Teema: Luovuus kasvatuksessa 4/2017

Luovuus kasvatuksessa - Steinerkasvatus 4/2017

Näyttökuva 2017-12-12 kello 11.27.09.png
Verkkolehdessä ja printtilehdessä:
Vain verkkolehdessä:
Muuta printtilehdessä mainittua:

Printtilehden sisällysluettelo:

  • Pääkirjoitus: Rohkeutta luovuuteen, Eeva Raunela
  • Luovuuden idea? Petro Poutasen haastattelu, Pia Pale
  • Luova tulevaisuuskasvatus? Elaine Holt
  • Luovuuteen kasvattaja on syväkuuntelija, Timo Jantunen
  • Luovuus tarvitsee tilan, Ilona ja Antti Lehtisen haastattelu, Pia Pale ja Jarno Paalasmaa
  • Education without Art is Industry, Sehar Mahmood
  • Luovan ajattelun lukio! Outi Rousu ja Eeva Raunela
  • Rakenna oma maailmasi, Eeva Raunela
  • Lukio-opintoja luovasti, Kai Koskimies, Esa Lukkarinen, Marjukka Stenlund, Maria Virkkilä
  • Näin vahvistat luovuuttasi, Jarno Paalasmaa
  • Luovuus, Eero Ojanen

Luova tulevaisuuskasvatus?

Teksti: Elaine Holt

photo.jpg

Luovuus ei ole itsessään päämäärä, vaan lähestymistapa, tavanomainen työtapa elävien mahdollisuuksien paljoudessa. Se vaatii aistien kehittymistä ja käyttämistä sellaisella maailmankatsomuksella, joka ylittää mielivaltaiset tieteenalat. Se ei siis ole  vain näkemistä ja kuulemista, vaan myös sisäistä näkemistä kuvittelemalla ja kuulemista aistimalla asioiden välistä resonanssia ja ristiriitoja jne. Kasvatuksen tulee herättää ja elvyttää sisäiset aistit, jotta voimme mahdollistaa luovan itsenäisyyden havaintokyvyssä ja luovuudessa.

Itsenäisyys vaatii vapaata ajattelua – ilman sitä ei ole itsenäisyyttä. Ilman vapaata ajattelua me yksinkertaisesti matkimme vanhempiemme, opettajiemme tai muiden auktoriteettien ajatuksia. Tällöin syntyy kysymys: Kuinka voimme mahdollistaa vapaan ajattelun? Vapaa ajattelu voi todella tapahtua vain silloin, kun meillä on tarkka käsitys tilanteesta ja itsestämme siinä tilanteessa, ilman ennakko-olettamuksia. On vaikeaa, jos kasvatukselliset, poliittiset, taloudelliset tai akateemiset opinkappaleet kahlitsevat tätä ominaisuutta.

Tosielämän ongelmien ymmärtäminen edellyttää, että ihmisen monimutkaiset kokemukset ymmärretään vuorovaikutteisten ajattelumallien kautta. Nämä ajattelumallit ovat itseasiassa erilaisia oppimistyylejä. Niitä kaikkia ei arvosteta eikä käytetä yhtä paljon kasvuvuosien jälkeen. Tässä ajatuksessa näkyy kummallinen kriittisen ajattelun yliarvostus. Kyky ymmärtää laajempia yhteyksiä hankitaan useimmiten epäsuoran tai vapaamuotoisen oppimisen kautta. On tuhoisaa jättää tällaiset näkökohdat huomiotta.

Vuonna 2015 YK sopi kestävän kehityksen suunnitelmasta, Transforming our world: the 2030 Agenda for Sustainable Development, jossa 17 tavoitteen kautta pyritään vaikuttamaan parantavasti nykyisiin ja tuleviin ihmiskunnan ongelmiin. Suunnitelma edellyttää luovuutta teknologiassa, infrastruktuurissa ja taloustieteissä - mutta yllättäen ei koulutuksessa. Sen sijaan koulutukseen on vaikuttanut yhä enemmän OECD:n (Organisation for Economic Cooperation) johtama PISA (Programme for International Student Achievement) -ohjelma, joka on vuodesta 2000 lähtien testannut maailmanlaajuisesti 15-vuotiaita luonnontieteissä, matematiikassa, lukemisessa, yhteistoiminnallisessa ongelmanratkaisussa ja talouden ymmärtämisessä. Tällä on ollut kolme keskeistä vaikutusta:

  1. Kansallinen kriisi tai “Pisa-shokki”, kun maan pisatulokset laskevat, kuten tapahtui Japanissa vuonna 2003, mikä lisäsi Yutorin (alhaisen paineen) opetussuunnitelmapolitiikan arviointia ja muuttamista.
  2. Testauksen kautta luodaan kansainvälisiä malleja siitä, millaista on “normaali” oppiminen.
  3. Kansallisen koulutuspolitiikan ja sen tavoitteiden keskittyminen PISA:n ympärille ympäri maailman.

Vaikka opiskelijat menestyvät akateemisesti, emotionaaliset kustannukset saattavat nousta. Britannian kansallinen tilastokeskus ilmoitti, että 2009-2015 tehtiin 100 itsemurhaa Yhdistyneiden kuningaskuntien korkeakouluissa. Mutta pelkästään lukukaudella 2015-16 luku oli jo 134.

Michael Brooks kertoi artikkelissaan “Invest in Minds Not Maths”, New Scientist-lehdessä, että esimerkiksi Perimeter Institute for Theoretical Physics ei halua keskittyä ns. STEM-koulutukseen (science, technology, engineering and maths). He haluavat tulevaisuuden, jossa opiskelijat voivat ajatella luovasti.  UK Royal Society:n puheenjohtaja korosti, että on olemassa tohtoreita, “jotka eivät halua ajatella. He haluavat vain työpaikan”. Kokoontumisessa todettiin:  “Lukio nähdään usein vain keinona päästä eteenpäin, putkena, jonka kautta eniten pisteytetyt opiskelijat ohjataan uusiin oppilaitoksiin tai urille - sen sijaan, että se nähtäisiin  nuorten henkisen, emotionaalisen ja eettisen kehityksen ratkaisevana aikana.”

Koulutuksen kentällä tarvitaan maailmanlaajuinen asennemuutos, jotta tunnistamme ja mahdollistamme monitasoisen luovan ajattelun kansainvälisellä tasolla, jos aiomme vastata monitasoisiin ja monimutkaisiin ongelmiin maailmassa pitkällä aikavälillä. Moniarvoisessa maailmassa yksipuoliset näkökulmat, kuten vain matemaattis-luonnontieteellisiin aineisiin keskittyminen, eivät enää riitä.

Luovan ajattelun arvo koulutuksessa kyllä tiedostetaan, mutta edelleen on epätietoisuutta siitä, mitä se voi käytännössä olla ja miten sitä voisi toteuttaa. On kuitenkin aivan selvää, että se, minkälaisen arvopohjan perustalta koulutamme lapset nyt, määrittää tulevaisuutemme.


Kirjoittaja on steinerkoulun aine- ja luokanopettaja (Ringwood Waldorf School), työskentelee myös steinerkoulujen luokanopettajakoulutuksessa, on ACTS (Acknowledging Creative Thinking Skills) -projektin kansainvälinen koulutus- ja luovuusasiantuntija.

Käännös: Pia Pale



 

Educating for a Creative Future?

Elaine Holt


Creativity is not a destination in itself, but an approach; a habitual process of working within a multitude of living possibilities. It requires the development and exercise of senses, not just eyes to see, ears to hear, but inner eyes to imagine, inner ears to recognise resonance or discord and so forth, within a world view that is not limited by arbitrary disciplines. Education needs to awaken and enliven these inner sensibilities to enable a creative autonomy of perception and creation.

Autonomy requires free thinking or it is not autonomy. Without free thinking we simply parrot the thoughts of our parents, teachers or other figures of accepted authority. The question then arises: how do we enable free thinking? Free thinking can only be said to truly occur in the presence of the fullest possible understanding of a given situation and of ourselves within it, avoiding assumptions. This is difficult if educational, political, economic or academic dogmas diminish that capacity.

Understanding of real life problems requires interactive layers of thinking to encompass complex human experience. These layers of thinking are themselves borne of different learning styles, not all of which are currently equally valued or exercised during the formative years, or after. There is a curious pre-eminence of critical thinking in this respect. The understanding of interconnections within a wider potential is often acquired through non-formal or informal learning. We ignore these aspects at our peril.

In 2015 the UN agreed a plan of action for people, planet and prosperity, with seventeen international goals to address the most pressing global problems facing both the current, and future, generations. Called Transforming our world: the 2030 Agenda for Sustainable Development, it calls for creativity in technology, infrastructure and economics, but surprisingly not in education. Education has instead been increasingly influenced by the Programme for International Student Achievement (PISA) run by the Organisation for Economic Cooperation (OECD), which since 2000 has been testing 15-year-olds globally in Science, Maths, Reading, Collaborative Problem Solving and Financial Literacy. This has had three key effects:

  1. A crisis or ‘Pisa Shock’, experience by governments when their scores fall, as happened in Japan in 2003, resulting in an increase in assessment and reversal of the Yutori (low pressure) curriculum policy
  2. The creation of an international construction of what is ‘normal’ learning based upon those subjects tested
  3. The convergence of national education policies and goals around PISA

Yet even where students succeed academically, the emotional costs are rising. The UK Office of National Statistics reported that from 2009 to 2015, there were 100 suicides in UK universities. But in the twelve months 2015-16 alone, that had already risen to 134 deaths.

However, the Perimeter Institute for Theoretical Physics, as reported by Michael Brooks in his article for the New Scientist, Invest in Minds Not Maths, explicitly stated they ‘don’t want any focus on STEM education (science, technology, engineering and maths). They wanted a future where students are able to think creatively’. The UK Royal Society President also highlighted a glut of PhDs ‘who don’t want to think. They just want jobs’. The summit concluded that ‘high school is often perceived as a means to an end – a pipeline through which the highest-scoring students are funnelled toward post-secondary institutions or careers – rather than a crucial period of a person’s intellectual, emotional, and ethical development.’

What is needed is a paradigm shift in global education towards recognising and enabling multi-layered creative thinking skills on an international scale, if we are to hope to address multi-layered and complex world problems with long term success. In a pluralist world, singular viewpoints such as only targeting STEM subjects, will no longer suffice.

There is an awareness of the value of creative thinking in education but less clarity over what it might be and how it functions. However what is clear is that whatever informs the education of our children dictates the future.

Säveltäminen on mielessä aina – Ossi Hiltusen haastattelu

24852413_1335435129898513_9142363584036714801_n-1.jpg

Ossi Hiltunen, Helsingin Rudolf Steiner -koulun abiturientti, pyrkii säveltämään lähes päivittäin. Tavallisesti hän ei odota luovaa hetkeä, vaan menee nuottipaperin ja kynän ääreen ja alkaa töihin.
– Vaikka sillä hetkellä ei syntyisi mitään järkevää, niin siitä saa aikaan eräänlaisen ongelman, josta voi myöhemmin jatkaa. Joskus jokin sävellysongelma voi ratketa vaikka ratikkapysäkillä.
Itsensä ilmaiseminen, luominen säveltämällä on tärkeä osa ihmisenä olemista Ossi Hiltuselle.
– Luovuus on minulle vapautta toteuttaa itseäni tähän maailmaan niin kuin itse parhaaksi näen.

IMG-6422.PNG

Uuno Klami -sävellyskilpailu lapsille ja nuorille järjestetään viiden vuoden välein. Tänä vuonna nuorten sarjan voitti 19-vuotias Ossi Hiltunen teoksellaan “Landet som icke är”. Sävellys on kirjoitettu triolle (huilu, sello ja piano), ja se on hänen omien sanojensa mukaan eräänlaista seikkailua sointivärien sisällä. Kilpailun juryn puheenjohtaja, kapellimestari Atso Almila, totesi, että Hiltusen merkinnät olivat jo valmiiksi niin tarkat, ettei niihin tarvinnut mitenkään puuttua. Uuno Klami -kilpailu on nuorille säveltäjille ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla omaa musiikkia ja työskennellä ammattimuusikoiden kanssa.

Hiltunen käyttää säveltäessään Sibelius-nuotinnusohjelmaa, joka ei osaa soittaa hänen käyttämiä erikoisia sointeja oikealla tavalla.
– Silloin on täysin oman pään varassa ja täytyy ymmärtää se, mitä säveltää.
– Ammattimuusikoiden kanssa työskentely oli hieno kokemus. Silloin pääsin ensimmäistä kertaa kuulemaan oman teokseni. Se ikään kuin heräsi eloon pääni sisältä, jossa se oli soinut noin puoli vuotta.

Ossi opiskelee nykyään sävellystä Juhani Vesikkalan johdolla. Kilpailutyönsä hän aloitti muodostamalla itselleen ongelman, tai oikeastaan tilan, jossa työskennellä.
– Tykkään rajata itselleni jonkin hiekkalaatikon nurkan, jossa leikin, koska musiikissa saa nykyään tehdä ihan mitä vaan genrestä riippumatta, sekasortoakin, jos sen tekee tietoisesti.

– Lähdin sävellystunneilla liikkeelle kolmesta erilaista tekstuurista. Aluksi oli tyhjä paperi, jolle määrittelin rekisterin, dynamiikan, mitä soittimia käytän, minkälaisia soittotapoja ja kokosin kiinnostavia yhdistelmiä. Mietin, miten erilaiset soittotavat keskustelevat, riitelevät tai kommentoivat toisiaan.  

– Pyrin säveltämään lähes päivittäin, edes vähän. On parempi tehdä jotain kuin olla tekemättä yhtään mitään. Alitajunta työskentelee jatkuvasti sävellystyössä syntyneiden ongelmien kimpussa ja sitä kautta voi löytää aina jotain uutta ja mielenkiintoista.

Ossi teki ensimmäiset omat sävellyksensä 11-vuotiaana. Siitä lähtien säveltäminen on kulkenut mukana. Kiinnostus musiikkiin on alkanut paljon aiemmin. Laulaminen Cantores Minores -kuorossa alkoi 9-vuotiaana. Omana instrumenttina on ollut pitkään piano.

Säveltämisen lisäksi Hiltusta kiinnostaa musiikin johtaminen. Innostus siihen heräsi kuorossa, jossa tehdään vuosittain kolme suurteosta yhdessä orkesterin kanssa.
– 7. luokalla kysyin musiikinopettajaltani Heikki Kiiskiltä, voisinko kokeilla johtaa koulun orkesteria vanhojen tansseissa ja hän sanoi, että mikä ettei. Olin kysynyt neuvoa pianonsoiton opettajaltani ja seurannut sitä ennen jo vuosia, miten kuoronjohtajani johti meitä laulajia ja orkesteria. Mallioppimisesta ja omasta kiinnostuksesta se lähti.

Ensimmäisen kerran jälkeen Ossi onkin johtanut koulunsa orkesteria usein, viimeksi koulun Suomi 100 -juhlassa.
– Yleensä prosessi menee niin, että musamaikat harjoituttavat ensin oppilaita, ja kun koko homma saadaan kasaan ja maikat pääsevät orkesterin joukkoon tukemaan soittajia, niin harjoitellaan yhdessä.

Ossi on ollut steinerkasvatuksen parissa päiväkodista saakka. Hän haluaa lausua koko koululle ison kiitoksen.
– Oppilaiden haaveita ei ole missään vaiheessa lynkattu, siellä on saanut rauhassa kasvaa. Steinerkoulussa päästään käyttämään oppilaiden luovaa puolta, oli oppiaine ihan mikä tahansa. Se on mielestäni hyvä asia.
– Omaa luovuuttaan saa tuoda esiin niin vihkotyöskentelyssä, kuvataiteessa kuin esseiden kirjoittamisessakin. Siinähän on kyse siitä, miten oppilas itse ratkaisee eteen tulevia ongelmia tiettyjen raamien sisällä.

Ossin tulevaisuuden suunnitelmat suuntautuvat musiikkiin, ensimmäiseksi edessä on Sibelius-akatemiaan pyrkiminen. Berliinissäkin olisi hienoa opiskella jossain vaiheessa.
– 10 vuoden päästä olen toivon mukaan valmistunut sävellyslinjalta, työelämässä en ehkä vielä elätä itseäni säveltäjänä, vaan toimin musiikin sekatyöläisenä. 

Teksti: Pia Pale
Kuvat: Henkilökuva: Ossi Hiltunen
Iso kuva: Helsingin Rudolf Steiner -koulu / Fanny Malmberg

Luovuus tarvitsee tilan - Ilona ja Antti Lehtisen haastattelu

Lehtiset.JPG

Joka kuukausi Lehtiset voi bongata Musiikkitalon yleisöstä. Torstai-sarjan konsertista lähtee aika usein maailmalle railakas selfie.

Näyttökuva 2017-12-15 kello 13.11.56.png

Luovaa työtä tekevät steinervanhemmat, duunari-taiteilija ja taiteilija-opettaja istahtivat hetkeksi keskustelemaan kanssamme luovuudesta. Antti ja Ilona Lehtisen elämä pyörii paljon steinerkoulun ympärillä. Kaikki kolme lasta ovat Helsingin Rudolf Steiner -koulun oppilaina, äiti on opettajana ja isä johtokunnassa.

– Aikoinaan kun tapasin Antin, kysyin, oletko ollut jossain tarkkiksella, kun keskittymisesi on noin vaikeata ja hankalaa. Antti vastasi silloin, että Kari (steinerkoulun luokanopettaja Kari Kalliala) antoi mun kävellä kaksi ekaa vuotta. Tämä Antin lausahdus sai mut alunperin kiinnostumaan steinerkoulusta. 80-luvun alun koulumaailmassa tuo oli opettajalta luovaa ja edistyksellistä ajattelua, aloittaa Ilona. Ja siitä jatkaa Antti:

– Siitä olen steinerkoulussa aina tykännyt, että on tiivis luokkayhteisö, mahdollisuus solmia pitkiä ystävyyssuhteita, esimerkiksi luokaton lukio ei tätä tue. Toiseksi jaksot opetuksessa, tykkään että on useampi viikko jolloin tehdään intensiivisemmin jotakin. Kolmantena sanoisin, että on hyvä että on paljon taidetta. Matematiikan ja muut jutut oppii kyllä myöhemminkin, jos vaan haluaa. Taidekipinän hankkiminen myöhemmin voi olla hankalampaa.

– Taide ja luovuus ovat eri asioita, mutta molemmat tärkeitä. Taidetta ei ole siksi, että oppilaista tulisi taiteilijoita. Taide kultivoi ihmistä. Elämässä on silloin muutakin kuin Hifkin matsit. Taiteen merkitys on suurempi kuin se, että me opitaan tekemään taidetta.

Keskustelimme siitä, mitä luovuus tarkoittaa. Antti pitää wikipedian määritelmää luovuudesta aika hyvänä, jossa tiivistetään, että luovuus on keskeisesti kykyä tuottaa uutta. Ilona jatkaa: – Saku Tuominen on ylläpitänyt kivasti luovuuskeskustelua, luovuus kuuluu vahvasti kasvatuskentälle, opettajan työ on jatkuvasti, varsinkin steinerkoulussa, uuden luomista, joka kerta löydettävä uusi näkökulma, luotava asia uudelleen, vaikka opetettava aihe ei muuttuisikaan.

Ilona ja Antti pohtivat luovuutta suhteessa omiin töihinsä. Luovuus on kummallekin tärkeä osa työtä ja tyytyväisyyttä työssä. Pelkkä toteuttaminen ei ole tarpeeksi. Opettajan työssä on vähän samanlaista shown vetämistä koulupäivän sisällä kuin Antilla keikoilla. Tosin opettajanhuoneessa ei ehkä läiskitä toisia samalla tavalla selkään kuin keikan takahuoneessa, että menipä todella hyvin! Vaikka ehkä niin juuri koulussakin pitäisi tehdä. Myönteisen ja innostavan ilmapiirin vaikutus luovuuteen ei ole mitenkään vähäinen. Ilonan ja Antin mukaan opettajalla on kuitenkin enemmän improvisaatiovaraa. Se perustuu hetkellisen vuorovaikutuksen tärkeyteen, vaikka suunnitelma onkin olemassa.

Lehtiset eivät koe olevansa mitenkään erityisen luova perhe.
– Kaikki lapset ovat luovia. Meillä on aika tiukat rajat kotona, mutta rajojen sisällä lapsemme saavat olla luovia. Luovuus kukkii rajoissa, ei rajattomuudessa. Beethoveniakin ohjasi moni asia: sinfonian muoto, esittävän ryhmän kokoonpano ym, ja silti 7. sinfonia on luovan prosessin tulos, pohtii Antti.

– Pienempänä lapset olivat kovia esiintymään, mutta ei me tehdä mitään erityisen luovaa, joskus soitetaan ja lauletaan niin kuin monissa perheissä. Toki lapset näkevät paljon taiteellisia prosesseja, näkevät paljon lukemista ja lukevat itse paljon.

Aina kulttuuriasiat eivät ole intohimo. Ilona ja Antti kertovat juuri ryhtyneensä antamaan 14-vuotiaalle pojalleen 20€ per luettu kirja. Kyseessä on motivointikokeilu. – Joku luovempi olisi ehkä keksinyt halvemman tavan, lohkaisee Antti.

Mutta miten ruuhkavuosiaan elävät vanhemmat pääsevät flow-tilaan? Ehtiikö arjessa ajautua luovan prosessin vietäväksi? Ja missä se luovuus heidän töissään oikein on?

Luovissa prosesseissa Ilonalle kiireettömyys ja joutilaisuus ovat tärkeitä. Antti puolestaan tarvitsen deadlinejä. Ilona kuvaa luovaa hetkeä sykäyksenä, – Varsinkin draamaopettajajana tunnen sen veren kohahduksen, kun idea syntyy, sitä kohden aina lähden ensin haparoimaan. Se on kamalaa, mutta samalla myös ihanaa, se kun saa olla koko ajan vähän kuin kaltevalla pinnalla.

Antti kokee luovuuden tapahtuvan sovitus- ja sävellysvaiheessa, itse esiintyminen on yleensä aika valmiiksi käsikirjoitettua. – Mua ei häiritse taustahälinä, kun mä sävellän. Yleensä elokuva- ja tv-säveltämisessä ohjaaja antaa mielikuvan, siitä se luova työ lähtee… Oikeastaan riippuu aika paljon juuri niistä mielikuvista, kuinka vapaaksi se jättää.
– Mun äiti sanookin, että Antti on enemmän duunari kuin taiteilija. Ja se on kehu, nauraa Ilona.

Mutta vapaudella ja luovuudella on merkittävä suhde – Se, että saa tehdä paljon itsenäisiä päätöksiä ja että on vapaus toteuttaa itseään, on yllättävän iso osa luovuutta. Kyllä se joskus tyrmää, jos joku sanoo, että muuten hyvä näytelmä, mutta ei ollut steinerpedagogista sisältöä. Pitää käydä koko ajan keskustelua, miksi ja minkälaista taidetta tehdään. Ei riitä se, että tehdään tietyllä tavalla, kun on aina tehty näin, tarvitaan lisää keskustelua taiteesta, luovasta vapaudesta, pohtii Ilona.

Luovuus tulevaisuuden työelämätaitona

– Tärkeätä on ajattelun liikkuvuuden ja tunne-elämän tukeminen niin, että avautuu luova ratkaisukyky. En tiedä, millaiseen maailmaan lapseni kasvavat, mutta on karmeaa, jos näitä taitoja ei ole. Kouluihin tuodaan ohjelmointia ja ajatellaan, että Suomi lähtee nousuun peliteollisuudella, mutta ei se mihinkään lähde koodaamisen opettelulla. Supercellit eivät ole sen takia menestyneitä, että he osaavat koodata, vaan sen takia, että tekijöillä on ideoita ja luovuutta, uskallusta myös epäonnistua. Näitä kykyjä meidän pitäisi kehittää oppilaissamme, toteaa Ilona.

Antti muistuttaa, että tulevaisuuden työelämässä laatikonnosteluduunit katoavat, mutta kun siinä laatikon nostelussa tulee joku ongelma ja tarvitaan luova ratkaisu, sitä tekemään tarvitaan ihminen. Luovuuden rinnalle ja ohikin Antti nostaa tärkeiksi tulevaisuuden yhteiskunnan taidoiksi medialukutaidon ja oikeudenmukaisuuden. – Ilman niitä ei klaarata tulevaisuudessa.

Ilona iloitsee, että uudessa opetussuunnitelmassa on hieno luovuutta tukeva asia, joka on ollut steinerkouluissa iät ja ajat, eli laaja-alaisuus, joka on sitä, että ollaan monipuolisen tiivistetysti yhden asian ympärillä. – Esimerkiksi kuudennella luokalla kun luokassani nyt opiskellaan Rooman historiaa, niin se näkyy kaikessa, mitä me teemme ja siitä alkaa sellainen yhteinen luova tila. Lapset rakastavat sitä! Posket punaisena, täydellä innolla koko luokka on mukana tekemässä, luomassa sitä Rooman historiaa tähän näkyväksi. Me teimme isot lakitaulut maalaten ja sitten laadimme luokan omat lait. Siinä tuli yhteiskuntaoppi mukaan. Roomalaisuus näkyy ja kuuluu musiikissa, eurytmiassa, kotitaloudessa…

– Ilmiöhommaa on tehty steinerkoulussa aina. Ja kun opettaja on vahvasti mukana siinä, niin oppilaat eivät tunne joutuvansa heitteille aiheen kanssa ja se on hyvä, toteaa Antti.
Luovuuden tilan luomisessa opettaja on merkittävässä roolissa, siinä mielessä tiettyä opettajakeskeisyyttä tarvitaan, jatkaa Ilona.

Antti ja Ilona ovat yksituumaisia siitä, että luovuuden mahdollistava tila on paljon opettajasta kiinni, ideoiden pallottelu ja keskustelevuus voi synnyttää luovuutta.

Ilona muistuttaa Steinerin ohjeesta: – Opettaja ei saa näivettyä eikä ryhtyä kuivaksi. Steiner ohjeisti myös, että lapsia pitää sielullisesti liikuttaa – Siihen minä aina pyrin, että jokin asia joka tunti aina naurattaisi tai ehkä huvittaisi oppilaita, ja myös liikuttaisi. Niin ettei koulussa oleminen ole mitään tasapaksua suorittamista. Tämä on sitä steinerkoulun taiteellista opetustapaa, joka herättää myös lapset luovuuden tilaan.


Teksti: Jarno Paalasmaa ja Pia Pale
Kuva: Ilona ja Antti Lehtinen


Ilona ja Antti Lehtinen
Steinerkoulun vanhempia, 3 lasta steinerissa 1.,7. ja 8. luokilla

Ilona Lehtinen
Steinerkoulun luokanopettaja, 6. luokka, Esittävän taiteen lukiolinjan vastuuopettaja

Antti ‘Letku’ Lehtinen
Steinerkoulun entinen oppilas, nykyinen johtokunnan puheenjohtaja, säveltäjä, Ultra Bran rumpali

Kuvataideopettaja virittää aivoja – Marjukka Stenlundin haastattelu

taidehistoria_ym_espoo_2017.png
Espoon Steinerkoulun kuvataideopettaja Marjukka Stenlundin mielestä oppilaat saavat luovuutensa ilmi keskittyessään. – Kuvataideopettajana olen aika vaativa, ohjaan oppilaita aika paljon ja vaadin heitä paneutumaan työhönsä ja tekemään mahdollisimman hyvää jälkeä. Hutaisten ei luovuus kuki.

IMG_20170905_191112_resized_20171215_124232819.jpg

– Luovat kyvyt saa käyttöönsä kun on paljon harjoitusta ja kokemusta tekemisestä. Jäljittelyvaiheella on tärkeä paikkansa myös kuvataideopetuksessa, toteaa Marjukka Stenlund.
– Opettajan pitää jaksaa ohjata oppilaita, opastaa alkuun ja eteenpäin, niin että nämä kyvyt on mahdollista löytää omassa työskentelyssä. Kuvataideopetus on paljon taitojen harjoittamista ja myös havainnoimisen ja hahmottamisen harjoittelua. Oma ilmaisu kehittyy vähitellen. Usein 8.luokan paikkeilla oppilaat alkavat paneutua enemmän omaan työskentelyynsä ja silloin myös persoonallinen jälki alkaa näkyä selvemmin.

– Kaikille on mahdollista ilmaista itseään visuaalisesti. Nykyään elämme kuvien täyttämässä maailmassa, jolloin jokaisella täytyy olla suhde kuvallisuuteen. Miten sen paremmin muodostaisi kuin itse tekemällä. Siksi tekniikoissa täytyy olla monipuolisuutta, nuoret ovat erilaisia ja erilaiset työtavat puhuttelevat eri oppilaita, Marjukka toteaa ja kertoo esimerkkinä, että usein japanilainen tussitekniikka tuo esiin oppilasta itseäkin hämmästyttäviä lopputuloksia: “Teinkö minä tuon?” Se on aivan mahtavaa!

Marjukka pitää kuvataideopetusta tärkeänä kaikelle oppimiselle ja luovuuden taitojen kehittymiselle.

– Sen huomaa kun oppilaat ovat saaneet työskennellä säännöllisesti kuvataiteiden kanssa jatkuvasti monia vuosia. Silloin konkreettinen työn aloittaminen ja asettuminen tekemisen tilaan on luontevaa.

– Opettajana minä annan oppilaille ja opiskelijoille haasteita, jokainen kuvataidetyö on itseasiassa kuin arvoitus, joka pitää ratkaista. Miten annettu aihe ja tekniikka yhdistetään? Marjukka kertoo 6.luokan kuusimetsämaalauksesta, jossa opettaja antaa itseasiassa hyvinkin tarkat ohjeet värien käytölle. Silti jokainen oppilas ratkaisee itsenäisesti omassa työssään toteutuksen. Siinä se luovuus tulee näkyväksi.

– Yhteiset projektit ja ryhmätyöt ovat upeita. Niissä oppilaat oivaltavat toisiltaan: “ai jaa, tän voi tehdä näinkin”. Oppiainerajat ylittävissä projekteissa opiskelijat ovat oppineet soveltamaan taitojaan myös muussakin tekemisessä ja muissa oppiaineissa. Tämä jatkuva taiteellinen ja luova tekeminen virittää aivoja, siinä ihan vaivihkaa aktivoituu erilaiset ratkaisutaidot. Ja niistä on hyötyä ihan kaikessa tässä elämässä.

Jotta pystyy olemaan luova, aivot tarvitsevat myös lepoa. Tähän voi auttaa myös maalaaminen, piirtäminen tai muovailu. Eräs uusi 10.lk:n tyttö huokaisi, että tämähän on terapiaa, kun hän maalasi märkää märälle -tekniikalla ensimmäistä kertaa elämässään.

Kuvataideopettajana Marjukka kulkee jatkuvasti aistit auki. – Käyn paljon taidenäyttelyissä ja maalaan itsekin, kokeilen uusia tekniikoita. Ideoita opetukseen voi syntyä missä vain. Tässä työssä on antoisaa, kun näkee lasten ja nuorten kehityksen. Sen, miten murrosikä sekoittaa välillä pakan, ja miten siitä taas selvitään. Steinerkoulunopettajan työ on hyvin luovaa, luovaa luovimista, on suuri vapaus mutta selkeät reunaehdot pedagogiikassa ja opetussuunnitelmassa. Opettajan on pysyttävä hetkessä mukana. Luokkaan mennessäni minulla on aina varasuunnitelma takataskussa - sillä se mitä olen alunperin suunnitellut oppitunnin varalle, ei olekaan aina välttämättä se paras ratkaisu.

  • Lue Steinerkasvatuksen printtilehdestä “Lukio-opintoja luovasti” Espoon Steinerkoulun opettajien juttu yhteisestä monialaisesta kurssista!
  • Lisää oppilastöitä on nähtävissä sivulla: Ikkuna oppilastöihin

Teksti: Pia Pale

Kuvat: Espoon Steinerkoulun oppilastöitä