevään aikana. Uimahallikäynnit ja vastaavat muut suunnitellut käynnit perutaan kevään osalta. Myös mahdolliset Yrityskylä-vierailut perutaan. Luokka/kevätretkien osalta tilannetta tarkastellaan tarkemmin virusepidemian tilanteen edetessä. Mahdollisesti luokka/kevätretket joudutaan perumaan tilanteen mukaan.

Koulut ja päiväkodit eivät tee vierailuja kirjastoon. Myös kirjaston satutuokiot on peruutettu kevään ajalta

Kouluille tai päiväkoteihin ei oteta vastaan vierailijoita.

Etäopiskeluun varautuminen

Koronaviruksen vuoksi saatetaan määrätä oppilaita, opiskelijoita ja henkilökuntaa karanteeniin tai valmiustila voi astua voimaan. Tästä johtuen perusopetuksen oppilaat säilyttävät oppikirjoja ja muuta oppimateriaalia ensisijaisesti kotona mahdollisen etäopiskelun varalta.

Lasten ja nuorten tukeminen

Koronavirus on lapsia ja nuoria koskettava asia, johon törmätään median kautta, kavereiden ja aikuisten puheissa. Vanhempia ja muita lähellä olevia aikuisia tarvitaan nyt vastavoimaksi mahdollisille ahdistaviksi koetuille uutisille. MLL:n sivuilla on ohjeita aikuisille lasten ja nuorten tukemiseen:

https://www.mll.fi/uutiset/lapset-puhuvat-koronasta-mita-aikuinen-voi-tehda/

Muutokset palveluissa

Mahdollinen päiväkotien osittainen sulkeminen saattaa tarkoittaa, että kunta ei pysty takaamaan päivähoitopaikkaa kaikille sitä tarvitsemiselle.

Mikäli mahdollinen valmiustila astuu voimaan, jonka vuoksi päiväkodit ja koulut suljetaan, niin tiedotamme käytännön järjestelyistä erikseen.

Opetushallituksen ohjeita koronavirukseen liittyen

https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/opetustoimi-ja-koronavirus

Opetushallituksen koronavirukseen liittyvä neuvontasähköpostiosoite: info@oph.fi

Sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ohje koskien ulkomailta palaavaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä koulujen ja oppilaitosten henkilöstöä

Ohje on ehdoton liittyen sosiaali- ja terveydenhuollon sekö koulujen ja oppilaitosten henkilöstöön.

Koska epidemia-alueita ei enää ole, on työntekijän palatessaan ulkomailta oltava yhteydessä esimieheensä, ja sovittava etätöistä.

Ohje on, että kotiin palaavat työntekijät eivät tule töihin 14 vuorokauteen. Esimies määrää millaista etätyötä ja/tai koulutusta työntekijä tai viranhaltija voi kotona olleessaan tehdä. Ohjeella pyritään estämään taudin mahdollinen leviäminen.

Ulkoministeriön matkustusohjeet:

https://um.fi/ajankohtaista/artikkeli/-/asset_publisher/iYk2EknIlmNL/content/kysymyksi-c3-a4-ja-vastauksia-matkustamisesta-ja-koronaviruksesta

 

Mari Haapanen

Sivistystoimenjohtaja