esiopetuskuljetus

Esiopetuksen kuljetusasiaa

Esiopetuksen kuljetukset käynnistyvät 22.8.2019 esiopetuksen alkaessa.

Esiopetuskuljetuksen aikatauluja voi tiedustella liikennöitsijöiltä, päiväkodin esiopetusryhmistä sekä varhaiskasvatusjohtajalta.

Linja-auto/taksi kerää lapset laajalta alueelta. Vanhempia pyydetään valmistamaan lapsensa hyvissä ajoin aikataulun mukaisesti linja-auton/taksin tuloon tien varteen. Linja-auto/taksi ei jää odottamaan reittiaikataulujen vuoksi. Vanhempien on hyvä odottaa pysäkillä linja-auton/taksin saapumista lapsen kanssa. Samoin eskaripäivän päätteeksi on tarkoituksenmukaista olla vastassa lasta pysäkillä. Vanhemmat voivat ilmoittaa kuljettajalle puhelinnumeron, josta tavoittaa tarvittaessa esiopetuskuljetuksiin liittyen.

Kaikilta toivotaan kärsivällisyyttä aikataulujen suhteen. Aikataulut voivat hieman muuttua keleistä riippuen. Kuljetusalue Tammelassa on laaja, ja pyrimme saamaan kaikki kuljetukset toimimaan mahdollisimman hyvin.

Jos lapsenne ei tarvitse kuljetusta esiopetuksen aikana (esim. lapsi sairastuu tai on vapaapäivä), vanhemmat huolehtivat peruutuksen liikennöitsijälle (Taksi Lehtinen Ky) itse. Mikäli lapsenne esiopetuskuljetustarve päättyy, ilmoittakaa siitä päiväkodin johtajalle ja liikennöitsijälle


Esiopetuskuljetukseen liittyviä yhteystietoja:

Varhaiskasvatusjohtaja Paula Laakso p. 050 372 2267

Linja-auto Kivistö Oy p. 03-4246 2600
Taksi Lehtinen Ky p. 040 727 0486
taksiin/ kuljettaja p. 050 4369 994