syksy 2019

Marraskuu 2019

Marraskuun aikana askartelimme ja harjoittelimme leikkaamista. Teimme muun muassa isänpäiväkortteja, silkkipaperi lyhtyjä ja käsikuusen. Aloimme luomaan ja rakentamaan joulumaisemaa ryhmän seinälle, jonne muodostui Korvatunturi jolupukin pajoineen ja tonttuineen. 


Harjoittelimme matikkaa niin viskareiden kuin vadelmien (3-4 vuotiaat) kanssa. Viskareiden kanssa tutustuimme eri muotoihin geometriapajassa. Kävimme kirjastossa kuuntelemassa satutuokiota, jossa seikkaili karhu ja pupu. 
Vadelmatalon lapset saivat kerättyä kuulapurkin täyteen, palkintona heillä oli leffahetki salissa. Yhdessä katsoimme Ryhmä Hauta ja Late Lammasta.

Lokakuu 2019

Lokakuussa kävimme Vadelmien (3-4 v) kanssa kierrätysreissulla, palauttamassa Vadelmataloon kertyneitä muoveja ja pahveja. Viskarit harjoittelivat kirjaimien tunnistamista viskaripajassa. Yhdessä kävimme katsomassa nukketeatteriesitystä Kolmesta karhusta ja kultakutrista sekä esitystä Kolmesta pukista.





Lasten kanssa askartelimme sadonkorjuu teemaan liittyen porkkanoita ja söimme yhteisen sadonkorjuuaterian. Aloitimme myös askartelemaan lapasia ja sukkia, joihin mittasimme viskareiden kanssa villalankoja. Lokakuussa vietimme Aleksis Kiven päivänä oman kirjan päivää ja loppukuussa vietimme Nalle-päivää, jolloin lapset saivat tuoda omat nallet päiväkotiin vierailulle. 




Syyskuu 2019

Syyskuussa tutustuimme luontoon ja luonnossa tapahtuviin muutoksiin. Tarkkailimme muuttuvaa luontoa luupeilla, ja teimme niiden avulla erilaisia löydöksiä. Lasten mielestä kiinnostavimmat löydökset liittyivät sieniin. Värikartan avulla tutkimme luonnosta löytyviä värejä. Loimme ryhmätilamme seinustalle syksyisen maiseman. Leikkasimme ja maalasimme siilejä, liimasimme siileille silmät ja "piikit", koristelimme seinustaa myös vaahteranlehdillä ja pihlajanmarja koristeilla.






Kävimme kirjastossa kuuntelemassa satutuokiota, jonka teemana oli pienen hiiren seikkailut. Osallistuimme Vadelmatalon lasten kanssa päiväkodin olympialaisiin. Olympialaisissa pääsimme testaamaan pujottelurataa, keppihepoilla ratsastamista, pituushyppyä, pallojen heittoa ja potkimista. Kisoissa hyvin menestyneet palkittiin mitallein! :)
Viskarit aloittivat pajatoiminnat, ja ensimmäisen pajan teemana oli matematiikka. 



Elokuu 2019

Elokuussa palattiin takaisin päiväkodin rytmiin kesälomien jälkeen, ja samalla tutustuttiin toisiimme erilaisten pelien ja leikkien kautta. Uutta toimintakautta 2019-2020 lähdettiin toteuttamaan viskareiden kanssa työpajatoiminnan muodossa, kun he osallistuivat uv-työpajatoimintaan. Työpajoissa viskarit pääsivät maalaamaan uv-maaleilla saimaannorppia, ja askartelemaan perhosia. 3-4 vuotiaat osallistuivat omalla porukalla lautapelien pelaamiseen ja harjoittamaan kädentaitojaan maalaamisella.



Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä